Pensasruusut kasvavat melko suuriksi, joten niitä istutetaan sinne, missä tilaa on riittävästi. Ne eivät tarvitse leikkausta juuri ollenkaan, mikä on huojentavaa. Ainoastaan kuolleet oksat eli sellaiset, jotka paljaalla silmällä ja maalaisjärjellä huomataan rumiksi, leikataan pois.
Ruusut rakastavat aurinkoa, mutta toisaalta ne on istutettava tuulensuojaiseen paikkaan. Varsinkin Pohjois-Suomessa kylmä tuuli haittaa ruusujen kasvua.
Paras paikka ruusuille on itä- tai länsisuuntainen, suojainen ja sellainen, jossa niillä on tilaa ympärillään levitellä oksiaan. Pensasruusuista saa mukavan luonnollisen pensasaidan, joka kukkii upeasti kesällä. Syksyllä punaiset kiulukat hehkuvat auringossa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2027
Pihakalenteri on täällä taas!
Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.
Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.
Viime vuonna tutkituista kasviperäisistä elintarvikkeista lähes puolet sisälsi torjunta-ainejäämiä. Yli sallitun enimmäismäärän niitä oli kuitenkin vain viidessä prosentissa tutkittuja elintarvikkeita. Elintarvikeviraston mukaan enimmäismäärien ylityksistä ei aiheutunut akuuttia terveysvaaraa kuluttajille. Kaikkiaan viime vuonna tutkittiin 2171 kasviperäistä elintarviketta, joisa etsittiin 199 eri torjunta-aineen jäämiä. Valtaosa näytteistä oli tuoreita hedelmiä ja vihanneksia (1584 kpl), loput viljaa (137 kpl)…
Venäjällä on runsas lajikevalikoima talviomenia, jotka saattaisivat sopia Suomenkin ilmastossa viljeltäväksi. Kaakkois-Suomen marjahanke on käynyt Streblovan tutkimusasemalla, parisataa kilometriä Pietarista etelään, tutustumassa kymmeniin kiinnostaviin omenalajikkeisiin. VETERAN (Antonovka x King)Talvilajike. Maku 4,5 asteikolla 1-5. Väri kirkastuu varastossa. SAFRAN PEPIN MIRNOJE (Antonovka x Jonatan) Isohedelmäinen talviomena. Rupea kestävä. Aikaissatoinen. Puu matalakasvuinen. Hyvin talvenkestävä. ORLOWSKIJ SINAP Talviomena, joka…
Valmiiksi pestyissä ja pilkotuissa kasviksissa saattaa piillä uusiruokamyrkytysriski, varoittaa eläinlääketieteen lisensiaatti SANNAHELLSTRÖM Helsingin yliopistosta. – Eliminoimme riskin niin raaka-aineiden kuin oman työmmekin laadulla, vastaa JUSSI AARNIMETSÄ pilkottuja vihanneksia ravintoloille myyvästä Evisol Oy:stä. Hellströmin mukaan kokonaiset, ehjät vihannekset ovat hyvin suojassaerilaisilta pilaaja- ja taudinaiheuttajabakteereilta kuorensa ansiosta.Lisääntynyt käsittely sen sijaan lisää bakteeritartunnan vaaraa, sillä setuhoaa vihanneksia suojaavan…
Kohta on kesälomien aika. Silloin pihalle tarvitaan kasvien ja kalusteiden lisäksi myös pelejä. Lapsia ei voi joka päivä patistaa kitkemään porkkanamaata, ja aikuisistakin on mukava leikkiä ja pelata pihalla. Erityisesti aikuisten mieleen on rauhallistempoinen shakki. Pihan shakkilauta on helppo itse rakentaa kahdenvärisistä betonilaatoista, tai ruudukon voi maalata valmiin laatoituksen tai puuterassin päälle. Shakkilaudassahan on 8…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Always active
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.