Mansikkalajikkeisto on viimeisten kymmenen vuoden aikana muuttunut selvästi.Vielä 90-luvun alussa markkinoiden ykkönen oli Senga Sengana, joka olimeillä eniten viljelty lajike parin vuosikymmenen ajan. Nyt ykköspaikkapitävät Jonsok ja markkinoita nopeasti viime vuosina vallannut Polka. Tänäkesänä jo kolmannes viljellyistä mansikoista on Polkaa, toinen kolmannesJonsokia.
JARMO RÖPPÄNEN Marja-Suomen Taimituotanto Oy:stä Suonenjoelta kertoo, että Polkan osuus taimikaupasta on puolet, Honeyeen neljännes ja loppu neljännes jakaantuu muiden lajikkeiden kesken. Niitä ovat Korona, Kent, Gavendish ja kasvihuonelajikkeet Dar Select ja Elsanta.
Hollantilaisia satotaimia Suomeen tuova HANNU OVASKAINEN Janakkalasta kertoo, että 80 % taimista on jo Polkaa. – Seuraavaksi yleisin lajike on Honeyee.
Jonsok on ensimmäisten lajkkeiden joukossa kypsyvää voimakasarominenmansikka. Polka kypsyy hiukan Jonsokia myöhemmin, ja on nopeasti saavuttanutsuomalaisten suosion kesäisen, makean makunsa ansiosta. Muita suosittujalajikkeita ovat Honeoye, Bounty ja Korona.
Pakastamiseen ja säilöntään sopivat kaikki meillä viljellyt mansikat.Säilöjien ja pakastajien kannattaa sen sijaan olla tarkkana, etteimansikkakausi livahda tänä vuonna varkain ohi, sen verran aurinkoinenalkukesä on aikaistanut satoaikoja. Myös mansikan itsepoiminta ja myyntisuoraan tiloilta on jo alkanut.
Satokausi nyt parhaimmillaan
Mansikan pääsatokausi on täydessä käynnissä. Etelä- ja Lounais-Suomessapoiminta on ollut vilkkaimmillaan jo jonkin aikaa. Heinäkuun alussa samaanvauhtiin päästään lähes koko Suomessa.
Säät ovat tänä vuonna suosineet mansikkaa. Alkukesän auringossa marjojenmaku on kehittynyt parhaimmilleen. Sadettakin on saatu sen verran, ettämarjat ovat kasvaneet suuriksi ja mehukkaiksi, mutta homeelta ja muiltasadekesien ongelmilta on säästytty, kertoo toiminnanjohtaja Hannu SaloHedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta. Vaikka viime kesänennätyssatomääriin ei päästä, uskotaan mansikan kokonaissatomäärän kipuavan17-18 miljoonaan kiloon.
Syyssato lisääntyy
Jarmo Röppänen kertoo, että mansikan syyssato tulee lisääntymään edellisistä vuosista. – Avomaalta saadaan satoa syyskuun puoliväliin ja kasvihuoneesta syyskuun loppuun. – Odotuspetitaimien suosituin lajike on Polka ja A+ kokoa olevista taimista eniten käytetään Honeyeeta.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
– Heinäkuun alun viileiden säiden johdosta mansikat ovat kypsyneet hitaasti. Välillä on kuitenkin saatu aurinkoa ja lämpöä, jotka ovat antaneet mansikoille komean ulkonäön lisäksi hyvän aromin, toteaa toiminnanjohtaja Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksestä. Voutilaisen mukaan lajikevalikoima on nyt laajimmillaan, sillä markkinoilla on yhtäaikaa Honeyoen, Polkan, Darselectin, Koronan, Kimberlyn ja Sonatan marjaa. – Lähiaikoina on
Suomessa on meneillään poikkeuksellinen hellekausi ja mansikat kypsyvät vauhdilla. Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljelijöistä kertoo mansikan pääsadon olevan nyt meneillään. – Mansikat ovat kypsyneet nopeasti helteisten säiden ansiosta. Aurinko ja lämpö ovat antaneet mansikoille edustavan ulkonäön lisäksi hyvän aromin. Mansikoiden sokeripitoisuus on tänä kesänä erittäin korkea. Voutilaisen mukaan mansikan lajikevalikoima on nyt laajimmillaan. – Honeoyen,
Käytännön viljelmillä vuosina 1999-2002 tehtyjen mansikan lajikekokeiden keskeinen tulos oli, että Cavendish -lajiketta voidaan suositella viljelyyn Suomen olosuhteissa erityisesti jäykähköillä mailla sellaisissa olosuhteissa, missä mansikkahärmä ei ole ollut vaikea ongelma. Lisäksi Kent -lajike on mahdollinen vaihtoehto viljelyyn, vaikka suunnilleen samanaikaisesti satoa tuottava Polka on yleensä ollut sekä satomäärän että sadon laadun kannalta parempi lajike Suomen
Mansikkaa tuoremarjaksi ja säilöntäänMansikkasato on Suonenjoen seudulla määrällisesti suurimmillaan kuluvan viikon aikana.Mansikat ovat kypsyneet helteisten säiden ansiosta vauhdikkaasti. Kasvukausi on antanut mansikoille hyvän aromin ja maukkauden, kertoo Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksestä. – Lajikevalikoima on laajimmillaan. Honeyoe, Polkan, Jonsokin, Senga Senganan, Darslectin, Cavendiksen, Koronan, Kentin sekä Bountyn poiminta on täydessä käynnissä. – Uusista lajikkeista
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.