Vuoden 2015 designteko -palkinnon saa tänä vuonna Useful Stuff Oy, joka valmistaa ergonomisia Drop-designaltaita. Suomalaisen Työn Liitto palkitsi kaarinalaisen yrityksen tänään Habitare-messujen yhteydessä. Palkinnon kriteerit ovat omaperäisyys, vastuullisuus ja design osana arkea.
Drop-ulkoallas sai Suomalaisen Työn Liiton desing-tunnustuksen.
Vuonna 2009 perustetun yrityksen Drop-altaat ovat suomalaisen suunnittelijan Nikolai Ruolan käsialaa. Drop-altaissa on erityisesti kiinnitetty huomiota tyylikkääseen muotoiluun ja käyttäjälähtöisyyteen. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Drop-altaille Design from Finland -merkin.
Drop on puulämmitteinen, ulkopuolisella kamiinalla varustettu ergonominen designallas, jonka saa helposti upotettua mille tahansa terassille. Allasta voi myös käyttää upottamattomanakin oman maun mukaan paneloituna. Drop-altaaseen mahtuu samanaikaisesti jopa kahdeksan aikuista nauttimaan allaselämyksestä. Drop-altaat valmistetaan lasikuidusta eli lujitemuovista, joka on erittäin kestävää ja helposti paikattavissa.
– Tuotteen muotoilussa ilmenee jo lähes vakiintuneen muodon saaneen tuotteen ajattelu uudella, vaihtoehtoisella tavalla. Tuote tarjoaa kuluttajalle kiinnostavan vaihtoehdon, jossa ulkotiloihin sijoitettava allas voidaan integroida helposti osaksi modernia tilarakentamista, palkintoraatiin kuuluva teollisuusneuvos Kari Kallonen toteaa.
Kunniaa suomalaiselle kylpemisperinteelle
Palkintoraadin mukaan Drop-allas tarjoaa myös arjen luksusta ja vahvistaa osaltaan suomalaista kylpemisperinnettä kunniakkaasti. Puulämmitteisyys yhdistettynä altaan teknisiin ominaisuuksiin lisää käyttömukavuutta ja alentaa ylläpitokustannuksia.
– Drop-altaan skandinaavisen pelkistetty ja toisaalta käyttäjälähtöinen muotoilu ovat herättäneet huomattavaa kiinnostusta. Drop-allas mukautuu kunkin asiakkaan tarpeisiin ja lämmitysmuodonkin voi halutessa valita puukamiinan ohella kaasusta, sähköstä tai vaikkapa maalämmöstä. Uniikki upea design on Drop-altaan menestyksen kulmakivi ja todistaa sen, että ennakkoluulottomalla muotoilutyöllä voi haastaa perinteisiä toimijoita, kertoo Useful Stuff Oy:n markkinointijohtaja Anssi Kiviranta.
– Vuoden designteko -palkinnon saaminen on meille äärimmäisen mahtava kunnianosoitus ja kannustaa meitä tekemään suomalainen design tunnetuksi myös Suomen rajojen ulkopuolella, minne jo lähitulevaisuuden tähtäimemme on asetettu. FAKTAT
Useful Stuff Oy on vuonna 2009 perustettu Drop-ulkoaltaita valmistava yritys
Kotipaikka Kaarina, jossa tuotteet suunnitellaan
Käyttää tuotteissaan materiaalina lasikuitua, eli lujitemuovia
Työllistää suoraan 3 henkeä
Ensimmäisen 6kk:n aikana Drop-altaita on myyty lähes puolella miljoonalla eurolla
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Valtakunnallisen Innosuomi-palkinnon voittanut Oy Aurinkolehto Ltd tuottaakoivunmahlaa Tohmajärvellä. Palkinto myönnettiin innovaatiosta, jonkaansiosta mahla säilyy ilman pastörointia erittäin hyvälaatuisena japitkään. Yrittäjäpariskunta SUSANNA ja ARTO MAARANEN eivät paljasta, mikämenetelmä on kyseessä. – Olemme tehneet tutkimus- ja kehitystyötä pitkään,eikä ideaa ole patentoitu, joten haluamme pitää etulyöntiaseman.Teknologia on liikesalaisuus, jota emme edes raota, he sanovat. Maarasten idea ei perustu…
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 16.–18.4.2010 järjestettävillä Puutarhamessuilla kilpailtiin kukkasidonnan mestaruudesta Tampere FlowerOpen-kisassa. Tiukan ja kovatasoisen kilpailun voittajaksi selviytyi porilainen NiinaMinkkinen. Kilpailun järjesti Suomen Kukkakauppiasliitto Hämeen Piiri ry. Kilpailuun osallistuivat Tarmo Noormets Helsingistä, Niina Minkkinen Porista, Jenni Perttola Oulusta,Roope Korhonen Kangasalta, Katja Nurminen Alvettulasta, Jenniina Tiikkanen Mäntsälästä, Pirjo KoppiEspoosta, Henna Möttönen Tampereelta, Miia Hakala Valkeakoskelta, Kati…
Kansalaisjärjestö Dodo ry:n kaupunkiviljelijät sekä valtakunnallinen tavaroiden vaihto- ja lahjoituspalvelu Netcycler palkittiin tiistaina Keskon kestävän kehityksen palkinnolla 2011. Palkintojen teemana oli tänä vuonna materiaalitehokkuus, joka säästää luonnonvaroja, ympäristöä sekä rahaa. Kymmenen tuhannen euron palkintojen tarkoituksena oli tukea kestävää tuotantoa ja kulutusta edistäviä hankkeita, jotka kannustavat myös muita jätteiden synnyn ehkäisyyn ja materiaalien uudelleenkäyttöön tavanomaista kierrätystä…
Oma Piha -lehden toimituspäällikkkö Rea Peltola ja valokuvaaja Vesa Koivu ovat viime keväänä ilmestyneellä Pionitt-kirjallaan yksi kuudesta Tieto-Finlandia-ehdokkaasta. Akatemian professori Risto Alapuro totesi puheessaan, että tekijät ovat suomalaisen puutarhakirjoittamisen ja -kuvauksen uudistajia. – Sille lyö leimansa vauhdikas sanankäyttö, syvä taustatyö ja komprommissiton visuaalisuus. Ehdolla ovat Pionit-kirjan lisäksi Peter von Baghin Sininen laulu, Kaarina Davisin Rankka…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.