Suomen kauppoihin on tällä viikolla tullut myyntiin uusi Reilun kaupan tuote, appelsiini. Reilut appelsiinit tulevat myyntiin maanlaajuisesti Keskoon, S-ryhmään ja Tradekaan kuuluvien kauppojen valikoimiin. Appelsiinit ovat luomua, eli ne on viljelty luonnonmukaisesti ilman torjunta-aineita ja keinolannoitteita. Reilun kaupan appelsiinien alkuperämaa on Egypti.
Appelsiini on yhdeksäs Suomessa myytävä Reilun kaupan tuote – ja kolmas hedelmä. Kauimmin Reilun kaupan hedelmistä on ollut myynnissä banaani, joka tuli kauppoihin kolme vuotta sitten. Viime syksystä lähtien K-kaupoista on saanut myös Reilun kaupan ananaksia. Erityisesti banaanit ovat olleet suomalaisten suosikkeja. Viime vuonna Reilun kaupan banaaneja myytiin Suomessa yli 2,5 miljoonaa kiloa.
Reilu kauppa valvoo työntekijöiden oikeuksia
Valtaosa maailman vientiin menevistä appelsiineista viljellään plantaaseilla, joilla käytetään runsaasti kausi- ja halpatyövoimaa. Työntekijöiden oikeudet ovat usein heikot, heidän palkkansa huonot sekä työ- ja asuinolonsa puutteellisia.
Reilussa kaupassa varmistetaan, että tuotteita viljelevillä tiloilla noudatetaan kansainvälisiä sopimuksia työntekijöiden oikeuksista. Näitä noudatettavia sopimuksia ovat Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimukset, YK:n ihmisoikeuksien julistus ja lasten oikeuksien sopimus. Reilun kaupan järjestelmä takaa työntekijöille muun muassa lainmukaisen palkan ja työajan sekä mahdollisuuden liittyä ammattiyhdistykseen. Järjestelmä kiinnittää huomiota myös työntekijöiden työturvallisuuteen. Lapsityövoiman käyttö on Reilussa kaupassa kiellettyä.
Reilun kaupan järjestelmässä viljelijälle maksetaan tuotteesta takuuhintaa, joka kattaa sen viljelykustannukset. Egyptiläisten luomuappelsiinien takuuhinnaksi on määritelty 44 senttiä kilolta. Lisäksi jokaisesta appelsiinikilosta maksetaan 2,5 senttiä Reilun kaupan lisää, jonka käytöstä tilan omistajat ja työntekijät päättävät yhdessä. Egyptiläisellä tilalla, josta Suomessa myytävät appelsiinit ovat kotoisin, ensimmäiset Reilun kaupan lisät on päätetty käyttää työntekijöiden asuinolojen parantamiseen.
Appelsiinien Suomeen tulon tiimoilta järjestetään tempaus myös lauantaina 7. helmikuuta Reilun kaupan tempaus Helsingin keskustassa, Kolmen sepän patsaan aukiolla. Lisäksi Reilun kaupan vapaaehtoiset jakavat perjantaiaamuna työmatkalaisille ilmaisia appelsiineja Helsingin rautatieasemalla kello 7.30 – 9.00.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Reilu kauppa sai uuden kansainvälisen merkin. Norsumerkin korvaava uusi logo näkyy ensin banaaneissa. Reilun kaupan edistämisyhdistys vaihtoi perjantaina vanhan norsulogon uuteen kansainväliseen sinivihreään tunnukseen. Uusi merkki näkyy ensimmäiseksi Reilun kaupan banaaneissa. Tämän vuoden loppuun mennessä kaikissa Reilun kaupan tuotteissa on uusi merkki. Kansainvälisen mainostoimiston Interbrandin suunnittelema merkki kuvaa vilkuttavaa ihmistä, joka symboloi Reilun kaupan järjestelmään…
Ensi perjantaina 17. lokakuuta alkaa Reilun kaupan viikko. Teemaviikollapuhutaan erityisesti Reilun kaupan teestä ja ananaksesta. Jälkimmäinen onuutuus, joka tulee K-kauppoihin perjantaina. Muita myynnissä olevia Reilunkaupan tuotteita ovat kahvi, banaani, kaakao, suklaa, hunaja ja sokeri. Hesburger-pikaruokaketju ottaa omalta osaltaan kantaa oikeudenmukaiseenkaupankäyntiin. Ketju alkaa perjantaina tarjoilla asiakkailleen Reilunkaupan teetä. Reilun kaupan viikkoa on vietetty kaksi kertaa vuodessa…
Puutarha-alan asiantuntijayritys Kekkilä Oy:n markkinointijohtaja Ia Adlercreutz (s. 1971) on siirtynyt vuoden 2011 alusta yrityksen brändi- ja liiketoiminnan kehitysjohtajaksi. Kekkilän uudeksi markkinointipäälliköksi on nimitetty 1.2.2011 alkaen Kirsi Tanski (s. 1977). Tanski on aiemmin työskennellyt Reilun kaupan edistämisyhdistys ry:n varatoiminnanjohtajana ja markkinointipäällikkönä. – Kiinnostuin Kekkilästä, sillä puutarha-ala on sektorina inspiroiva ja kasvava. Se edustaa minulle pehmeitä…
Vuonna 2012 kerättiin ennätysmäärä mustikkaa ja puolukkaa. Poimintatulojakin kertyi huipputulos. Yli puolet myyntiin tulleesta marjasadosta kerättiin Itä-Suomen alueelta. Sienisato sen sijaan jäi viileiden säiden ja sateisuuden vuoksi heikoksi. Tiedot selviävät Maaseutuviraston teettämästä MARSI-tutkimuksesta. Tutkimuksen toteutti Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, joka keräsi tiedot marja- ja sienialan yrityksiltä. Luonnonmarjoista kertyi poimintatuloa ennätykselliset 25,3 miljoonaa euroa. Vastaava luku…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.