Vaikka joulutähden eli poinsettian emotaimet kasvavat Keniassa ja Kanariansaarilla, niin Suomessa myytävien joulutähtien varsinainen viljely tapahtuu lähes sataprosenttisesti kotimaassa.
– Emotaimista otetut pistokkaat toimitetaan Suomeen ja juurrutetaan Schetelig-konserniin kuuluvalla Ansari-yhtymän puutarhalla Luumäellä. Schetelig toimittaakin Suomen runsaasta kahdesta miljoonasta joulutähden taimesta tai puolivalmisteesta puolet. Sieltä ne toimitetaan jatkokasvatettaviksi suomalaisiin puutarhoihin ja leviävät tuhansiin myyntipisteisiin kautta Suomen, kertoo asiakaspalvelujohtaja RAIJA HOLMQVIST Oy Schetelig Ab:stä Vantaalta.
– Valkoisen joulutähden osuus on noussut vuosi vuodelta, mutta se ei ole siltikään kuin kymmenyksen. Punaisista joulutähdistä suosituimmat ovat lajikkeet ovat Cortez red ja Cortez fire, toteaa Holmqvist
– Joulutähtiuutuksia tulee joka vuosi, mutta yleensä niiden käyttö on hyvin varovaista. Suomalaiset pitäytyvät punaisessa. Tämän hetken mielenkiintoisimmat uutuudet ovat mm lohenpunainen Da VInci -lajike,,jokasopii erinomaisesti adventtiajan kukaksi sekä uusi burgundinpunainen Cortez Burgundi, joka on uusi väri perinteisten punaisten rinnalle. Tulossa on myös kerrottukukkaisia erikoisuuksia.
– Viljelijät toivovat jalostuksen tuovan nopeakasvuisia ja hyvin kuljetusta kestäviä lajikkeita. Geenimuunneltuja joulutähtiä ei kuitenkaan ole markkinoilla.
– Ansari-yhtymä tuottaa myös itse valmiita joulutähtiä. Suomessa myytävät joulutähdet ovatkin lähes kaikki Suomessa viljeltyjä. Kotimaisen joulutähden etuja ovat hyvä kestävyys, sillä joulutähti on herkkä kasvi, eikä se kestä pitkiä kuljetusmatkoja pimeissä autoissa. Kuluttajien kannattaa aina ostaessaan tarkistaakin, onko tuote viljelty Suomessa.
– Joulutähden lajikevalikoima on laaja. Erikoisväreillä voidaan pidentää myyntikautta siten, että voidaan aloittaa ennen pikkujoulua ja päästä joulun tunnelmaan kiinni, toteaa Raija Holmqvist.
Joulutähden hoitovinkit
Joulutähti (Euphorbia pulcherrima)on helppohoitoinen ja kestävä ruukkukasvi. Hyvin hoidettuna siitä saa pysyvän huonekasvin. Se ei siedä kylmyyttä ; siis ei vetoa eikä kylmää kasteluvettä! Joulutähden on myös hyvä antaa kuivahtaa kastelujen välissä, jatkuva märkyys tuhoaa juuret .
Jos joulutähden tahtoo säilyttää, sijoitetaan se ikkunalaudalle ja lannoitetaan n. kerran kuukaudessa. Keväällä helmi- maaliskuussa joulutähti leikataan ja uudelleenistutetaan. Leikkaus pitää joulutähden tuuheana ja tanakkana, erittäin koristeellisena.
Jos haluaa joulutähtensä kukkivan uudelleen ensi jouluna, on aloitettava lyhyenpäivänkäsittely lokakuun alussa. Tällöin joulutähti peitetään esim. mustasta muovista tehtyyn huppuun siten, että yön pituus on vähintään 14 tuntia. Jo katulampun valo voi estää kukintainduktion, joten peittäminen on tarpeen. Peittämistä jatketaan niin kauan, että ylälehdet alkavat värittyä ja kukkanuput näkyvät.
Lapsiperheiden ja eläintenomistajien on syytä muistaa, että joulutähti on myrkyllinen. Maitiaisneste saattaa aiheuttaa ihoärsytystä, joten turhaa koskettelua kannattaa välttää.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Ammattiviljelijöitä palveleva suomalainen perheyritys Oy Schetelig Ab ja sen sisaryritys, viheralan ja kotipuutarhatuotteiden tukkuliike Habitec Oy, fuusioituvat puutarha- ja viheralaa palvelevaksi Schetelig Oy:ksi. Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jari Virrankoski, joka on toiminut aiemmin Habitec Oy:n toimitusjohtajana. Schetelig Oy:n omistajaperhettä edustava Juhani Kauste toimii yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Lähes 20 vuotta Oy Schetelig Ab:n toimitusjohtajana toiminut
Schetelig Oy on julkistanut uudet kotisivut. Nora Kauste kertoo, että Schetelig-konsernin sivut sisältävät paljon tuoteuutuuksia ja ajankohtaisia asioita. – Sivuilla on poikkeuksellisen paljon digiselattavia tuoteluetteloita vuodelle 2013. Schetelig-konsernin nettisivut ovat vanhassa tutussa osoitteessa www.schetelig.com . Sivuilta on nähtävissä seuraavat digiluettelot: Koti & Puutarha -luettelot • K&P Siemenet 2013 • K&P Tarvikkeet 2013• Tarha-tuote tarvikkeet 2013
Vain kymmenen minuutin matkan päässä teknologiakaupunki Oulusta sijaitseeSuomen pohjoisin Hyvää Suomesta -ravintola Maikkulan Kartano. Kartanovastaanotti kotimaisuudesta kertovan sertifikaatin KauhajoenRuokamessujen yhteydessä pidetyssä iltatilaisuudessa perjantaina 30.elokuuta. Sertifikaatin luovutti Finfood – Suomen Ruokatieto ry:ntoiminnanjohtaja TIINA LAMPISJÄRVI. Hyvää Suomesta -ravintolan tunnus kertoo, että ravintola käyttää kaikissaaterioissaan ainoastaan suomalaista lihaa, maitoa ja munia sekä niistävalmistettuja tuotteita. Muita kotimaassa tuotettavia raaka-aineitaravintola
Scheteligin pääkonttori ja varasto Vantaan Tiilitiellä oli kesän ajan värikäs näky, kun sadat amppelit ja ruukkukasvit koristivat patioita. Uusimmassa Puutarha-Sanomat -lehdessä (nro 8/2009) myyntipäällikkö Jarmo Lemström toteaa, että ei riitä se, että amppelit ja parvekeruukkukasvit ovat myyntihetkellä houkuttelevan näköiset, vaan niiden tulisi tuoda loppuasiakkaille mahdollisimman paljon ja kauan iloa. – Tämä testikasvatus opettaa hoitamaan kasveja.
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.