Terveyden edistämisen keskus (Tekry) on valinnut vuoden 2007 parhaaksi terveysaineistoksi Kotimaiset Kasvikset ry:n internetsivuston www.terveyttakasviksilla.fi.Opettajille ja terveyden ja ravitsemuksen ammattilaisille suunnattu sivusto on toteutettu yhdessä Suomen Sydänliiton ja Syöpäjärjestöjen kanssa.
Kotimaiset Kasvikset ry:n toimitusjohtaja Riikka Seppälä pitää arvokkaana sitä, että pitkäjänteinen työ kasvisten käytön edistämiseksi sai näkyvän tunnustuksen. Samalla hän pitää palkintoa merkittävänä yhdistyksen työn laatumittarina.
Kansanterveydellisesti tärkeässä työssä Kotimaiset Kasvikset ry on verkostoitunut Suomen Sydänliiton ja Syöpäjärjestöjen kanssa tavalla, jota jo sinänsä pidettiin yhtenä palkitsemisen perusteena. Yhteistyön tulosta arvioitiin laadukkaaksi, monipuoliseksi ja visuaalisesti raikkaaksi. Sivusto tuo esille kasvisten monipuolisuuden, jonka mieleen jäämistä auttavat aktivoivat kasvistehtävät.
Sivuston todettiin sopivan laajalle kohderyhmälle. Myös materiaalin helppoa saatavuutta kiitettiin. Huolellisen toteutuksen lisäksi tuotiin esiin oppimateriaalin vuorovaikutuksellisuus. Sivusto helpottaa erityisesti terveydenhoitajien, kotitalous- ja terveystiedon opettajien ja ravitsemusneuvojien työtä kasvisten puolestapuhujina.
www.terveyttakasviksilla.fi on osa Terveyttä kasviksilla -kattokampanjaa. Sivustolta löytyy kasviksiin ja terveyteen liittyvää opetus- ja neuvonta-aineistoa koulujen käyttöön, mutta käytäntö on osoittanut aineiston soveltuvan kaikenikäisten ja kaikkien kohderyhmien opetuksen ja neuvonnan tueksi. Tavoitteena on, että suomalaiset saataisiin syömään kasviksia Puoli kiloa eli kuusi kourallista päivässä.
Vuoden parhaat terveysaineistot -kilpailussa oli tänä vuonna mukana 63 aineistoa, joista loppukilpailuun pääsi neljä. Tekry jakoi palkinnon 16. kerran.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Pohjoismaiden Keittiömestareiden Liiton NKF:n myönsi Cordon Rouge -mitalikäätyineen keittiömestari JAAKKO KOLMOSELLE. Mitali luovutettiin SuomenKeittiömestarit ry:n liittopäivillä Tampereella viikonloppuna. Se on liitonkorkein huomionosoitus Pohjoismaissa. Kolmosta kiitettiin aktiivisestatoiminnasta keittiömestareiden paikallisessa ja kansallisessa yhdistyksessäsekä alan pohjoismaisen yhteistyön edistämisestä. Kolmonen välitti juhlapuheessaan eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnanpuheenjohtajan terveiset. – Valtiovallan mietteitä kuullen, mestareiden,kokkien ja suomalaisen ruokakulttuurin tulevaisuus on hyvissä kantimissa.Me
Finravinto 2002 -tutkimuksen mukaan suomalaiset saavat vitamiineja suositusten mukaisesti, kertoo Kansanterveys-lehti. Vain folaatin saannissa oli selviä puutteita. Myös D-vitamiinia saatiin melko niukasti. Folaatin saanti jäi sekä miehillä että naisilla alle 36 mikrogramman päivittäisen suosituksen megajoulea kohti. Folaatti on B-ryhmän vitamiini, jonka saanti on erityisen tärkeää raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille. Saannin korjaamiseksi tulisi syödä
ViherTek, Viheralan ammattinäyttelyn yhteydessä jaettiin keskiviikkona 7.10.2009 Helsingin messukeskuksessa neljä viheralan tunnustuspalkintoa viheralan hyväksi tehdystä työstä. Palkinnon saajat ovat onnistuneet omassa vaativassa työ- tai luottamustehtävässään erittäin hyvin. Tunnustuspalkinnon saivat Seinäjoen seurakunnan puistopäällikkö Esko Karttunen, toimitusjohtaja Henrik Bos, Porvoon kaupunginpuutarhuri Mikko Kaunisto vanhempi tutkija Marjatta Uosukainen MTT Laukaasta. Seinäjoen seurakunnan puistopäällikkö Esko Karttunen on erinomainen esimerkki
Tampereella sijaitsevan Diabeteskeskuksen emäntä Anja Majala-Eklundon vastaanottanut Kotimaiset Kasvikset ry:n myöntämän Vuoden Porkkana -palkinnon tunnustuksena esimerkillisestä työstä kasvisten kulutuksen lisäämiseksi. Diabeteskeskuksen seitsemänhenkinen keittiötiimi on käytännössä osoittanut, kuinka arkinenkin ruoka voi olla kaunista, maukasta ja samalla ravitsemussuositusten mukaista. Diabeteskeskuksen asiakkaiden ruokavaliossa kasvisten osuus jopa ylittää puolen kilon päivittäisen minimitavoitteen. Seurantajakson aikana asiakkaat söivät kasviksia keskimäärin 750
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.