Vihannessäilykkeiden merkittäviä valmistajia löytyy tänä päivänä Suomestaenää vain muutama. Ala on 1990-luvulla keskittynyt voimakkaasti, mikä onauttanut jäljelle jääneitä yrityksiä kasvattamaan ja tehostamaantuotantoaan, kertoo Saarioisten Säilyke Oy:n toimitusjohtaja ILKKA MÄKELÄ.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana kokonaistuotantomäärät ovat pysyneetsatokausivaihtelut pois lukien suhteellisen vakaina. Vuonna 1993 kotimaisenvihannessäilyketuotannon määrä Suomessa oli 17 000 tonnia ja vuonna 2002vastaava luku oli 17 500 tonnia. Vuoden 2002 tuotantomäärä oli tosinnormaalia korkeampi, viime vuosien tuotantomäärät ovat olleet 13 000 – 14000 tonnia vuodessa.
Mäkelän mukaan tuotannon lisäksi myös vihannesten viljely on keskittynytharvempien käsiin. Viljelyalat viljelijää kohti ovat kasvaneet, viljelykoneistunut entistä enemmän ja viljelytekniikat ovat kehtittyneet. Etenkinkurkun viljelyn kehitys on ollut voimakasta. Nykyinen satotaso onkeskimäärin 60 tonnia hehtaarilta, kun se noin 15 vuotta sitten oliviidennes tästä. Kurkunviljelyn kehitystyötä on tehty yhdessä teollisuuden,viljelijöiden ja tutkimuslaitosten kanssa.
Pikaruokailijat kuluttavat kurkkua
Vihannessäilykkeitä kulutetaan samaan malliin kuin 1990-luvullakin. Kurkkuakuluu tasaisesti tai hieman nousujohteisesti. Mäkelän mukaan tämä johtuupitkälti pikaruokailun lisääntymisestä. Myös kurkkutuotteiden valikoima onrunsastunut. Punajuuren, kurpitsan sekä muiden vihannessäilykkeiden kulutuson laskenut tasaisesti.
Perheiden pienentyessä ja yksinasujien lisääntyessävihannessäilykepakkaukset pienenevät koko ajan. Myös teollisuuden jaammattikeittiöiden käyttämiin pakkauksiin on tullut muutoksia, kutenlisääntynyt muovin käyttö.
EU-jäsenyyden pelättiin lisäävän rajusti tuontia, mikä olisi ollutkohtalokasta monille vihannessäilykkeiden tuottajille. Tuonnin osuus onkuitenkin lisääntynyt kohtuullisen hitaasti. Merkittävimmät lisäyksettuontiin ovat tulleet kauppaketjujen omien merkkien eli private label-tuotteiden kautta. Mäkelän mukaan tuonnin kasvuun vaikuttaa oleellisestikotimaisen tuotannon koko ketjun kilpailukyky, kaikkien osa-alueiden tuleeolla kannattavia. Esimerkiksi raaka-aineita ei kannata tuoda ulkomailtaSuomeen jalostettaviksi, vaan tuotteet tulee tehdä siellä missäraaka-aineetkin viljellään.
EU laajenee ensi vuonna, jolloin mukaan tulee uusia vahvoja japerinteikkäitä vihannessäilykkeiden valmistajamaita, kuten Puola ja Unkari.Baltian maiden tuotannon Ilkka Mäkelä ei kuitenkaan usko vaikuttavankovinkaan paljoa Suomen tilanteeseen
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Satafood ja Saarioinen Oy ovat käynnistäneet uuden ”Ympäristö- ja viestintä – lisää kilpailukykyä sopimustiloille” -nimisen kehityshankkeen. Se on suunnattu Saarioinen Oy:n sopimusviljelijöille, joita hankkeen piirissä on 70 kappaletta. – Maa on se työkalu, millä viljelijä työnsä tekee joko hyvin tai huonosti, sanoo viljelypäällikkö ELISA TIKANMÄKI. Satafoodilla on kolme maatalousalan kehityshanketta. Yksi koskee broilerituotantoa, toinen viljaa
Kemira GrowHow uudistaa tuotevalikoimansa ilmeen, myös omat nurmikkosiemenet ja katteet tulevat myyntiin. Lannoitepakkaukset muuttuvat perinteisestä säkistä panoraaman muotoisiksi kantokasseiksi, joissa kantokahvana on monikäyttöinen puukeppi. Uudet lannoitteet on suunniteltu ympärivuoden käytettäväksi. Markkinointipäällikkö Kimmo Hakkala kertoo, että Perinteinen Puutarhan yleislannos on ensi keväästä alkaen Puutarhan Kevät. – Puutarhan Kesä -lannos on tarkoitettu sekoitettavaksi kesäkukkien ja havukasvien kasteluveteen.
Jo perinteeksi muotoutuneilla Kauhajoen Ruokamessuilla tulee tänä vuonnatusina vuosia täyteen. Elo-syyskuun vaihteessa järjestettävien messujenteemana on tänä vuonna Lähiruoka – laatua sinulle. – Tämä teema tuo esillekotimaisen elintarviketuotannon vahvuudet, sanooElintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja KALEVI HEMILÄ, joka onlupautunut pitämään Ruokamessujen avajaispuheen perjantaina 30. elokuuta. Hemilän mielestä koko suomalainen elintarviketeollisuus tuottaakäytännössä lähiruokaa Suomen markkinoille. – Perinteet, makutottumuksetja erikoistuotteet ovat meillä
Riitan puutarha valittiin vuoden 2014 pihakilpailun finaaliin. Pihassa kokeillaan ulkomailta tuotuja kasveja. Kasvivalinnoissa suositaan perhoskasveja. Katso video tästä. Riitta ja Pekka Kaitilan piha sijaitsee itärajan tuntumassa Virolahdella. Riitta jäi yli kymmenen vuotta sitten eläkkeelle ja puutarhaharrastus vei hänet mukanaan. – Olin Haminan verotoimistossa töissä ja silloin aika meni papereiden kanssa, vaikka kiinnostusta kasveihin oli. Riitan
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.