Siirry sisältöön

Tulvien alle jääneet maan pinnalta kerättävät viljelykasvit, esimerkiksi salaatit, tomaatit ja yrtit, on syytä pestä erityisen huolellisesti ennen käyttöä. Ainakin Vantaanjoen tulvan alle jäi kasvimaita.

Vantaanjoen vettä ei toistaiseksi suositella käytettäväksi myöskään viljelypalstojen kasteluun, kunnes norovirustutkimukset ovat valmistuneet. Ensimmäisiä tuloksia odotetaan ensi maanantaina 9. elokuuta.

Vaikka tulva ei muualla johtanut yhtä vakaviin seurauksiin, asia on syytä huomioida kaikilla tulva-alueilla.
– Tulvatilanteessa veden laatu huononee, kun vesi nousee alueelle, jossa se ei normaalisti ole. Siihen huuhtoutuu paljon ylimääräistä, toteaa hydrologi BERTEL VEHVILÄINEN Suomen ympäristökeskuksesta. –
Vesi voi käydä esimerkiksi karjatilalla ja bakteereja kertyy ihan tavallisilta pihoiltakin. Varovaisuutta kannattaa noudattaa kaikkien tulvineiden vesistöjen veden kanssa.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *