Viikko sitten alkoi Oma Piha –lehden hyasinttiprojekti, jonka aikana seuraamme hyödettävien joulusipulien kehittymistä. Tavoitteena on saada kaksi hyasinttia kukkaan viimeistään aatonaatoksi. Viikon aikana molemmat sipulit heräsivät eloon.
Hyasintteja kasvatetaan hyasinttilaseissa, ylöspäin kaventuvissa maljakoissa, joiden suuaukot on mitoitettu sipulien kokoisiksi. Näin niiden tarkkailu on helppoa, ja alkuinnostuksessa sipuleita käytiin kurkistelemassa lähes päivittäin.
Ensimmäisen hyötöviikon aikana molempiin sipuleihin kasvoi joukko pontevia juurenalkuja. Tasaisemmin juuria on muodostunut violettiin sipuliin, mutta myös valkoinen hyasintti vaikuttaa elinvoimaiselta. Juurten lukumäärä ilahdutti positiivisesti. Jos kaikki juurista jäävät eloon, luulisi hyasinttien kukkivan kiltisti jouluksi.
Erityisiä hoitotoimia sipulit eivät viikon aikana tarvinneet. Viikon kuluessa vettä haihtui laseista alle senttimetrin verran, joten molempiin laseihin lisättiin varmuuden vuoksi pieni vesitilkka, sillä kasvavien juurien tulee aina yltää veteen. Lämpötila parvekkeella pysytteli viikon aikana 5 ja 13 lämpöasteen välillä, kun optimilämmöksi sipulikyssin kyljessä mainitaan 9 astetta. Vielä sipuleita ei siis siirretty suojaisempaan paikkaan.
Seuraavan kerran sipuleiden kuulumisista raportoidaan jälleen viikon kuluttua.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Aika kuluu nopeammin kuin uskoisi. Hyasinttien kukintaan ei enää ole montaa viikkoa. Nyt molemmissa Oma Pihan hyasinteissa on näkyvillä valkoinen nenä, jonka sisällä kasvaa tuoksuva kukkavana. Valkoinen hyasintti saattaa ehtiä kukkaan jo pikkujouluksi. Viime viikolla uutta kasvua näkyi jo toisessa hyasinttipäiväkirjan sipuleista. Nyt myös violetin sipulin kärjestä voi erottaa kalpean lehtisupun, jolla on korkeutta vasta
Syyskuussa istutetut sipulit näyttävät olevan varsinaisia joulun kukkia. Syksyn mittaan päiväkirjassa on ehditty raportoida sipulien eri asteisesta kehityksestä ja pelätty vuoroin sitä, kukkivatko hyasintit liian varhain vai liian myöhään. Nyt sipulikaverukset ovat vihdoin kasvaneet nupullisiin mittoihin. Aivan oikeaan aikaan. Molempien hyasinttien lehtikääröistä on vihdoin paljastunut esiin kukkanuppuja. Eriaikainen kehityskin näyttäisi viime hetkillä tasoittuneen niin, että
Oma Piha –lehden hyasinttiprojekti on vihdoin siinä vaiheessa, että toinen kukista jätetään värittymään ikkunalaudalle huoneenlämpöön. Syksyn mittaan on lehden toimituksessa seurattu kahden hyasintin sipulin kehittymistä. Sipulien kasvussa on ollut selvä ero, sillä violetista sipulista näkyy vasta reilun sentin korkuinen lehtikäärö. Valkoisesta sipulista nuppu sen sijaan on kasvanut kokonaan esiin, ja tällä viikolla valkoinen hyasintti jätetäänkin
Kulunut viikko hyasinttien seurannassa on ollut täynnä odotusta, mutta vieläkään lehdet eivät ole avautuneet niin paljon, että varsinaiset nuput olisivat tulleet näkyviin. Kukinnan ajoittumisen kannalta hitaasta kehityksestä on etua, sillä varsinaiseen jouluun on vielä aikaa. Tällä viikolla tutustutaan hyasinttien historiaan. Hyasintti on Suomessa joulun kukista perinteikkäin. Ensimmäinen hyasintti oli esillä Helsinkiläisen kukkakaupan näyteikkunassa jo vuonna
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.