Ensi viikonloppuna kannattaa suunnistaa Etelä- ja Keski-Suomessa metsään,sillä puolukkasato on kypsymässä. Kainuussa puolukoita kannattaa lähteäpoimimaan ensi viikolla ja Lapin läänin etelä- ja keskiosissa syyskuunlopulla. Viime viikkojen sateet ja kylmä sää ovat tosin jonkin verranhidastaneet marjojen kypsymistä. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) vanhempitutkija KAUKO SALO arvioi tämän vuoden puolukkasadon olevan vähintäänkeskinkertainen. Salo vastaa Metlan valtakunnallisesta marja- jasienisatotutkimuksesta.
Metlan tutkimuskin vahvistaa sen, mitä sienestäjät ovat jo omin silminnähneet: herkkutattisato on tänä vuonna paras vuosikymmeniin. Erityisenhyvä sato on Pohjois-Karjalassa. Heinäkuun kuivuuden takia tattisesonkialkoi tänä vuonna noin kuusi viikkoa keskimääräistä myöhemmin.
Herkkutattien lisäksi metsissä on paljon koivun- ja männynpunikkitattejasekä voi- ja kangastatteja. Myös kantarelleja ja haperoita onnormaalivuotta enemmän. Koivumetsissä on runsaasti koivu- jakeltahaperoita. Rouskujen ystävien kannattaa suunnistaa kangasmetsiin,elleivät yöpakkaset ehdi ensin. Etelä- ja Keski-Suomessa myösmustatorvisienet ja suppilovahverot ovat nousemassa.
Normaalivuosina kangasmetsissä kasvaa 50 – 100 kiloa sieniä hehtaarilla. -Tänä vuonna paikoin pelkästään männynherkkutatteja punnittiin yksittäisinäotoksina 100 – 200 kiloa hehtaarilla, Salo kertoo. Lisäksimännynpunikkitatit, kangastatit ja isohaperot kasvattivat sienimäärääkymmenillä kiloilla.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Nykyaikaisessa kasvihuoneviljelyssä kasvualustan ravinnepitoisuuksia tutkitaan yleisesti maa- ja puristenesteanalyysien avulla, mutta kasvien lehtien, hedelmien, kukkien, varsien ja juurien tutkiminen on yleistä vain alan tutkimuslaitoksissa ja käytännön koeviljelmillä. Monet lannoitukseen liittyvät asiat ovat selvinneet minulle vähitellen tutkittuani lähes 30 vuotta erilaisten kasvualusta-analyysien ravinnepitoisuuksien vaikututusta kasvien puutos- ja myrkytysoireisiin erilaisia kasvianalyysejä hyväksikäyttäen. Ihmisen ravitsemukseen pääsin paneutumaan toden…
Ylen aamu-tv:ssä 10.7.2015 haastateltu professori Seppo Turunen teilasi vieraslajien hävittämispakkoa vaativan lakiluonnoksen, joka on parhaillaan lausuntokierroksella. Lakiesityksessä on listattu erityisen haitallisiksi 157 vieraslajia, jotka ovat suurelle yleisölle tuntemattomia. – Näistä vain muuttama kuten lupiini, minkki ja rotta tunnetaan, sanoi Turunen. Lakiluonnoksen mukaan tontinomistajan velvollisuus on hävittää haitalliset vieraslajit tontiltaan. Niihin kuuluvat mm. lupiini, jättipalsami. Turusen…
Tilaviinit pääsevät kilpailemaan rypäleviinien kanssa jo gourmet-ravintoloiden ruokalistoille. Ravintola Nokka esittelee uuden HelsinkiMenun viiniohjelman rinnalla ensimmäistä kertaa myös kotimaisen marjaviiniohjelman. – Haluamme tarjota asiakkaillemme mielenkiintoisen kotimaisen vaihtoehdon, ravintolapäällikkö HELI MÄKELÄ sanoo. – Marjaviineissä on meille suomalaisillekin eräänlaista eksotiikkaa, ja ulkomaalaiset asiakkaat ovat olleet niistä erityisen kiinnostuneita. Ulkomaalaisia vieraita isännöiville HelsinkiMenu ja suomalaiset tilaviinit tarjoavatkin mahdollisuuden…
Violetissa värissä on jotakin hyvin sykähdyttävää. Vai mitä pidätte tästä eksoottisesta, alunperin Myanmarista kotoisin olevasta ametistipensaasta (Strobilanthes dyeriana)? Näyttävät kasvit oli sijoitettu ruukkuihin japanilaiskodin sisäänkäynnin yhteyteen. Talon emäntä kertoi, että lehtien violetti väri säilyy parhaiten puolivarjossa, suorassa auringossa väri haalistuu. Ametistipensaan seuraksi voisi laittaa muitakin kasveja, mutta hieno se oli näinkin, yksittäisinä ruukkukasveina, etenkin kun…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.