Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa on esillä 24.11.2006 – 14.1.2007 joulun ajan kasveja esittelevä Puutarhan joulu Ruissalossa -näyttely. Näyttely pidetään jo kolmatta kertaa.
Puutarhan kaikissa kuudessa kasvihuoneessa on korostettu joulun ajan koriste- ja hyötykasveja. Esillä on myös joulukukka-asetelmia, joista osa kelluu trooppisessa lammessa. Joulun ajan mausteet on nostettu tänä vuonna näkyvästi esille, ja seminaarisalissa on mahdollisuus seurata diaesitystä joulun ajan kasveista.
Ihmisten joulukukkamieltymykset muuttuvat hitaasti, vaikka EU:n myötä joulukukkavalikoima onkin jonkin verran laajentunut. Näitä EU:n tuomia uutuuksia ovat esimerkiksi lamosalali ja ardisia. Joulutähti ja hyasintti kuuluvat kuitenkin edelleen suomalaiseen jouluun yhtä kiinteästi kuin vaikkapa joulukuusi ja kinkku.
Puutarhan joulu Ruissalossa -näyttelyn ovat toteuttaneet yhteistyössä Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha, Huiskula Oy ja Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos (Tuorla).
Puutarhan 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi puutarhassa vietetään keskiviikkona 29.11.2006 Jouluista iltaa tropiikissa. Tunnelmavalaistut kasvihuoneet ovat tällöin avoinna iltakymmeneen saakka. Trooppisesta illasta pienen varsinaissuomalaisen jouluherkun kera pääsee nauttimaan puutarhan normaaleja pääsymaksuja vastaan.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Käväisin Ruissalossa Turun yliopiston kasvitieteellisessä, kun oli muutama tunti aikaa viettää Turussa. Ruissalossa käynti kannattaa aina! Punalehtisen vaahteran ja valkoisena kukkivan heiden läpi pilkottaa alppiruusurinteen kukkaloistoa. Ruissalossa on aina taimimyyntiä, tällä kertaa valitsin japaninatsalean (Rhododendron molle ssp. japonicum), jonka pitäisi kukkia oranssina kukkapilvenä. Se ei vaadi maalta niin suurta happamuutta kuin monet muut rodolajit, joten sille…
Ruissalon kokoelmiin kuuluu yli 5000 kasvilajia tai lajiketta, joten katsottavaa ja ihmeteltävää riittää. Puutarha on avoin yleisölle, ja ulkopuutarha on auki joka päivä klo 8-20. Kahvio ja kasvihuoneet ovat auki klo 10-17, jälkimmäisiin on pieni sisäänpääsymaksu. Opastuskin järjestyy, jos siitä sovitaan etukäteen. Kasvitieteellinen puutarha on tietenkin perustettu ensi sijassa yliopiston tutkimus- ja koulutuskäyttöä ajatellen, mutta…
Loppiaisen mentyä siivotaan joulukoristeet hiljalleen varastokätköihin, mutta kaikki kauniit kukat eivät suinkaan ole vielä kuihtuneet. Joulutähdet, ardisia, skimmia ja atsalea ovat joulun kukista pitkäikäisimpiä. Amaryllistakin voi kukkavarsien lakastumisen jälkeen hoitaa muiden huonekasvien joukossa. Monet puutarhat piilottavat kukkakoreihin yllätykseksi myös pitkäikäisiä viherkasveja. Joulutähden kaverina voi olla sammalmainen mähkä, muratti tai värikästä tuuttia muistuttava timanttiananas. Joulutähti pitää…
Juuresten kysyntä moninkertaistuu joulun kynnyksellä. Perinteisiä jouluherkkuja valmistetaan kodeissa ja niitä tarjotaan valmiina myös kaupoissa. Joulun kasvisherkuista erilaiset juureksista valmistetut laatikot ovat kaikkein suosituimpia. Valmiit juuressoseet helpottavat ja nopeuttavat juureslaatikoiden valmistusta, vaikka helppoa se on käsittelemättömistäkin juureksista. Vaihtelua joulupöytään saadaan valmistamalla joitain aivan uusia jouluruokia. Rosollit ja juuresterriinit elävät uutta nousukautta ja niiden avulla luodaan…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.