Siitakkeella verensokeri hallintaanSuomessa on nyt tutkittu siitakesienen soveltuvuutta makeaan leivontaan. Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulun opiskelijat Eveliina Mononen ja Satu Kettunen laativat opinnäytetyön Food Scient -hankkeen ohjauksessa. Esitutkimuksessa saatiin viitteitä siitakkeen mahdollisesti myönteisestä vaikutuksesta ihmisen verensokeritasoon hiilihydraattipitoisen elintarvikkeen nauttimisen jälkeen.
– Muffinssikokeessa saatujen alustavien tulosten mukaan leivonnaistaikinaan voidaan lisätä yksi gramma kuivattua siitakesienijauhetta jokaista 50 grammaa taikinaa kohden, Kettunen kertoo.
Ravitsemispalvelujen lehtori ETM Raija-Liisa Ikosen mukaan maistajat olivat tuotteita arvioidessaan myönteisesti yllättyneitä leivonnaisten mausta. Mononen ja Kettunen pyrkivät luomaan kotikeittiöihin soveltuvia reseptejä. Tuloksena syntyi kahdeksan helppoa reseptiä. Kuivatun siitakesienen lisääminen onnistui opiskelijoilta klassikoihin kuten tiikerikakkuun ja porkkanakakkuun.
Siitakesienen käyttöä leivonnaisissa on pyritty lisäämään muun muassa sen vuoksi, että se sisältää kuituja puolet kuivapainostaan. Siitakkeen betaglukaanipitoisuus kokonaiskuivapainosta on noin 17 prosenttia, kun esimerkiksi kaurassa betaglukaaneja on noin seitsemän prosenttia. Sienten glukaanit ovat rakenteellisesti samankaltaisia kuin viljaglukaanit, mutta vaikutuksiltaan monivaikutteisempia.
Pienille yrityksille tutkimus on taloudellinen haaste
Food Scient -hanketta vetänyt tutkija Hannu Mäkelä toteaa, että siitakesieni on hyvä esimerkki pienten yritysten terveysvaikutuksiltaan hyvistä tuotteista.
– Tuotteiden kaupallinen hyödyntäminen terveysväittämiä käyttäen on kuitenkin vaikeaa, sillä väittämien täytyy pohjautua riittävään määrään tieteellisesti laadukkaita tutkimuksia ja tutkimukset ovat toisinaan pienille yrityksille liian kalliita. Hankerahoituksen turvin t&k-panokset voidaan tuoda myös pienten ja keskisuurten elintarvikeyritysten ulottuville. Hakemalla jo olemassa olevaa tietoa ja täydentämällä sitä oikeanlaisilla tutkimuksilla säästetään myös kokonaiskustannuksia, Mäkelä kertoo.
Myös tutkimushankkeessa mukana olleen Polar Shiitake Oy:n toimitusjohtaja Markku Leppänen pitää uusien tuotteiden kehittämistä pienille yrittäjille haastavana. Siksi Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulun Food Scient-hankkeen kaltaiset tutkimus- ja kehityshankkeet ovat tarpeellisia yrityksille, hän toteaa.
Sienen umami tuo ruokaan makua ja kuitu terveysvaikutuksia
Hannu Mäkelän mukaan ravinnon kuitulähteiden monipuolistaminen ja myös sienikuidun mukaanottaminen päivittäisen ruokavalion osaksi voi parantaa terveyttä pitkällä tähtäimellä merkittävästi. Makeat leivonnaiset ovat yksi osoitus sienikuitujen sopivuudesta kaikkiin ruokiin.
– Siitakkeen kuiduilla on monipuoliset terveysvaikutukset ja samalla sienen umamimaku voimistaa ruuan omaa aromia. Jo suhteellisen pienet määrät siitaketta säännöllisesti nautittuna parantavat esimerkiksi suoliston hyvinvointia, sanoo Mäkelä.
Pohjois-Karjalassa visioidaan, että sienikuitujen käyttö leivonnassa voisi vaikuttaa paljonkin kansanterveyteen. Luonnonsienien tutkiminen ja sopivien raaka-aineiden löytäminen vaikuttaisi myös taloudelliseen hyvinvointiin.
– Esimerkiksi hampurilaisen kuitupitoisuuden nostolla voitaisiin ehkä vaikuttaa mukana nautittavan makean virvoitusjuoman aiheuttamaan sokerikuormitukseen, Markku Leppänen pohtii tulevaisuuden käyttömahdollisuuksia.
Mäkelä arvioi, että tulevaisuuden kiinnostavimmat terveysvaikutteiset elintarvikkeet sisältävät todennäköisesti toisiaan täydentävästi parhaat ominaisuudet viljoista, marjoista ja sienistä.
Muutamat pientuottajat ovat jo käyttäneet siitaketta tuotteissaan. Sunspelt Oy:n valkosipuli-siitake-speltti-näkkileipä, Lieksan Laatuherkkujen siitakesienisulatejuusto ja Pajuniemi Oy:n luomusiitakeleikkele ovat esimerkkejä jo olemassa olevista tuotteista.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Ensimmäiset tulokset tanskalaisesta tutkimuksesta vahvistavat käsitystä, että Pohjolan asukkaat voivat koota omalle alueelleen tyypillisistä elintarvikkeista terveyttä ylläpitävän ruokavalion, joka myös laihduttaa. Jo kolmessa kuukaudessa uuden pohjoismaisen ruokavalion avulla laihtuu enemmän kuin tavanomaisella tanskalaisella ruokavaliolla. Opus-kauppatutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten uuden pohjoismaisen ruokavalion noudattaminen vaikuttaa painoon ja kehon koostumukseen. Tutkimus kestää puoli vuotta ja siinä on…
Kasvikset ovat tutkitusti mitä terveellisintä syötävää, sillä runsas kasvisten käyttö vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, aikuisiän diabetekseen ja tiettyihin syöpätyyppeihin. Arvioiden mukaan jopa kolmannes syöpätapauksista voitaisiin välttää syömällä enemmän kasviksia. Lisäksi kasvikset auttavat painonhallinnassa, koska ne täyttävät vatsaa syrjäyttäen epäterveellisempiä ruokia. Kotimaiset Kasvikset ry:n mukaan tutkimuksissa ei ole pystytty osoittamaan minkään yksittäisen kasviksen olevan…
Hiilihydraatteja ei ole syytä unohtaa laihduttajankaan ruokavaliossa, valtion ravitsemusneuvottelukunta muistuttaa. Päinvastoin, kuitupitoiset viljatuotteet, peruna, kasvikset, juurekset, hedelmät ja marjat kuuluvat terveelliseen ruokavalioon. Muodissa olevat vähähiilihydraattiset ruokavaliot voivat pitkään noudatettuina olla haitallisia, eikä niillä usein saada pysyviä laihdutustuloksia. Näiden ruokavalioiden turvallisuudesta ja tehosta on tieteellistä näyttöä hyvin niukasti, neuvottelukunta muistuttaa. Dieettien teho perustuu energian saannin vähentymiseen…
Pakistanilaiset tutkijat ovat havainneet, että kaneli alentaadiabeetikoiden verensokeria sekä pienentää heidän rasva- jakolesterolipitoisuuksiaan. Päivittäin nautitut kanelia sisältävät kapselilaskivat sokeri-, trigyleridi- ja LDL-kolesteroliarvoja jopa kymmeniäprosentteja. Tutkimuksessa 60 diabeetikkoa, joilla oli todettu tyypin 2 eli aikuisiändiabetes, nauttivat neljänkymmenen päivän ajan joko yhden, kolmen taikuuden gramman kanelikapselin tai vastaavan verran lumevalmistettapäivittäin. Kanelikuurin päätyttyä tutkijat havaitsivat, että kanelia saaneidenpotilaiden…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.