Suomen koristepuuvalikoimaa monipuolistetaan. Mustilan Arboretumia hoitava Mustilan Kotikunnassäätiö on käynnistänyt Maa- ja Metsätalousministeriön avustuksella projektin, jonka tavoitteena on lisätä puistojemme ja muiden viheristutusten lajistoa käyttäen Suomen ilmastoon soveltuvia testattuja ja talvenkestäviä lisäyskantoja.
Mustilan arboretumissa kasvaa Suomen laajin puu- ja pensasvalikoima. Arboretumiin on kerätty kasveja lukuisilla keräysmatkoilla ympäri maailmaa, mutta kestäviksi osoittautuneita kantoja ei ole osattu hyödyntää viherrakentamisessa. Nyt perustetun projektin tavoitteena on löytää uusia, talvenkestäviä koristekasveja, jotka voidaan lisätä kotimaisilla taimitarhoilla.
Muutaman vuoden kuluttua taimimyymälöistä saattaa löytää kotimaisia, kestäviä kantoja esimerkiksi japaninmagnoliasta (Magnolia kobus), pensasmagnoliasta (Magnolia sieboldii), kurilienlehtikuusesta (Larix gmelinii var. japonica) ja hernesypressistä (Chamaecyparis pisifera). Suurempien siemenerien testaamista varten on perustettu monisatapäinen harrastajarengas, jotka ovat vuodesta 1992 lähtien kasvattavat koe-eriä eri puolilla Suomea ja raportoineet tuloksista Mustilaan.
Suomessa käytettiin vuonna 1995 avomaan koristekasvien hankintoihin 400 miljoonaa markkaa. Koristakasvien taimista lähes 70 prosenttia on 1990-luvulla tuotu ulkomailta. Vuonna 1990 tuotiin maahan puuvartisia koristekasveja yhteensä yli 6 miljoonaa kappaletta, luvussa eivät ole mukana maahantuodut marjakasvit, hedelmäpuut eivätkä perennat. Tuontitaimien menestymisessä on kuitenkin ongelmia, sillä Keski-Euroopassa tuotetut taimet sopeutuvat huonosti kylmään ilmastoomme.
Harvinaisimpien koristepuiden taimia voi kysyä Arboretum Mustilasta sekä alla mainituilta taimikasvattajilta: Arboretum Mustila, Puh:05-377 6678 Jussi Salonen , AITOO Puh. 03-5387 110, 040- 5522110 Kortesniemen taimisto – Hannu Kortesniemi, KÄRJENKOSKI Puh. 040-8434055 Iltaisin (06) 2639247 Kymppitaimi – Juha Suhonen, VARKAUS puh:017-556 2188
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
EU-tutkimuksessa on kehitetty uusia tapoja hyödyntää tomaattijätettä.Vuosittain Euroopassa hävitetään noin 3 miljoonaa tonniatomaattivalmisteiden sivutuotteita. Lähinnä tomaatin kuorista ja siemenistäkoostuva sakka on kuitenkin hyvä ravintoaineiden lähde. Euroopassa viljellään 8,5 miljoonaa tonnia tomaatteja vuodessa. Noin 80prosentista tehdään valmisteita, kuten ketsuppia, pastakastiketta jasäilykkeitä, loput myydään sellaisenaan kuluttajille. Viime toukokuussa aloitettu EU TOM(ato) -projekti on kehittänyt uusiatapoja tomaattijätteen käsittelyyn.
Syyskuussa istutetut sipulit näyttävät olevan varsinaisia joulun kukkia. Syksyn mittaan päiväkirjassa on ehditty raportoida sipulien eri asteisesta kehityksestä ja pelätty vuoroin sitä, kukkivatko hyasintit liian varhain vai liian myöhään. Nyt sipulikaverukset ovat vihdoin kasvaneet nupullisiin mittoihin. Aivan oikeaan aikaan. Molempien hyasinttien lehtikääröistä on vihdoin paljastunut esiin kukkanuppuja. Eriaikainen kehityskin näyttäisi viime hetkillä tasoittuneen niin, että
Oma Piha –lehden hyasinttiprojekti on vihdoin siinä vaiheessa, että toinen kukista jätetään värittymään ikkunalaudalle huoneenlämpöön. Syksyn mittaan on lehden toimituksessa seurattu kahden hyasintin sipulin kehittymistä. Sipulien kasvussa on ollut selvä ero, sillä violetista sipulista näkyy vasta reilun sentin korkuinen lehtikäärö. Valkoisesta sipulista nuppu sen sijaan on kasvanut kokonaan esiin, ja tällä viikolla valkoinen hyasintti jätetäänkin
Viikko sitten alkoi Oma Piha –lehden hyasinttiprojekti, jonka aikana seuraamme hyödettävien joulusipulien kehittymistä. Tavoitteena on saada kaksi hyasinttia kukkaan viimeistään aatonaatoksi. Viikon aikana molemmat sipulit heräsivät eloon. Hyasintteja kasvatetaan hyasinttilaseissa, ylöspäin kaventuvissa maljakoissa, joiden suuaukot on mitoitettu sipulien kokoisiksi. Näin niiden tarkkailu on helppoa, ja alkuinnostuksessa sipuleita käytiin kurkistelemassa lähes päivittäin. Ensimmäisen hyötöviikon aikana molempiin
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.