Siirry sisältöön

Viherkasvit on tapana asetella riviksi ikkunalaudalle tai ryhmäksi kukkapöydälle. Mutta jos viherkasveja sujauttaa lasipulloon tai -purkkiin, tulee loihtineeksi pienoispuutarhan. Pullo pidättää kosteutta ja lämpöä, joten sinne syntyy omillaan toimeentuleva tropiikki. 

Jakotaimia, pistokkaita ja minikasveja

Pienoismaiseman loihtimiseen sopivat kirkasta lasia olevat leveäsuiset pullot ja suuret lasipurkit. Trooppisia olosuhteita varten on pullonsuulle oltava korkki ja purkkiin kansi.

Valittavien kasvien tulee olla pieniä. Istutuksiin voi käyttää omista viherkasveista irrotettuja jakotaimia. Myös pistokkaat käyvät, kunhan ne juurrutetaan ensin hyvin. Puutarhamyymälöistä voi lisäksi ostaa valmiita miniviherkasveja. 

Kasvilajien on oltava kestäviä, lehdiltään mieluummin nahkeita kuin kovin pehmeitä ja hentoja, ja niiden on pidettävä suuresta ilmankosteudesta. Etua on siitäkin, jos kasvit ovat pieni- ja hidaskasvuisia. Pullopuutarhaan sopivia ovat esimerkiksi muratit, piileat, ananaskasvit ja eräät saniaiset. 

Pullopuutarha viihtyy valoisassa paikassa. Korkkia ei tarvitse avata, jos ekosysteemi toimii kunnolla.

Kokoa kasvualusta huolellisesti

Mitä pitkäikäisempi istutus halutaan, sitä huolellisemmin kasvualusta kootaan. Ensinnäkin astian pohjalle laitetaan pikkukiviä tai kevytsoraa salaojitukseksi eli kerrokseksi, johon kaikki ylimääräinen vesi valuu ja kertyy. Toisekseen kasvualustassa on hyvä olla ilmavuutta tuovia aineksia, jotta juurilla olisi suotuisat kasvuolot. Esimerkiksi seos, jossa on yhtä paljon kukkamultaa, hiekkaa, sammalta ja kaarnamaista orkideakasvualustaa sopii tehtävään hyvin. Pulloon kannattaa lisätä myös hiilenpaloja tuomaan ravinteita sekä pidättämään ja luovuttamaan vettä kasvien tarpeiden mukaan. Hiileksi käy omassa takassa tai leivinuunissa palanut puhdas puuhiili. Puutarhaliikkeistä voi ostaa myös biohiiltä, jota myydään kuluttajapakkauksissa. 

Pullopuutarha sopii hyvin myös kissatalouteen. Nukkumaija ’Network’ jää kannen alle suojaan tassuilta.

Pulloon syntyy ekosysteemi

Pulloistutusta tehdessä voi joutua käyttämään vippaskonsteja. Puukepin päähän sidottu teelusikka on oiva apu istutuskuoppien kaivamiseen. Kahden lusikkakepin avulla voi taituroida viherkasvin pulloon. Kastelua helpottaa kastelukannun nokan jatkoksi kiinnitetty letkunpätkä. 

Valmis istutus asetetaan valoisaan paikkaan, muttei suoraan auringonpaisteeseen. Auringossa kasveihin saattaa tulla polttovioituksia. Alussa on hyvä seurata, että korkilla suljettu puutarha alkaa toimia kunnolla. Jos kasvit näyttävät kärsivän kuivuudesta, kastellaan varovasti lisää. Jos taas lasipinta on sumuinen, korkki otetaan pois ja istutuksen annetaan tuulettua. Aikaa myöten voi joutua myös siistimään lasin sisäpintoja. 

Muutoin pullopuutarhaa ei tarvitse hoitaa: ei kastella, lannoittaa eikä edes tuulettaa. Se alkaa elää omaa elämäänsä, jossa vesi ja ravinteet kiertävät. Osa kasveista menestyy paremmin, osa huonommin, osa saattaa hävitä kokonaan. Mutta jos ekosysteemi toimii hyvin, istutus voi tulla toimeen omillaan vuosikausia. Istuttajan tehtäväksi jää seurailla ja ihmetellä elämää minimaisemassa. 

Näin teet pullopuutarhan

Istutukset teki ja asiantuntijana toimi puutarhuri Pirjo Kankainen Viherlandiasta.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Oma PIHA -lehteen

Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.

Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *