Viranomaiset kannustavat suomalaisia aitojen ja alkuperäistenelintarvikkeiden EU-nimisuojan hakuun. Meillä on monia mielenkiintoisiaherkkuja, joiden markkinat voisivat olla kansainvälisiä, rohkaistaan maa-ja metsätalousministeriöstä.- Mämmin valmistajia on houkuteltu hakemaan suojausta, mutta kaupallista merkitystä ei ole nähty, kertoo ylitarkastaja SIRPA KARJALAINEN maa- jametsätalousministeriöstä.
Suomen listalla ovat tällä hetkellä sahti, kalakukko, karjalanpiirakka jaLapin puikulaperuna. Kolme ensimmäistä tuotetta on suojattu reseptiikansuhteen. Lapin puikula taas viittaa nimenomaan maantieteelliseen alueeseen,joka antaa perunalle sen erityisominaisuudet. Valmisteilla on myös poronsuojaus.
Vanhat viinimaat innokkaita nimisuojaajia
– Nimisuojan hakeminen on tehty mahdollisimman helpoksi, Karjalainenkannusti keskiviikkona Suomen maataloustieteellisen seuran kokouksessa.Jotta nimisuojan saa, tuotteella on oltava perinteitä ja historiaa.Mahdollisimman vanhat kirjalliset lähteet auttavat hakuprosessissa.
EU:n komissio on varannut nimisuojatuille tuotteille omia tukijärjestelmiäsekä tuottamiseen että markkinointiin, Karjalainen kertoo.
Unionissa nimisuojattuja tuotteita on yhteensä noin 650. Vanhat viinimaat,Ranska, Italia, Espanja, Kreikka ja Portugali, ovat innokkaitaelintarvikkeiden suojaajia. Pohjoismaat laahaavat toistaiseksi perässä.
Taistelu aidon karjalanpiirakan puolesta alkanut
Valvonta hoidetaan yleensä yksityisesti nimisuojaa hakeneen tahon puolesta.Tästä koituu omat ongelmansa. Suomessa nimisuojan valvonta on sidottunormaaliin elintarvikevalvontaan, mutta niukat voimavarat asettavatkäytännössä rajoituksensa.
Karjalanpiirakan nimisuoja on Pohjois-Karjalan maa- ja kotitalousnaistenhallussa. Nyt järjestössä on aloitettu kamppailu nimen puolesta. — Suurinosa teollisten yritysten karjalanpiirakoista ei täytä nimisuojan asettamiavaatimuksia. Esimerkiksi määritelmä, jossa piirakan sydämen, puuron, tulisiolla 2/3 koko piirakan painosta, ei toteudu juuri lainkaan, kertootoiminnanjohtaja EIJAMAIJA KAIRAMAA. Hän ehdottaa teollisten tuotteidennimen vaihtamista riisipiirakaksi.
Joutsenlippu jyrää nimisuojan Suomessa
Elintarviketeollisuusliitto on suhtautunut nihkeästi nimisuojaan. HyvääSuomesta joutsenlipun katsotaan usein riittävän kertomaan tuotteenalkuperästä. Helsingin yliopiston maatalouspolitiikan professori JUKKA KOLAnäkee joutsenlipun vahvassa asemassa myös heikkouksia. — Merkillä ei olemainetta Suomen ulkopuolella, Kola toteaa.
Nimisuojattujen tuotteiden maineesta muualla Euroopassa on hyvääkerrottavaa. — Nimisuojaus tunnetaan. Tuotteelle olisi heti löytynytmarkkinarako, kertoo Lapin puikulan puolesta Keski-Euroopassa puhunut ANTTIHANNUKKALA maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Lapintutkimusasemalta. — Valitettavasti logistiikka- ja volyymiongelmatjarruttivat viennin alkamista, hän harmittelee. (Finfood)
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Jouluvalojen syttyessä ruokalautasten kasvisosuus alkaa painottua selkeästi juureksiin. Tuttuun tapaan jo pikkujouluna maistellaan rosollia sekä porkkana- ja lanttulaatikoita. Perinneherkkujen lisäksi juureksista voi nauttia monin modernein tavoin. Tutustu juuresten koko kirjoon, ja kokeile oikopolkuina erilaisia juuresjalosteita ja työtä helpottavia, esikäsiteltyjä juureksia. Juurekset ovat kivunneet ruoan ammattilaisten ja ruokaharrastajien suosikeiksi. Juuressosekeitot, paahdetut juurekset ja juurespyreet ovat saaneet
Uusi viherpeukaloiden sukupolvi on syntynyt: kiinnostus puutarhanhoitoon on lisääntynyt merkittävästi alle 25-vuotiaiden nuorten keskuudessa. Nuorisoa kiinnostaa etenkin kasvien parvekeviljely, keittiöviljely sekä palsta-, yhteisö- tai kaupunkiviljely. Kekkilän TNS Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan alle 25-vuotiaiden kiinnostus puutarhanhoitoon on viidessä vuodessa noussut huimat 25 prosenttia. Kun vuonna 2010 puutarhanhoito kiinnosti 19 prosenttia nuorista, vuonna 2015 kiinnostus oli kasvanut
Riitan puutarha valittiin vuoden 2014 pihakilpailun finaaliin. Pihassa kokeillaan ulkomailta tuotuja kasveja. Kasvivalinnoissa suositaan perhoskasveja. Katso video tästä. Riitta ja Pekka Kaitilan piha sijaitsee itärajan tuntumassa Virolahdella. Riitta jäi yli kymmenen vuotta sitten eläkkeelle ja puutarhaharrastus vei hänet mukanaan. – Olin Haminan verotoimistossa töissä ja silloin aika meni papereiden kanssa, vaikka kiinnostusta kasveihin oli. Riitan
Kasvikunnasta peräisin olevia flavonoideja sisältävä mausteseos vaikuttaatehokkaalta keinolta laskea perunalastujen akryyliamidipitoisuutta.Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan Flavomare-mausteseoksellakäsiteltyjen perunalastujen akryyliamidipitoisuus on jopa puolet pienempikuin tavanomaisissa perunalastuissa. Mausteseosta valmistaa helsinkiläinenelintarvike- ja luontaistuotealan yritys Selako Oy. Tutkimuksessa käytettiin Rosamunda-lajikkeesta valmistettujaperunalastuja, joista koeryhmä käsiteltiin Flavomare-mausteella jakontrolliryhmä jätettiin käsittelemättömäksi. Valmistusprosessin aikanamolempien perunalasturyhmien akryyliamidipitoisuudet nousivat, muttamausteseoksella käsitellyissä perunalastuissa pitoisuudet jäivät noinpuolta alhaisemmiksi
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.