Eilen Loviisassa pidetty pienimuotoinen Tulppaanien lumo –seminaari oli antoisa. Vaikka vuodenaika ei tarjoakaan keväisten sipulikukkien loistoa, voi upeita kukkia ihailla luentojen taustakuvina.
Seminaarin tarkoitus oli korostaa vanhojen viljelylajikkeiden merkitystä puutarhan kasvivalikoiman kestävinä peruspilareina. Pentti Alanko puhuu ja kirjoittaa perinnekasvien puolesta – toki sitä unohtamatta, että jotkut lajit menestyvät hoitamattominakin riesaksi asti. Oikea kasvi oikealle paikalle, niin rehottaminen ei haittaa. Varsinkin jotkin tatarlajit – joista Alanko eritoten mainitsi suomenröyhytattaren (Aconogonon x fennicum) ja isokonnantattaren (Bistorta officinalis) – mutta myös päivänliljat (Hemerocallis) ja kultapallo (Rudbeckia laciniata ’Goldball’) leviävät jossain määrin, ainakin vuosikausien kuluessa. Sellainen kasvupaikka, jossa kasvusto rajoittuu pihakäytävään tai nurmeen niin, että ruohonleikkuri leikkaa leviävät taimet, on turvallinen. Hennot ja kitukasvuiset naapurikasvit eivät tule kysymykseen, sellaiset istutetaan muualle.
Vanhojen lajikkeiden kestävyyden lisäksi niiden tehtävä puutarhakasvien monimuotoisuuden säilyttämisessä on tärkeä. Jos puutarhakulttuurimme ylläpito olisi vain muutaman, suurimman puutarhaliikeketjun käsissä, köyhtyisivät pihamme vain muutaman kymmenen kasvilajin ja –lajikkeen varaan. Puutarhakulttuurin, niin kuin kaiken muunkin kulttuurin, rikkaus on sen monikerroksellisuudessa. Siihen vaikuttavat viime vuosikymmenten muotien lisäksi historian käänteet, muuttovirrat, poliittiset yhteydet, pula-ajat ja omavaraistalouden tarve.
Seminaarin päävieras oli hollantilainen Leslie Leijenhorst, joka perehdytti kuulijat sipulikukkien kiehtovan historian lisäksi Hortus Bulborum –säätiön työhön. Jo 80 vuotta vapaaehtoisvoimin hoidettu Hortus Bulborum –puutarha Hollannissa on erikoistunut sipulikukkakasvien vanhojen lajikkeiden viljelyyn. Ilman puutarhan perustamista moni vuosisatoja sitten jalostettu kukka ei olisi nykyihmisen ihailtavana muutoin kuin maalauksissa. Kuin enkelin suojelemana, kuten Leijenhorst kuvailee, puutarha selvisi sodan riehuessa ympärillä ja hollantilaisten joutuessa syömään jopa kukkien sipuleita nälänhädässään.
Nykyään Hortus Bulborum kasvattaa kukkien sipuleita siinä mittakaavassa, että sipuleita riittää myös myyntiin. Suomeen historiallisia sipuleita maahantuo loviisalainen nettikauppa Villi Niitty, yksi seminaarin järjestäjistä.
www.hortus-bulborum.nl www.villiniitty.fi
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa on meneillään vuotuinen Tulppaanien lumo -näyttely 24.3 saakka. Nettikauppa Villi niitty, joka myös myy vanhojen sipulikukkien sipuleita ja mukuloita, on hyötänyt sipulit kukkaan juuri näyttelyä varten. Esillä on historiallisia lajikkeita 1500-luvulta alkaen ja villilajeja, joita harvemmin meillä tavataan. Usein puhutaan kasvitieteellisestä tulppaaneista, kun oikeasti tarkoitetaan villilajeja. Harhaanjohtava nimitys lienee tullut vieraista kielistä,
Sain kerran lahjaksi sormustinkukan. Se tuli naapurin puolelta ja asettui minun luokseni. Toivotin sen tietenkin tervetulleeksi, ja se valitsi itselleen sopivan paikan myös seuraavana vuonna. Siitä lähtien olen ollut sormustinkukkien lumoissa. Sanotaan, että luonnosta löytyvät kaikki maailman värit ja muodot ja että ihminen niitä vain kopioi. Ja siltä tosiaan tuntuu, kun katselee kukkia ja kasveja
Vanhoihin narsisseihin on helppo hurahtaa samalla tavalla kuin vanhoihin ruusuihin, pioneihin tai kurjenmiekkoihin. Vanhan ajan narsisseissa viehättävät paitsi kukkien sirous, myös jalostajien tarinat sekä historian havina.
En liene ainoa, joka on matkoillaan ihastunut sinisarjoihin (Agapanthus). Voiko tuollaista sineä ollakaan? Ja kun ne vielä kasvavat ryppäissä, ovat ne vastustamattoman kauniita. Sinisarjoja on toki kasvatettu Suomessakin, mutta lähinnä ruukkukasveina. Ne viihtyvät aurinkoisilla ja suojaisilla paikoilla ja kukkivat upeasti heinä-elokuussa. Ongelmia tuo talvehtiminen. Meidän talvemme ovat tälle eteläafrikkalaiselle kaunottarelle liian kylmät. Talven ajaksi niille
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.