Pihaa katsoessa alkavat jo hikikarpalot viilettää otsalla. Rikkaruohot puskevat joka nurkasta, viime vuonna perustetusta kukkapenkistä ja kasvimaalta. Kasvimaa pitäisi kylläkin jyrsiä. Sitten ovat siemenet. Eikun kylvöhommiin!
Siemenpussin lisäksi tarvitaan pikkuisia kylvöruukkuja, alustoja tai laatikoita, nimikylttejä, lyijykynä, kastelukannu jossa on pisarasuutin ja kärsivällistä mieltä.
Etenkin perennoja on mukava kasvattaa siemenestä, sillä silloin voi puutarhaansa hankkia kasviharvinaisuuksia joita ei joka taimitarhasta löydy. Vuosittain maasta nouseva taimi nostattaa joka kevät saman ylpeyden tunteen: tuon minä olen kylvänyt ja hoitanut ja siinä se nyt kasvaa ja suurenee!
Nimikyltteihin on kiva laittaa kasvin nimen lisäksi myös kylvöpäivämäärä, sillä se tahtoo kuitenkin unohtua ennen kuin siemenet itävät. Mullan on tärkeä olla hiekansekaista kylvö- tai kaktusmultaa, sillä se ei pidätä vettä liiaksi eikä ole liian voimakasta kasvinaluille. Kylvös pidetään tasaisen kosteana, muttei litimärkänä, muuten pienet idut saattavat kuolla sienitautiin ennen kuin ovat kunnolla päässeet elämän makuun.
Lämmön tulisi ihanneoloissa pysyä tasaisena, 15-20 –asteessa ja suoraa auringonvaloa pitäisi välttää. Taimet voi vaikkapa suojata harsokankaalla paahteelta.
Kun sirkkalehdet ovat puhjenneet ja ensimmäiset oikeat lehdenalut alkavat olla näkyvissä, voi kasvinalut varovasti nostaa jäätelötikun tai veitsenkärjen avulla yrittäen saada koko juuren irti mullasta ehjänä. Pikku taimea otetaan kiinni sirkkalehdestä, ei varresta, joka katkeaa hurjan helposti. Kukin taimi siirretään omaan ruukkuunsa jatkamaan kasvua.
Perennan taimet voi istuttaa avomaalle tulevalle kasvupaikalleen vasta syksyllä, kunhan ne ovat ensin kasvaneet ruukuissa tarpeeksi suuriksi pitämään puoliaan muiden kasvien ja rikkaruohojenkin seassa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
”Parsan tie suomalaiseen ammattiviljelyyn on kestänyt 3000 vuotta. Parsakausi on alkanut Keski-Euroopassa, ja kotimaisen parsan makuun päästään toukokuun lopulla. Parsan kasvatus ei ole hätähousujen puuhaa. Kasvi on monivuotinen ja hyvissäkin kasvuoloissa satoa päästään korjaamaan vasta kolmantena kasvuvuonna, jonka jälkeen sitä voidaan korjata kasvupaikasta riippuen 10-15 vuotta, jopa 35-vuotiaita kasvustoja on tiedossa. Parsa, Asparagus officinalis L.…
Närpiöstä on tarjolla tomaattia ja kurkkua katkeamattomasti ympäri vuoden. Talvitomaatin sato on alkanut ja kotimaista talvikurkkua on ollut saatavissa jo useita viikkoja. – Viljelijät ovat aikaistaneet valotuotannon aloittamista. Tämä merkitsee sitä, että jouluun saakka on tarjolla enemmän kotimaista tomaattia ja kurkkua kuin aikaisempina vuosina, joten tuontia voidaan pienentää vastaavasti, toteaa toimitusjohtaja Ove Grandell Närpiön Vihannes…
Niin kesätunnelmat vaihtuivat taas syyskuuksi. Puutarhassa on vielä kovin vihreää, muutamien pensaiden orastavaa syysväritystä lukuunottamatta. Taannoinen myrsky riuhtoi männyistä kilotolkulla neulasia, mutta mikä mukava tunne tulikaan kun sai lakaistua pihan käytävät niistä puhtaiksi. Kävyt keräsin talteen jouluaskartelua varten. Ainoa pieni tuho jonka myrsky teki, oli paviljongin katon hajottaminen, mutta suurta vahinkoa siitä ei koitunut, sillä…
Zoja Sara omistautuu pienen pihansa hoivaamiseen ja kaiken tulee olla tiptop. Hän laittaa pihaansa uusiksi joka kesä, jotta tekemistä riittää. Katso video tästä. Alkuperältään venäläinen Zoja Sara on asunut Suomessa neljännesvuosisadan. Vuosituhannen vaihteessa hän muutti Vantaan Vaaralassa olevaan rivitaloon suomalaisen miehensä kanssa, mutta jäi leskeksi yhdeksän vuotta sitten. Tytär Minna ilmoitti pihan Oma PIHA -lehden…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.