Kotimaiset Kasvikset ry on myöntänyt 15.12.03 Vuoden porkkanan Ruokatoimittajat ry:lle, joka on tunnettu aikaisemmin Kotitaloustoimittajat Kympit ry:nä. Perusteluissa mainittiin Ruokatoimittajat ry:n hyvä työ, jonka avulla suomalaisten kasvisten käyttöä on edistetty valtakunnallisesti. Erityisesti Ruokatoimittajat ovat 35 vuotisen toimintansa aikana kannustaneet suomalaisia kokeilemaan kasviksia uusin tavoin.
Suomalaisten kasvisten käyttö on lisääntynyt muun muassa niiden ruokaohjeiden avulla, joita Ruokatoimittajat ovat tuoneet mukanaan yhteisiltä opintomatkoiltaan. Ruokatoimittajat ovat vahvalla ammattiosaamisella olleet mukana viemässä Puoli kiloa päivässä -kampanjaa kuluttajien tietoisuuteen niin TV:ssä, aikakausi- kuin sanomalehdissä. Kasvisresepteissä ruokien maut, tuoksut, houkuttelevuus ja terveellisyys ovat olleet Ruokatoimittajien tuomina hyvin esillä.
Vuoden porkkana jaetaan esimerkillisestä kasvisten kulutuksen kasvattamisen eteen tehdystä työstä. Tänä vuonna Vuoden porkkana jaetaan neljännen kerran ja muotoaan muuttanut porkkana oli tällä kertaa huovuttamalla tehty. Porkkanan on suunnitellut ja valmistanut huovuttaja Hilkka Erwe Järvenpäästä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Porkkanaviikkoa vietetään toistamiseen syksyn parhaimpaan sadonkorjuuaikaan lokakuun alussa, 6-12.10.2003. Porkkanat tulevat silloin kauppoihin täyteen kokoonsa kasvaneina ja juuri maasta nostettuina, jolloin niiden maku ja ravintoarvot on parhaimmillaan. Porkkanat soveltuvat monenlaiseen ruoanlaittoon leivonnasta laatikkoruokiin. Edullisena ja maukkaana ruoka-aineena niitä kannattaa suosia niin tuoreena kuin kypsennettyinä. Kotimaiset Kasvikset ry:n porkkanaviikon herkut ovat kohtalaisen helppoja valmistaa ja tarjota.
Syksyn suosituimpiin kasviksiin kuuluvat uudensadon porkkanat. Porkkanan syysnostot etenevät vauhdilla. Viimeisetkin porkkanat pyritään keräämään talvea varten varastoihin lokakuun aikana. Porkkanan oranssi väri houkuttelee maistamaan ja tekemään herkullisia syysruokia. Samalla tämä väri toimii kehossamme suojaravintoaineena. Porkkanan oranssi väriaine, beetakaroteeni, muuttuu elimistössämme A-vitamiiniksi kulloisenkin tarpeen mukaan. Tämä vitamiini on tärkeää näön vuoksi ja auttaa pitämään ihon ja
Porkkana on makuviikon sankariSuomalaisista lapsista 79 prosenttia mainitsee porkkanan mieluisimmaksi kasvikseksi (Gallup Elintarviketieto). Lapsille porkkanat maistuvat mehevinä raasteina tai rouskuteltavina välipaloina. Aikuiset ovat puolestaan oivaltaneet porkkanan monikäyttöisyyden osana ruoanlaittoa. Suomalaisen popsii vuosittain noin kahdeksan kiloa porkkanoita. Määrä on suuri verrattuna muihin juureksiin, mutta siitä huolimatta porkkanan suosion odotetaan kasvavan edelleen. Syinä tähän on se, että
Evira muistuttaa kuntia, viljelijöitä, kauppoja sekä kotitalouksia siitä, että kaikki kasvinsuojeluainerekisteristä poistetut, vanhentuneet tai muuten käyttökelvottomat valmisteet täytyy hävittää ongelmajätteinä. Rekisteristä on poistettu viimeisen 11 vuoden aikana noin 160 torjunta-aineiden kauppavalmistetta ja tänä vuonna poistuu 11 kauppavalmistetta. Rekisteristä poistettuja kasvinsuojeluaineita ei saa hävittää tavallisen kotitalousjätteen mukana tai levittää ympäristöön vaan ne on toimitettava kuntien ongelmajätteiden
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.