Talkoolaiset rakentelevat miniatyyripuutarhoja Turun messuille.
Lounais-Suomen Puutarhayhdistys puheenjohtaja Reeta Rouhiaisen johdolla valmistelee huhtikuisille Piha & Puutarha -messuille minipuutarhojen kokonaisuutta. Turun Messukeskukseen saadaan nähtäville pieniä miniatyyripuutarhoja. Minipuutarhat tekevät vasta kunnolla tuloaan Suomeen, mutta maailmalla ne ovat suosittuja. Harrastajien talkooinnostuksesta päätellen näin tulee väistämättä tapahtumaan myös Suomessa.
Noin parinkymmenen talkoolaisen ydinryhmä valmisteli talkoilla näyttelyä varten kokonaisuuden, jossa on nukkekotimaisia elementtejä minikasveineen. Kasvit Rouhiainen on tilannut Tanskasta, ja ne ovat pääsääntöisesti kasvintaimia. Mukana on mm. herkullisesti tuoksuva mansikkaminttu. Talkoolaiset saavat tarvikkeita toteutukseen Minilandista, joka maahantuo mm. nukkekotien tarvikkeita.
− Loppujen lopuksi vain luovuus on rajana. Joku tekee minipuutarhan muun muassa teekuppiin, toinen kottikärryyn, paljastaa Rouhiainen.
Messujen miniatyyripuutarhoissa seikkailevat mm. dinosaurukset ja himosaunojat.
Taideteosmaisia puutarhoja ei messuilla myydä, mutta tarvikkeita ja kasveja on pieni erä innokkaimmille harrastajille myynnissä.
− Tämä tulee olemaan lähitulevaisuudessa kasvava ilmiö harrastajien keskuudessa. Olen siitä vakuuttunut, toteaa puutarhayhdistyksen puheenjohtaja Reeta Rouhiainen.
Saunojia minipuutarhassa, taustalla Reeta Rouhiainen.
Rintamamiestalo puutarhoineen sai uuden elämän, kun porvoolaiset Beatrice Klaucke-Virtala ja Joni Virtala päättivät toteuttaa unelmansa kodista maaseudun rauhassa. Pitkään vailla vakituista asujaa ollut talo vajaan neljäntuhannen neliön kokoisella tontilla löytyi Loviisan Koskenkylästä.
Yrtit ja hyvä viini kuuluvat yhteen, joten on hauska idea perustaa yrttimaa viinitynnyriin. Tuoreet yrtit keittiön oven lähellä ovat ylellisyyttä ruoanlaittajalle ja myös ihanaa silmänruokaa. Yrttien lisäksi tynnyriin voi istuttaa ja kylvää syötäviä kukkia, esimerkiksi orvokkeja ja kehäkukkia. Yrttien taimet voidaan istuttaa ulos, kun pakkasyöt ovat ohi, yleensä kesäkuun alkupuolella. Toisaalta näin pieni viljelmä voidaan helposti suojatakin, jos lämpömittarin…
Soliseva puro ja kirkasvetinen lampi ovat monen puutarhaharrastajan unelma. Niin minunkin, mutta kantapään kautta olen joutunut oppimaan, ettei sen toteuttaminen olekaan yksinkertaista. Viihtyisä vesiaihe vaatii työtä ja huolenpitoa eikä hyvää saa ilmaiseksi. Motiivini pihalammen rakentamiseen lähti siitä, että oma piha voisi korvata kesämökin, kun kolmen hehtaarin tontilla on riittävästi tilaa kaikkien puutarhaunelmien toteuttamiseen. Pihalammessa…
Pienen tontin suunnitteluun voisi ottaa kaksi punaista lankaa: selkeyden ja rehevyyden. Rakennusmateriaaleiksi on paras valita vain pari yhteensopivaa elementtiä, esimerkiksi grafiitinharmaa kivi ja salvianvihreäksi maalattu puu. Mieleen pulpahtaa saman tien liuta hopealehtisiä kasveja, jotka sointuvat niihin täydellisesti!
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.