Kovat pinnat ovat merkittävä osa asumisympäristöämme ja koko yhdyskuntarakennetta. Kulkuväylien, pysäköintialueiden ja oleskelutilojen mitoitus, muotokieli ja pintamateriaali ovat oleellinen pala pihaa ja puutarhaa.
Golf-nurmikiveys on samaan aikaan kova, kestävä ja vihreä pinta. Jos kulutus on vähäistä, tämän käytävän reunat näyttävät nurmikolta muutaman vuoden päästä, mutta pinta ei painu, jos siihen ajetaan autolla.
Vaikka kasvillisuus on tärkein elementti puutarhassa, tarvitaan lisäksi toimivia, kauniita ja käytännöllisiä alueita, joissa on kova pinta.
Talon ja sisäänkäynnin edusta sekä parkkipaikan koko ja saavutettavuus muodostavat ensivaikutelman paikalle tulijalle. Pintojen tasaus, materiaali ja muoto määräävät alueen käytännöllisyyden, ulkonäön ja hoidon tarpeen. Oleellinen osa viihtyisyydestä ja toimivuudesta on myös pinnan läpäisevyys ja hulevesien ohjaus.
Askelmakivipolku liuskekivistä on edullinen, toimiva ja kaunis ratkaisu. Kivien väliin kasvaa sammalta ja heinää vuosien mittaan.
Tallattu vai rakennettu
Polut ja polkujen muodot syntyvät yksinkertaisimmin sen mukaan, mikä on luontevin reitti paikasta toiseen. Polun pinnaksi tulee silloin tallattu maa. Jos maa on läpäisevää moreenia, on tällainen luonnonmukainen ratkaisu hyvä esimerkiksi metsäisellä mökkitontilla. Mutta savimaahan tallattu polku ei ole toimiva varsinkaan märkänä aikana.
Luonnollisin kävelyreitti on useimmiten suoraan kohteeseen. Tämän takia syntyy helposti oikoreittejä nurmikon ja jopa istutusten läpi, jos rakennettu polku ei ole muotoiltu käyttäjän näkökulmasta loogisesti. Haluttuun kulkusuuntaan voi vaikuttaa hieman sijoittamalla polun varrelle isoja kiviä ja puita, joiden avulla on mahdollista saada polkuun myös mutkittelevaa muotoa.
Kovat pinnat kestävät jalankulkua, autoilua ja jopa raskasta liikennettä. Kovat pinnat ovat useimmiten myös läpäisemättömiä, mistä seuraa se, että hulevesi tulee johtaa hallitusti sopivaan paikkaan. Muuten syntyy lätäköitä tai seisovaa vettä koko pinnalle.
Hulevesi on sadevettä sekä lumien sulamisvettä, joka ei imeydy maahan heti vaan virtaa jonnekin maan pintaa pitkin. Myös katoilta tulevaa sade- ja sulamisvettä sekä rakennusten perustusten salaojavesiä kutsutaan hulevedeksi.
Hulevesikaivo, tuttavallisemmin sadevesikaivo, on tarpeen varsinkin isolla kovalla pinnalla, johon vesi ei imeydy ollenkaan tai imeytyy vain vähän. Kaivojen välimatka ei saa olla liian pitkä, varsinkaan jos piha on hyvin tasainen, jolloin on vaikea tehdä tarvittavaa kallistusta kohti kaivoja. Myös kaivojen ja hulevesijärjestelmän putkien koko ja toimivuus ovat ratkaisevia seikkoja.
Mukulakiveys puuterassin ympärillä on kaunis ja helpottaa nurmikon leikkaamista terassin vierestä.
Viivytys ja imeytys
Erilaiset pinnat läpäisevät hulevesiä eri tavoin. Katot, asfaltti ja valettu betoni ovat läpäisemättömiä. Näistä pinnoista on hulevesi johdettava kokonaan muualle. Betoni- ja graniittikiveys läpäisee vettä hieman. Sora- ja hiekkapinnat sekä nurmikiveykset läpäisevät vettä tehokkaimmin kovista pinnoista.
Myös kiveyksen sauman leveys ja materiaali vaikuttavat siihen, paljonko vettä imeytyy. Leveät nurmi- ja hiekkasaumat läpäisevät vettä jonkin verran, kun taas betonilla tai saumausaineella tehdyt saumat eivät läpäise mitään.
Hulevesi imeytyy nopeasti moreeni-, sora- ja hiekkamaahan. Nämä maalajit ovat myös itsessään kantavia, niinpä kovan pinnan alusrakenteen ei tarvitse olla yhtä paksu kuin hienojakoisemmissa maalajeissa.
Pieneen pihaan ei välttämättä haluta nurmikkoa, jolloin betonilaattapinta toimii hyvin puutarhan lattiana. Tässä pihassa ei tarvitse leikata nurmikkoa eikä kantata istutusten reunoja, mutta laatoitus pitää harjata aika ajoin.
Sadepuutarha
Vesi imeytyy parhaiten multaan ja muihin kasvualustoihin. Jos vain mahdollista, kannattaa kovien pintojen muodot ja kaltevuudet suunnitella niin, että hulevesi valuu istutusalueille.
Paras ratkaisu hulevesien imeyttämiseen on niin kutsuttu sadepuutarha. Se on yksinkertaisimmin istutusalue, jonka pinta on alempana kuin ympärillä oleva maasto. Sadepuutarhan kasvit sietävät kosteutta, jopa seisovaa vettä, mutta eivät toisaalta kärsi, vaikka maa kuivuisi poutajakson aikana. Tällaisia sopeutujakasveja ovat esimerkiksi rantakukka, siperiankurjenmiekka, keltakurjenmiekka, punalatva ja monet pajut.
Betonimuuri ja puupinta sopivat hyvin yhteen.
Kun piha muuttuu
Kun pihaa peruskorjataan ja kaivetaan, muuttuvat vuosien varrella muotoutuneet hulevesireitit. Uusi multa tai myllätty maa ei pysty varastoimaan yhtä paljon vettä kuin ennen. Kun nurmikon ja istutusten juuret ovat kasvaneet ja maa asettunut, se pystyy viivyttämään vettä taas paremmin.
Reunakivi ohjaa hulevedet kaivoon. Liimattava reunakivi kiinnitetään asfalttiin kiven pohjalla olevalla bitumilla, joka lämmitetään kiinnityksen yhteydessä. Tällaiset reunakivet irtoavat helposti lumenaurauksessa, jos asfaltin reunaa ei ole merkitty hyvin. Graniittinen, upotettava reunakivi tuo ryhtiä pihaan. Kaarnalaatan pinta muistuttaa puun kaarnaa. Luonnonläheisyys ja käytännöllisyys kohtaavat. Kuva Lakan Betoni Lumo-Kartanokivellä voi rakentaa pintoja, jotka ovat sekä kovia ja kestäviä että läpäiseviä. Kuva Rudus Riimukivellä syntyy mielenkiintoisia kuvioita. Kuva Rudus Luotokivi sopii moneen paikkaan. Kuva Rudus Kivituhkapintaan syntyy lätäköitä ja uria sadesäällä, jos pinnan tasauksessa ja hulevesikaivojen sijoituksessa on virheitä. Kivituhkapinta ja vesikourut vaativat huoltoa vuosittain. Reunuksen liuskekivien väleissä on saumausainetta. Saumoihin ei kasva mitään, mutta vesikään ei imeydy. Kun mukulakivet saumataan betonilla, kuten kuvassa, pinta ei läpäise vettä lainkaan. Mukulakivet voivat olla niin rautapitoisia, että niistä tulee ruosteväriä kiveyksen pintaan. Louhikivi on betonikivi, joka jäljittelee mukulakiveyksen ulkonäköä. Louhikivi sopii esimerkiksi rakennuksen sokkelin viereen sepelin tilalle, terassille, kulkuväylien pinnaksi tai parkkipaikalle. Leveiden saumojen ansiosta kiveys läpäisee vettä. Golfkivien leveissä saumoissa kasvaa nurmikko. Hulevesi imeytyy paremmin kuin kiveyksellä, jonka saumat ovat kapeita. Epäonnistunut asfaltti on vaikea korjata. Jää pieni lätäkkö, kun hulevesi ei pysty valumaan pois.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kun kevät koittaa ja lumi on vihdoin sulanut, nähdään kuinka talvi on koetellut pihaa. Runsas lumipeite on suojannut kasvit hyvin, mutta myös piilottanut istutukset sekä nurmikoiden ja kiveysten reunat, jolloin ne ovat voineet saada kolhuja lumitöiden tiimellyksessä.
Pienen tontin suunnitteluun voisi ottaa kaksi punaista lankaa: selkeyden ja rehevyyden. Rakennusmateriaaleiksi on paras valita vain pari yhteensopivaa elementtiä, esimerkiksi grafiitinharmaa kivi ja salvianvihreäksi maalattu puu. Mieleen pulpahtaa saman tien liuta hopealehtisiä kasveja, jotka sointuvat niihin täydellisesti!
Talvi keikkuen tulevi. Välillä pakastaa ja luntakin sataa, mutta enimmäkseen loka- ja marraskuu ovat varsin leutoja. Maa pysyy sulana tai sulaa aina uudelleen, ja puutarhassa pääsee askaroimaan kaikenlaista. Kunpa vain olisi enemmän valoa!
Vesi on elintärkeää meille kaikille ja myös puutarhalle. Sitä ei saa olla liian vähän eikä liikaa eikä väärässä paikassa. Puutarhan pinnanmuodoilla ja rakenneratkaisulla voidaan vaikuttaa siihen, mihin vesi jää ja mistä se juoksee pois.
Parveketarhurikin pääsee upottamaan sormensa multaan ja nauttimaan kasvien kanssa puuhailusta. Isot istutusastiat mahdollistavat vihannesten sekä monivuotisten hyöty- ja koristekasvien kasvattamisen.
Entisen pihapöydän laudoituksen mitoilla tehtiin puutarhamaja, jossa yrtit kasvavat isoissa ruukuissa ja köynnöksillä on hyvä tarttumapinta kiipeillä karheassa verkossa aina katolle saakka. Verkkoon on helppo pujottaa lautahyllyjä, seinille taivutella kaaritukia ruukuille ja kattoon ripustaa amppeleita. Kukkivassa ja tuoksuvassa majassa kelpaa kahvitella ja istua iltaa lyhtyjen alla.
Dagarna blir längre vilket gläder alla trädgårdsentusiaster. Ljuset och känslan av att våren närmar sig ger inspiration att planera för sommarens trädgårdsprojekt. Skulle det vara dags att uppdatera utebelysningen i år?
Ensimmäinen puutarhakevään odotuksen aihe on minulla kukkasipuliruukkujen ja parvekelaatikon ylöskaivuu kasvilavoista huhtikuun alussa. Sipulikukat eivät kavahda kylmiä kevätöitä ja niiden kukinta ilahduttaa huhti-toukokuussa pitkään ennen kesäkukkien tuloa. Allergisena ja tuoksuyliherkkänä en pysty nauttimaan hyasinteista sisätiloissa jouluna, joten otankin niistä kaiken ilon irti keväällä puutarhassa. Etenkin keltaiset, lohenpunaiset ja vaaleanpunaiset hyasintit sopivat kivasti parvekelaatikkon, joka kukkii
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.