Siirry sisältöön

Reilu kauppa sai uuden kansainvälisen merkin. Norsumerkin korvaava uusi logo näkyy ensin banaaneissa. Reilun kaupan edistämisyhdistys vaihtoi perjantaina vanhan norsulogon uuteen kansainväliseen sinivihreään tunnukseen. Uusi merkki näkyy ensimmäiseksi Reilun kaupan banaaneissa. Tämän vuoden loppuun mennessä kaikissa Reilun kaupan tuotteissa on uusi merkki.

Kansainvälisen mainostoimiston Interbrandin suunnittelema merkki kuvaa vilkuttavaa ihmistä, joka symboloi Reilun kaupan järjestelmään kuuluvia ihmisiä, niin tuottajia kuin kuluttajiakin.

”Reilu kauppa on ollut maailmanlaajuista koko historiansa ajan, pian myös Reilun kaupan merkki on kaikkialla sama”, sanoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Ronkainen.

Kaikki Reilun kaupan järjestelmään kuuluvat seitsemäntoista maata Sveitsiä lukuun ottamatta siirtyvät vähitellen käyttämään uutta Reilun kaupan merkkiä. Se on lanseerattu menestyksekkäästi jo muun muassa Belgiassa, Itävallassa, Ranskassa, Hollannissa ja Britanniassa.

Merkkiuudistuksen tarkoituksena on selkeyttää tuotteiden merkintätapaa, helpottaa Reilun kaupan tuotteiden logistiikkaa ja samalla myös kuluttajan elämää. Pian kaikki Reilun kaupan tuotteet on merkitty samalla tavalla ympäri maailmaa.

Kansainvälinen logo tuo tullessaan huomattavia etuja. Erityisesti banaanien myynti ja jakelu tehostuu, kun hedelmiin liimattava tarralappu on kaikkialla samanlainen. Reilun kaupan tuotteiden kysyntävaihteluja voidaan uuden logon ansiosta tasata paremmin ja tuotteiden pakkaaminen yksinkertaistuu.

Uudella logolla merkityt ensimmäiset Reilun kaupan banaanit saapuvat ruokakauppoihin tällä viikolla. Reilujen banaanien tunnistamisen helpottamiseksi ne merkitään sekä uudella että vanhalla logolla lokakuun loppuun saakka. Reilun kaupan kahveissa merkinvaihdos tapahtuu vähitellen sitä mukaa kun pakkausmateriaaleja uusitaan. Uudella logolla merkittyjä kahveja on saattanut nähdä kaupoissa jo kesällä, mutta varsinaisesti merkki vaihtuu kahvi- ja teepaketeissa alkusyksyn aikana.

”Suomalaiset ovat oppineet nopeasti tuntemaan Reilun kaupan norsumerkin, ja uskomme, että myös uusi merkki tunnistetaan pian ympäri Suomea”, Ronkainen sanoo.

Uudesta Reilun kaupan merkistä kerrotaan kuluttajille tiedotusvälineiden ja jäsenjärjestöjen kautta, ja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen edustajat ja vapaaehtoiset kiertävät kaupoissa kuukauden ajan kertomassa merkinvaihdoksesta ja jakamassa kauppamateriaalia.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2025

Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!

Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.

224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *