Kun saven kanssa pääsee sinuiksi, voi tuloksena olla alati kukkiva piha. Yksi tällainen värittää maalaismaisemaa Keski-Suomessa.
– Aina pitää jossakin olla hiekkakasa, Tuula Kuhno-Vuori paljastaa yltäkylläisesti kukkivan pihan salaisuuden.
Käy ilmi, että hiekkaa tarvitaan kasvualustaan. Jalkojen alla riittää savea, hopeansinistä, muovailtavaa maa-ainesta, joka on antanut jopa nimensä Saarijärven Koskenkylässä, koskireitin varrella sijaitsevalle tilalle.
– Ollaan sanan varsinaisessa merkityksessä Savelassa, Tuula sanoo hymyillen.
Vallitseva hiukkaskoko ei ole aina miellyttänyt.
– Massiivisia maanvaihtoja on tehty. Mutta nyt olen jo oppinut käyttämään savea hyödyksi.
Nykyään Tuula ei yritä päästä savesta eroon, sillä sen ansiosta kasveja ei juuri tarvitse kastella. Lannoitettakin kuluu tavallista vähemmän. Silti hieno maa-aines ei yksinään toimi vaan se tarvitsee joukkoon ilmavuutta tuovaa hiekkaa ja humuspitoisuutta lisäävää turvetta.
Istutuksia varten Tuula muotoilee kohopenkkejä, joissa vesi ei jää lammikoiksi kasvien juurille. Hyötymaallakin hän on vähitellen siirtynyt lavaviljelyyn taatakseen kasveille paksun ja lämpimän kasvualustan.
Vaikka pihanlaittaja osaa hyödyntää savea, paikoitellen se joutaisi vaikka pois.
– Viivasuoraa täällä ei ole. On hyväksyttävä, että laatat ovat vinksin vonksin, hän sanoo roudan tekosista.
Tuula tuli miehensä Ilpo Vuoren sukutilalle liki neljäkymmentä vuotta sitten. Pariskunta rakensi tontilla olleen pikkutalon tilalle oman talon ja mietti, mitä tekisi pihamaalle. Ahosen taimisto tarjosi tuohon aikaan ilmaisen pihasuunnitelman, mikäli osti taimet sieltä. Pariskunta tarttui tilaisuuteen ja lopulta rakensi pihan suunnitelman mukaan. Vaikka tuolta ajalta ovat jäljellä enää serbiankuuset, rautatienomenapuu sekä unkarinsyreeni- ja norjanangervoaidat, suunnittelu ei ollut turhaa. Sen myötä Tuula kiinnostui kasveista ja osasi alkaa visioida omannäköistä ympäristöä. Sitä paitsi nyt hänellä oli kasveja lisättäväksi saakka.
– Peruskasveja jakamalla piha on levinnyt.
Puutarha alkoi saada nykyistä ilmettä parikymmentä vuotta sitten, kun Tuula perusti miehensä konetöiden avustamana suuret perennamaat. Hän joutui ostamaan niitä varten lisää taimia ja sai kasvinalkuja myös tuttaviltaan. Monista kasveista Tuula puhuukin lahjoittajan nimellä. Tällainen on esimerkiksi idänunikko.
– Punainen unikko on mun Irma. Sain sen naapurilta siemeninä.
Penkkeihin kelpasivat muun muassa pionit, ritarinkannukset, leimut ja nauhukset.
– Kukka kuin kukka, kunhan kukkii näyttävästi, Tuula kertoo kriteereistään.
Kaikkien perennojen ei kuitenkaan tarvitse säväyttää värikkäillä kukilla. Esimerkiksi rautatienomenapuun varjossa leviämään lähtenyt vaaleajouluruusu (Helleborus niger) erottuu aikaisuudellaan. Ainavihreässä kasvissa pilkottavat nuput heti kun lumet sulavat. Se on ainoa kasvi, jonka Tuula peittää talveksi havuilla.
Pihanlaittaja istuttaa kasveja myös ruukkuihin. Jaloruusut, terassihortensiat, daaliat, pelargonit ja verenpisarat viettävät talven kellarissa tai viileällä verannalla. Keväällä Tuula vaihtaa niille mullat ja istuttaa kesän iloksi. Näin hän säästää myös taimimenoissa. Ahkeroija kertoo, että hän ostaa vuosittain yleensä vain miljoonakellot, lumihiutaleet ja ulkomuratit.
Yksi kellarissa talvetettavista kesäkukista on kelta-apinankukka (Mimulus luteus), jota kutsutaan myös lapinorvokiksi. Se on kasvattajansa mukaan punakukkaista lajitoveriaan kestävämpi.
– Se on idioottivarma. Se meni yhden talven jopa kukkapenkissä, mutta vähän heikosti.
Tuula on jakanut apinankukkaa monelle tutulleen. Nopea- ja vahvakasvuinen kasvi täyttää ruukun kesän aikana niin, että sen saa kumota ja paakun jakaa lapiolla useaan osaan.
Apinankukat kaipaavat reilua kastelua. Ne kuitenkin virkoavat, vaikka pääsisivät vähän nuukahtamaan. Tuula kiertää muutkin ruukut kastelukannun kera joka toinen päivä. Parhaimpina kesäpäivinä vettä kuluu sata litraa.
Toisin kuin ruukkukasvien, perennapenkkien hoitaminen ei ole niin päivän päälle. Keväisin tarhuri siivoaa edellisen kesän varret pois. Hän levittää uuden kasvun vauhdittamiseksi joko omaa kompostimultaa tai kaupan multakatetta. Lisäksi hän lannoittaa penkit kanankakkarakeilla ja kalkitsee, jos muistaa.
Suurin työ koittaa rikkakasvien hujahtaessa näkyviin. Jotta juolavehnän, valvatin ja voikukan leviämisen saa pidettyä kurissa, ne on kitkettävä neljästä viiteen kertaa kesässä. Tuula nauraa, ettei kitkemisurakkaan tahdo löytyä työparia, vaikka hänen miehensä muutoin tekeekin pihatöitä. Ilpo vastaa nurmikon hoidosta ja konetöistä. Hän myös nikkaroi milloin mitäkin, hirsirakentamisen taitaja kun on.
Kaikki perennapenkit eivät vaadi säännöllistä kitkemistä. Tuula esittelee tienvierustaa, johon hän on istuttanut aikoinaan ainakin kallio-, valtikka-, kulta- ja soihtunauhusta (Ligularia). Suurien lehtien peitossa oleva alue on niin tiivis, ettei sinne rikkaruohoilla ole juurikaan asiaa. Tarhuri kiittelee muutoinkin penkin vaivattomuutta.
– Tämä on maailman helpoin nauhuspenkki. Otan vanhat varret keväällä pois. Se on helppoa kun vain nykäisee varresta ja pilkkoo sen sinne penkkiin. En joka vuosi edes lannoita. Joskus laitan kompostimultaa, Tuula juttelee.
Kukkaihmisen puutarhassa on oma soppensa myös hyötyviljelylle. Porkkanoita, herneitä, mansikoita ja ynnä muuta maistuvaa pitää olla ainakin oman väen tuorekäyttöön. Pariskunnalla on neljä aikuista lasta ja viisi lastenlasta, jotka vierailevat usein mummolassa. Pariskunta myös työskentelee lasten parissa, sillä Tuula hoitaa päiväkodissa lapsukaisia ja Ilpo kuljettaa koululaisia.
Vihannesmaan lähettyvillä komeilee useita hyönteishotelleja. Tuula arvelee, että niissä riittää vipinää ainakin linnuista päätellen. Hän on miehensä kanssa bongannut pihapiirissä 86 eri lintulajia, harvinaisimpina turkinkyyhky, sepelrastas ja sinirinta. Talvipäivänä lintuja saattaa pyrähdellä pihassa parikin sataa yksilöä ruokintapaikkojen houkuttelemana.
Tuula Kuhno-Vuori on vuosien myötä alkanut arvostaa puutarhan helppohoitoisuutta. Siihen voi vaikuttaa kuinkas muuten kuin kukkavalinnoilla.
– Hyvin paljon olen siirtynyt perinneperennoihin. Ne ovat varmimpia ja kuuluvat maaseudun pihapiiriin, hän sanoo.
Samalla ajatuksella hän vaalii lähes satavuotiaita marjapensaita, ”laukkuryssän” jäljiltä kasvavaa marjaomenapuuta ja kirjoukonhattua, jotka kaikki ovat kasvaneet tilalla jo paljon ennen kuin Ilpo ja Tuula alkoivat muokata sitä mieleisekseen.
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
WWF kampanjoi toista vuotta rakennetun ympäristön villiinnyttämisen ja elinympäristöverkoston luomisen puolesta. Katso alta villiinnyttämisen vinkkilistaa🌻
Kasviaiheet kukkivat sisällä Pokrovan ortodoksisen veljesyhteisön kirkossa ja ulkona puutarhassa.
Syyshohdekukat kukkivat loppukesällä ja alkusyksyllä, kun muita kukkia ei paljon ole. Lämpimänsävyiset keltaiset, oranssit ja punaiset kukkamykeröt tuovat vahvaa hehkua ja hohtoa puutarhaan – juuri sitä kaivataan syksyn lähestyessä.
Sininen, valkoinen, keltainen – siinä on kevään vuokkoihanuuksien kukintajärjestys. Vuokonkukkien monimuotoisuus voi innostaa ryhtymään kasvikeräilijäksi. Valkovuokkomeren hohtava valo ja vuokkokimppu, onnekkaasti kohdattu keltavuokkolaikku ja sinivuokkojen salaperäinen sinisyys kuuluvat kevääseemme. Nämä näyt ovat piirtyneet lähtemättömästi muistiin usein jo lapsuudessa, ja myöhemminkin moni haluaa istuttaa kevätkukista juuri vuokkoja ihaillakseen niiden yltäkylläistä loistoa pihamaalla. Sini-, valko- ja keltavuokot
Postimerkkipihaan mahtuu omaa ruuantuotantoa, itse kasvatettuja perennoja, komposti ja tilava terassi. Kasvit saavat mielellään olla sekä kauniita että syötäviä.
Moni tuntee benediktiinien hengellisen perinnön, mutta harva tietää, kuinka syvästi nämä munkit vaikuttivat Euroopan maatalouteen ja työn tekemiseen.
Rousayn tuulisella saarella on yllättävän vehreä puutarha ja jopa pieni metsä, kun muualla Orkneyn saariryhmässä ei juuri puita näe. Trumland House on pieni viktoriaaninen helmi.
Kerrostalon pihapiiri Kuopiossa on Liisa Majurisen 30 vuoden elämäntyö. Pihan kukkaloisto ilahduttaa talon muitakin asukkaita ja heidän vieraitaan.
Kaikki alkoi lentävästä ruohonleikkurista. Nurmikko sai lähteä. Tilalle tulivat polut ja tiheät kasvustot.
Ikkuna yhdistää ulkotilat sisätiloihin, se rajaa ja kutsuu katsomaan. Parhaimmillaan ikkuna on kuin elävä taulu, joka muuttuu päivän mittaan sekä sään ja vuodenaikojen mukaan.
