Omenan ja muiden taimistotuotteiden vuosikasvut ovat tänä kesänä olleet Pekka Vikstenin taimistolla Tammelassa mahtavia. – Nyt saisi kasvu jo loppua, jotta taimet pääsevät talvehtimaan, toivoo Pekka Viksten.
Vikstenillä on noin 30 omenalajiketta lisäyksessä. – Lajikkeista meillä on uudet Piikkiön lajikkeet kuten Juuso, Sandra ja Vuokko, ja myös Petteri. Harrastajille menevistä taimista 60-70 % on kuitenkin vielä Punakanelia ja Valkeaa Kuulasta, mutta nyt silläkin puolella on liikahdus tapahtumassa.
– Nyt alkavat lähes kaikki puut olla vartettuja kääpiöiville perusrungoille. Meillä on käytössä P9 ja P59, mutta MTT:n perusrungoille vartetut eivät jostakin syystä menestyneet.
Pekka Vikstenin taimisto on perustettu Tammelaan vuonna 1989. Taimisto tuottaa vuosittain 60.000 piiskatainta ja 25.000 astiatainta. Omaa kääpiöperusrunkojen tuotantoa on 10.000 kappaletta ja loput yritys ostaa mm. Ruotsista ja Hollannista.
– Teen itse lähes kaikki varttamiset. Yhtään vakituista työntekijää ei ole, mutta sesonkiaikoina on seitsemisen vierasta työntekijää.
– Talvella piiskataimet varastoidaan kylmiössä 0-asteen lämpötilassa. Taimet ovat kuivassa väliaineessa ja laatikoiden päällä on muovihuppu.
– Varavoimala on tarpeellinen, sillä jos sähköt katkeavat, voi kylmiön lämpötila nousta. Sahaava lämpötila rikkoo omenan taimien kuoren, tietää Viksten.
– Astiataimet varastoidaan kylmissä muovihuoneissa yli miinus 7 asteen lämpötilassa. Huoneissa on kyllä lämminilmakehitin, mutta viime talvena ei niitä tarvinnut lainkaan käyttää, vaikka ulkona oli pakkasta yli 20 astetta. Kaksinkertainen muovi ja huoneen päällä oleva lumipeite ovat hyvä lämmöneriste.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Ensilumi satoi Pohjois-Karjalaan marraskuun alussa ja maa on nyt jo täysin valkoinen. Lunta on viimeisten päivien ajan tullut melko runsaasti niin, että lumitöihinkin on jo päässyt. Puutarhatyöt sain tehtyksi jo lokakuun puolella. Kun puhdistelin viimeisiä kukkaruukkuja ja laitoin valaistusta lumen peittämään pihaan, sanoin hyvästit tälle puutarhakaudelle ja samalla toivotin puutarhalle hyvää talvea sekä toivotin pikkulinnut
Puihin ja pensaisiin jäävät marjat erottuvat syyspuutarhassa lehtien varistua. Väripilkkuja talveen valmistautuvassa pihapiirissä löytyy muun muassa ruusujen, koristeomenien, aronioiden ja happomarjojen oksilta.
Hedelmän- ja marjanviljelijät ovat huolissaan kasviensa talvehtimisesta. Tuntuu siltä, että huoleen on aihettakin. Syyskesä oli kuiva ja ennätyslämmin syyskuun puoleen väliin asti. Viikon sisällä ilma muuttui kylmäksi ja paikoin oli koviakin pakkasia. Lokakuun puolen välin jälkeen mitattiin jopa – 20- -25 C lämpötiloja. Yleisesti lehdet jäätyivät puihin ja pensaisiin ja saattoivat riippua niissä vielä vuoden
Anneli löysi puutarhaharrastuksen seitsemisen vuotta sitten. Hän levittää puutarhan luomaa hyvää blogeissa ja avaamalla puutarhansa kiinnostuneille. TEKSTI ja KUVAT Jouko Tikkanen Anneli ja Kari Airola asuvat tyypillisessä 70-luvun omakotitalossa Joensuussa. Tontti on kooltaan 800 neliötä ja se on alkuaan ollut suomaastoa. – Olen rakentanut puutarhaa mieheni kanssa seitsemän vuotta. Työaikaan ei ollut aikaa eikä mielenkiintoakaan
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.