Tämän vuoden puolukkasato jää keskinkertaiseksi, tosin metsiköiden väliset erot ovat suuria. Sienisatokin jää keskinkertaisesti, mutta esimerkiksi suppilovahveroita on riittänyt hyvin sienestäjien iloksi. — Herkkutatteja ja haperoita sen sijaan on ollut vähän, ja rouskujakin vain paikoin normaali määrä, kertoo satotutkimuksesta vastaava vanhempi tutkija KAUKO SALO Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun tutkimuskeskuksesta.
Puolukan kukinta-ajan sateet ja voimakkaat tuulet nipistivät satotasoa, sillä huonolla säällä hyönteiset eivät liiku pölyttämässä kukkia. Sateisten päivien takia myös marjojen kypsyminen alkoi noin viikkoa myöhemmin kuin Metla ennusti kukinta-ajan perusteella. Puolukkaa voi poimia lumen tuloon asti, eivätkä pienet pakkaset heikennä marjojen laatua.
Kantarelleja enemmän kuin vuosiin
Sieniä ei ole saatu läheskään niin paljon kuin sateisen kesän perusteella olisi odottanut. Viime vuoden ennätyksellisen herkkutattisadon jälkeen tänä syksynä tatit ovat keskittyneet maanalaisten sienirihmastojen kasvattamiseen.
Haapa-, kalvashaapa- ja karvarouskujen sadot eivät ole edes keskimääräisiä. Koivu-, kelta- ja isohaperoita esiintyi parin viikon aikana kohtuullisesti, mutta myöhemmin loppukesästä ja alkusyksystä sadot jäivät heikoiksi.
Kantarellisato on tänä vuonna suurin moniin vuosiin, ja sen satokausi näyttää yhä jatkuvan. Samoin suppilovahverosta tulee hyvä sato. Suppilovahveroita voi poimia lumen tuloon asti, eivätkä pienet pakkaset pysäyty itiöemien tuotantoa.
Salon mukaan syvällisesti sieniä tunteville henkilöille vuosi on ollut antoisa, sillä sienten lajimäärä on ollut suuri. — Uusia sienilajeja on voinut opetella vaikkapa kokeneemman ystävän kanssa ja sienikirjojen avulla.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Ensi viikonloppuna kannattaa suunnistaa Etelä- ja Keski-Suomessa metsään,sillä puolukkasato on kypsymässä. Kainuussa puolukoita kannattaa lähteäpoimimaan ensi viikolla ja Lapin läänin etelä- ja keskiosissa syyskuunlopulla. Viime viikkojen sateet ja kylmä sää ovat tosin jonkin verranhidastaneet marjojen kypsymistä. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) vanhempitutkija KAUKO SALO arvioi tämän vuoden puolukkasadon olevan vähintäänkeskinkertainen. Salo vastaa Metlan valtakunnallisesta marja- jasienisatotutkimuksesta. Metlan tutkimuskin
Vuoden 2003 luonnonmarjaksi on valittu puolukka, yrtiksi siankärsämö jasieneksi mustatorvisieni. Valinnat teki luonnontuotealan valtakunnallinentoimialajärjestö Arktiset Aromit ry. Suomen LuontaistuotekauppiaittenLiitto on puolestaan valinnut ruusujuuren vuoden rohdoskasviksi. Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) kasvaa yleisenä koko maassa ja onkäytetyin suomalainen marja. Viime vuosikymmenen parhaimpina vuosinapuolukkaa on kerätty myyntiin yli yhdeksän miljoonaa ja kotitalouskäyttöönjopa 17 miljoonaa kiloa. Puolukka on muiden marjojen
Ensimmäiset korvasienet ovat jo poimittavissa Etelä-Lapissa, mutta Etelä-Suomessa satokausi ei ole vielä alkanut. Tänä vuonna ensimmäiset sienet Lapissa ovat ilmestyneet noin kuukautta normaalia aikaisemmin, koska maa on ollut sula tai vain heikossa roudassa koko talven. Yleensä korvasienikausi alkaa Lapissa touko-kesäkuun vaihteessa ja normaali poiminta-aika on kesäkuun ensimmäiset viikot. Etelä-Suomessa maassa oleva routa estää ja hidastaa
Luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulotutkimuksen (MARSI) mukaan vuoden 2010 satotaso oli kuivuudesta huolimatta myyntimäärällä mitattuna runsas. Luonnonmarjojen ja -sienien kokonaispoimintatulot nousivat 2000-luvun suurimmiksi. Parhaaseen myyntitulokseen pääsi puolukka, jonka kauppaantulomäärä oli 60 prosenttia suurempi edellisvuodesta. Puolukan lisäksi herkkutatti yllätti kasvullaan. Mustikka- ja lakkasadot olivat keskinkertaisia ja paikoin hyviä vuonna 2010. Lakkaa poimittiin myyntiin 152,2 tonnia, mikä oli
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.