Puutarha on helppohoitoisin, kun se täytetään kasveilla, jotka kasvavat rehevästi, peittävät maan ja tulevat samalla toimeen toistensa kanssa. Mitä tehdä, jos sattuu pitämään myös hennoista ja pienistä kasveista?
Puutarhan suunnittelu alkaa olosuhteiden tutkimisesta. Selvittämällä, mitkä kasvit viihtyvät tontin valossa, maaperässä ja vyöhykkeellä, ollaan jo pitkällä. Sopiva kasvivalikoima voidaan löytää myös kokeilemalla mitä huvittaa, mutta se on hitaampaa ja kalliimpaa. Kasvikokeilut ovat kuitenkin osa puutarhanhoidon hauskuutta.
Muutaman vuoden päästä aletaan huomata, mitkä lajit viihtyvät. Osa kasveista viihtyy liiankin hyvin. Moni pieni kasvierikoisuus on jäänyt isompien jalkoihin, ja se harmittaa. Etukäteissuunnittelu olisi ollut hyödyksi. Kasvien kasvuvauhti, koko ja leviäminen vaikuttavat olennaisesti puutarhan ulkonäköön.
Jos yksi kasvisuku, vaikkapa nauhukset (Ligularia), saadaan viihtymään, kannattaa niitä kokeilla useita eri lajeja ja lajikkeita lähekkäin. Näin saadaan sekä hyvännäköinen, lähivärejä ja -muotoja toistava istutus että rehevä kasvillisuus: kaksi asiaa, jotka saavat puutarhurin hykertelemään.
Nauhukset viihtyvät erinomaisesti, kun saavat puolivarjoisan kasvupaikan, joka ei ole kuiva. Ne ovat voimakaskasvuisia ja kaipaavat vieruskavereiltaan samaa reippautta, jotta nämä eivät tule jyrätyksi. Samantyyppisellä, puolivarjoisalla ja kosteutta pidättävällä kasvupaikalla viihtyvät valeangervot (Rodgersia), joiden kookkaat lehdet ja hitaasti leviävä kasvutapa eivät pysty tukahduttamaan nauhuksia.
Vanha maatiaisperenna keltapäivänlilja (Hemerocallis lilio-asphodelus) viihtyy näiden seurassa ja kukkii keltaisenaan jo kesäkuussa. Kotkansiipisaniainen (Matteuccia struthiopteris), niittykullero (Trollius europaeus) ja pohjanrantakukka (Lythrum salicaria) ovat luonnonkasveina oivallisia kavereita joukkoon, sillä ne pystyvät joko leviämään juurillaan tai tekemään siementaimia.
Voimakkaasti leviävät kasvit, jotka joko tekevät pitkiä rönsyjä tai runsaasti siementaimia, laitetaan keskenään tarkkailuluokalle. Tällaisia ovat esimerkiksi monet raunioyrtit (Symphytum) ja useimmat keltapeipin (Lamium galeobdolon) lajikkeet. Paljon siementaimia tekevät rehevät yrtit, kuten saksankirveli (Myrrhis odorata) ja juuristolla loputtomiin leviävät mintut (Mentha), sopivat myös samalle, rennon huolettomalle istutusalueelle – kunhan pidetään huoli siitä, että ne pysyvät poissa herkempien kasvien alueilta eivätkä pääse leviämään ympäröivään luontoon.
Tällainen istutus on valtavan kaunis, rehevä ja helppohoitoinen. Se voidaan istuttaa lähes rikkaruohikkoon ja silti kasvit lähtevät kasvuun ja vähitellen leviävätkin. Edellä mainittujen lomassa pärjäävät myös paksun juuriston tekevä raparperi (Rheum) sekä lehtosinilatvat (Polemonium caeruleum), jotka tekevät runsaasti siementaimia, kunhan maanlaatu on tuore.
Mesimarja (Rubus arcticus) on kaunis maanpeittokasvi, joka tekee ihastuttavat vaaleanpunaiset kukat. Sekin on kuitenkin viisainta istuttaa paikkaan, jossa se saa levitä rauhassa, muutoin se vyöryy vieruskasvien yli. Se saattaa olla pieni, mutta sillä on sisua. Vaihtoehtoisesti mesimarja on oivallinen viherryttämään laihan maan rinnettä, johon kaivataan maata sitovaa kasvia.
Villikasvien istuttamista – tai vielä mieluummin jättämistä paikoilleen – koristekasvien sekaan täytyy pitää yleensä hyvänä ajatuksena, sillä ne rikastuttavat tontin kasvimaailmaa. Luonnonkasveja säästämällä saatetaan pystyä ylläpitämään alueelle ominaista kasvustoa. Siitä on hyötyä niin pieneliöiden kuin maisemankin kannalta.
Alkuperäiskasvillisuuden eräs ominaisuus verrattuna koristekasveihin on otettava huomioon: niillä on kyky selvitä ilman hoitoa ja yleensä myös levitä kohtalaisesti, jopa voimakkaasti. On turha kuvitella, että jokin hentoinen koristekasvi pärjää niille. Sen sijaan voimakkaan juurakon kasvattavaa suopayrttiä (Saponaria officinalis) tai ravintoa kerääviä sipuleita tekeviä vanhoja varjoliljoja (Lilium martagon) voi jo suositella. Ne todennäköisesti pärjäävät, mikä riippuu toki siitä, kuinka voimakaskasvuista luonnonkasvillisuus on. Ohdake-nokkospöheikköön ei voi suositella muuta kuin sen raivaamista ennen istutusrupeamaa.
Viime vuosina maailmalla trendikasviksi noussut puna-ailakki (Silene dioica) kaunistaa lähes mitä tahansa kukkapenkkiä kevein, vaaleanpunaisin kukin. Se tuottaa paljon siementaimia, mutta niitä on hyvin helppo kitkeä pois.
On viisainta pitäytyä maatiaiskasveissa eli vanhoissa perinnelajeissa, jos aikoo harrastaa koriste- ja luonnonkasvien yhteisistutusta, sillä ne ovat kestäviä ja tyytyvät vähään. Luonnonkasvien käyttö osana istutuksia sopii puutarhurille, jolla ei ole tarvetta kontrolloida kaikkea, vaan joka on pikemminkin tarkkailijatyyppi.
Paras lopputulos saadaan miettimällä, millä keinoin multapinta päätyy kokonaan peittoon. Rehevä kasvillisuus on helppohoitoinen, sillä se peittää maan pinnan estäen rikkaruohonsiementen pääsyä multaan ja pidättäen kosteutta maassa. Kunhan aluksi huolehditaan, että juuririkkaruohot poistetaan, kukkapenkit reunustetaan tai kantataan ja taimet istutetaan tiheään, saadaan sitten rentoutua ihailemaan kukkasia ja lehtien kauniita muotoja.
Kaikki saman suvun kasvit eivät käyttäydy samalla tavoin. Esimerkiksi vanhat perinnelajit kelta- ja rusopäivänlilja (Hemerocallis fulva) pitävät hyvin pintansa rehevän kasvillisuuden keskellä ja tuuhistuvat juuristonsa avulla, mutta jalostetut tarhapäivänliljat (H. Hybrida-Ryhmä) eivät siedä niin voimakasta kilpailua. Ne vaativat paikan hyvässä mullassa kukkapenkissä, josta rikkaruohot kitketään säännöllisesti. Tarhapäivänliljan viereen istutetaan sellaisia kasveja, jotka leviävät yhtä maltillisesti, vaikkapa punahattuja (Echinacea) ja mättäitä tekeviä koristeheiniä. Päivänliljat kukkivat parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla.
Keväisistä kukkasipuleista narsissit (Narcissus) ovat niitä, jotka vähitellen leviävät hieman liikaa kukkapenkkiin, etenkin kookkaat lajikkeet. Niitä voi olla viisainta istuttaa puiden ja pensaiden alle yhdessä valkovuokkojen (Anemone nemorosa) kanssa. Siellä niiden ylös kaivaminen ja jakaminen muutaman vuoden välein ei häiritse viereisiä kasvejakaan niin paljon.
Kirjopikarililjat (Fritillaria meleagris) hieman hennompina jäävät suurimpien narsissien jalkoihin, mutta nekin leviävät sivusipuleista ja siementämällä, jos vain mahtuvat. Niille sopivaa seuraa ovat pienemmät narsissilajit ja samankaltaisilla tuoreilla kasvupaikoilla viihtyvä raikkaan kellanvihreä kultatesma (Milium effusum 'Aureum') sekä tuoksumatara (Galium odoratum), joka muodostaa ihastuttavan, valkokukkaisen maton. Tämä istutus soveltuu puolivarjoon lehtomaiseen paikkaan.
Jos puutarhuri innostuu keräilemään kivikkokasveja, etenkin kääpiökokoisia lajeja ja harvinaisuuksia, ei niitä parane istuttaa kukkapenkkiin, missä kookkaammat kasvit peittävät ne pian alleen. Perustetaan kivikkoryhmä, jossa ne saavat kasvaa rauhassa.
Useimmat kivikkokasvit viihtyvät aurinkoisella paikalla ja hiekkapitoisessa maassa, vieläpä kohopenkissä tai rinteessä, jossa maa ei varmasti ole vetistä. Siihen istutetaan lajeja, jotka eivät siedä talvista märkyyttä lainkaan. Monet erikoisemmat pikku tulppaanit (Tulipa) ja sahramit (Crocus) kuuluvat tällaisiin.
Monissa maissa suositut kivikaukalot ovat kauniita, mutta meidän ilmastossamme ongelmallisia, koska kivi johtaa kylmää ja kasvin juuret kuolevat, jos ne ovat kosketuksissa jääkylmään kiveen. Sen vuoksi kivenkolotkin ovat riskipaikkoja. Jos juuristo pystyy yltämään syvälle maahan pois kiven vierestä, pärjää kasvi toisaalta kivenkolossa oikein hyvin, sillä siinä se ei joudu kestämään kilpailua rehevien naapurikasvien kanssa.
Opiskelin puutarhasuunnittelijaksi ja maisema-arkkitehdiksi, mutta veri veti kirjoittamisen pariin. Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Harrastan verkkaista löytöretkeilyä ja kasvien keräilyä; hurahduksen kohteina ovat ainakin varjohiipat, narsissit, vuokot ja koiranhampaat. Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri.
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kasvillisuuden joukkoon sijoitetut patsaat, uurnat, pajukoristeet ja muut esineet tuovat oman lisämausteensa istutuksille. Usein yksikin taitavasti valittu ja sijoitettu esine riittää piristämään kokonaisuutta.
Pullossa istutus saa uuden muodon. Siitä kasvaa pieni trooppinen sademetsä, joka ei kaipaa edes hoitoa.
Jos piha ei saa lumipeittoa, kuten joskus rannikkoalueilla käy, paljastuu istutusalueilta aika paljonkin ihasteltavaa. Talviseen vihreyteen kannattaa suorastaan panostaa.
Aarno Kasvi poimii puutarhamessujen juurakko- ja sipulitarjonnasta parhaita paloja kotipihalle.
Kenties maailman yleisimmät rikkakasvit ovat yllättäen ravintokasveja. Juolavehnän juuria voi jopa jauhaa ja käyttää leipätaikinaan.
Kuningaslilja. On ihmeellistä, että luonnossa kasvaa näin upea kasvi. Villiä kuningasliljaa on löydettävissä vain yhdestä paikasta maailmassa, Kiinan Sichuanista Min-joen rotkomaisesta laaksosta.
Ripaus ranskalaista romantiikkaa tai häivähdys englantilaista puutarhakulttuuria – nuo mielleyhtymät nousevat nopeasti pintaan aromaattisesta laventelista puhuttaessa.
Kesäinen kävely järven tai saaren ympäri tai merenrantaa pitkin rentouttaa mielen ja kehon. Samalla voi ihailla alati muuttuvaa vedenpintaa, veden asukkaita ilmassa, vedessä ja maalla sekä vaihtelevaa kasvillisuutta ja kivimuodostelmia. Sekä ikikallio että vasta itänyt elämä ovat läsnä. On rauhaa tai tyrskyjä säätilan mukaan.
Ulkobonsain kasvattajan kasvukausi alkaa avomaalla matalien kohopenkkien ääreltä. Penkit, joissa puut ovat talvehtineet ilman ruukkua, sulavat aikaisemmin kuin ympäristönsä. Vastassa on kaksi juuristotyyppiä ja puuhaa koko kasvukauden ajaksi.
On syytä valita huolella pihapiirin ja kukkamaan köynnökset, kasvattaapa ne siemenestä itse tai ostaa torin taimikauppiaalta. Taimien on oltava melko suuria ja hyväjuurisia, jotta ne ehtivät kukkimaan runsaasti ja ehkä kehittämään myös siemeniä tulevien kesien tarvetta varten.
