Leudot säät – ainakin etelärannikolla – saavat versot kohta kasvuun. Vähän ajan päästä seuraavat pienet sipulikukat, ja sitten vähän suuremmat. Moni niistä on herkkuruokaa.
Krookukset ja tulppaanit maistuvat jäniksille ja peuroille, siis kauriille, ja viime aikojen kasvavalle kaupunkivitsaukselle kaniineille. Paras suojaus on verkko, joka ulottuu myös maan alle. Verkko voi olla metallista katiska- tai kanaverkkoa, kokemukset molemmista ovat hyvät. Tukevilla kepeillä verkon saa pysymään paikoillaan.
Tähän aikaan vuodesta saattaa maa olla vielä sen verran roudassa, ettei verkkoa saa kaivettua maan pinnan alle. Ei se mitään – maan pinnalla oleva verkko on huomattavasti parempi kuin kasvit kokonaan vailla suojausta.
Tulppaanien nousevien versojen ylle verkko asennetaan niin korkeaksi kaareksi, että varret mahtuvat kasvamaan sen alla. Muuten ristiturvat napsaisevat varret poikki heti kun varret nousevat verkon ylle, ja kukkanautinto menee sen siliän tien. Sitten toukokuussa voi kokemusteni mukaan verkon jo poistaa, ehkä siksi, että luonnossa on muutakin syötävää jo silloin.
Jos haluaa olla aivan varma ettei kevään kukkia kukaan syö, voi pihalleen istuttaa narsisseja. Niillä ei tietääkseni ole lainkaan syöjiä. Narsissin pahanmakuinen ja limainen neste pitää pureskelijat loitolla.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kun pari viikkoa sitten olin käymässä Tammisaaren ulkoilupuistoon kuuluvassa Ramsholmenissa, havaitsin lintujen ruokintapaikalla käyttäytymiseltään ja kooltaan puukiipijää muistuttavan linnun, jota en heti tunnistanut. Eikä ihmekään, koska Siperiassa pesiviä pähkinänakkeleita vaeltaa muutaman kerran vuosikymmenessä idästä Suomeen. Tänä syksynä ko. linnuista on tehty havaintoja eri puolilla Suomea. Pähkinänakkelit ajaa liikkeelle talviravintona välttämättömien sembrasiementen kato. Linnut hakeutuvat syystalvella…
Pensasruusut kasvavat melko suuriksi, joten niitä istutetaan sinne, missä tilaa on riittävästi. Ne eivät tarvitse leikkausta juuri ollenkaan, mikä on huojentavaa. Ainoastaan kuolleet oksat eli sellaiset, jotka paljaalla silmällä ja maalaisjärjellä huomataan rumiksi, leikataan pois. Ruusut rakastavat aurinkoa, mutta toisaalta ne on istutettava tuulensuojaiseen paikkaan. Varsinkin Pohjois-Suomessa kylmä tuuli haittaa ruusujen kasvua. Paras paikka ruusuille…
Hurmaavat rusokirsikat (Prunus sargentii) ovat puhkeamassa etelässä kukkaan sopivasti äitienpäiväksi. Uudet, kauniisti punertavat lehdenalut koristavat oksia yhdessä tummanpinkkien nuppurykelmien kanssa. Avautuneissa kukissa näkyy erilaisia vaaleanpunasävyjä, myös sitä herkkää ´kirsikankukanpunaista´, joka hehkuu japanilaisten kirsikkajuhlakuvissa. Rusokirsikka lukeutuu meillä talvenkestävimpiin koristekirsikoihin. Myös syksyllä on luvassa hieno väritys lehtien ruskaantuessa.
Kuiva ja kuuma kesä ei kaikkien pientaloasukkaiden pihoja tunnukoskettaneen. Eilen julkaistiin Suomen Omakotiliiton Helsingin piirinjärjestämän Helsinki Piha 2010 -kisan lopputulokset. Ainakin Irma Toivosen omakotitalossa Arttolantiellä Suutarilassa ja Mirja Eräsen pihassa Svanströmintiellä Laajasalossa nautitaan pihatunnelmastasäästä ja vuodenajasta riippumatta. Omakotisarjan voittajapihaa, Arttolantie 12, tuomaristo kuvaili sanomalla,että se on sopusuhtaisilla elementeillä ja varmalla maulla kauneuden jakestävänkehityksen ehdoilla rakentunut,…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.