Hankien alta esiin törröttävät, paljaiksi kalutut pensaan oksat merkitsevät heikkoa kasvua tulevana kesänä. Kun oksista on kuori pois, puinen osa haihduttaa vettä ja oksisto kuivuu. Valitettavasti usein käy myös niin, että pensas kituu alkukesän, mutta kuolee ennen pitkää ravinteiden puutteeseen. Oksistossa puuaines kuljettaa vettä lehdille, ja kuoren alla oleva nila vastaavasti lehdistä energiaa juuristolle. Jos pakkaspeitteen alla paljaiksi kalutut ruusun versot ovat kuivuneet, ne ovat voineet kuivattaa myös juuriston. Peite pois ja oksat lyhyeksi, niin osa ruususta voi vielä pelastua.
Vaaleiksi tikuiksi syödyt pensaiden oksat pitää leikata mahdollisimman pian poikki, jotta juuristolle jää voimia ravita leposilmuista mahdollisesti kasvuun lähteviä uusia versoja. Kaikki pensaat eivät pysty uudistumaan, mutta toivoa ei kannata menettää. Kun kuivat ja kauttaaltaan syödyt oksat on poistettu, ei auta muu kuin odotella, josko kevään myötä ilmestyisi uutta kasvua. Multalisäys pensaan juurelle saattaa auttaa kasvuun lähdössä.
Perennapenkki näyttää myyrien jäljiltä kuin olisi ajettu ruohonleikkurilla. Maanpinnassa olevat kasvupisteet on järsitty ja lehdet syöty. Kun lisää kevyesti multaa perennan päälle, kasvi saattaa lähteä nopeammin kasvuun. Jos juuristo on säilynyt hyvänä, se jaksaa kasvattaa uusia versoja. Kasvien jakamisen suhteen on syytä olla varovainen. Kannattaa odottaa, että uutta kasvua on reilusti näkyvissä ennen kuin iskee lapion juurakkoon.
Huomaa, että Leena ja Heikki Luodon Ötökkäkirjan voi ostaa tästä ihan vierestä! (Katso sivun oikeaa reunaa)…
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Pelastustehtävien kannalta tärkeitä ovat kellarin, ullakon sekä yhden kerroksenpohjapiirrokset. Lisäksi pelastuslaitos toivoo, että sähkön, kaasun ja vedenpääsulkujen sijainnit ilmoitettaisiin sekä merkittäisiin talossa selkeästi.Olennaista on tietää myös pelastustoimintaa hidastavista ja tai vaarantavistaseikoista. Valokuvia toivotaan esimerkiksi ajoteiden lähestymisreiteistä jatalon julkisivusta. ”Talon asukkaiden ja taloyhtiön oma toiminta on keskeisintä onnettomuuksienennaltaehkäisyssä. Monilla pienilläkin asioilla voidaan parantaa turvallisuutta.Onnettomuustilanteisiin voi nyt
Puihin ja pensaisiin jäävät marjat erottuvat syyspuutarhassa lehtien varistua. Väripilkkuja talveen valmistautuvassa pihapiirissä löytyy muun muassa ruusujen, koristeomenien, aronioiden ja happomarjojen oksilta.
Parikkalan Patsaspuisto lukeutuu Suomen suosituimpiin nähtävyyksiin. Kävijöitä on vuosittain kymmeniä tuhansia. Viidensadan betonipatsaan ja satojen kasvilajien puisto muodostui 50 vuoden aikana Veijo Rönkkösen (1944–2010) elämäntyönä. Suomalaisen nykykansantaiteen eli ITE-taiteen mittavin ja vaikuttavin teoskokonaisuus on myös kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu. Rönkkösen ensimmäiset patsaat ovat 1960-luvulta ja viimeisimmät 2010-luvulta. Tänäkin kesänä Patsaspuistossa kävi entiseen malliin kymmeniä tuhansia
Lasten lihavuusongelman vähentämiseksi on keksitty uusi keino, Food Dudes -videosarja, jonka avulla lapset opetetaan syömään enemmän kasviksia. Ohjelmasta tehdyt pilottitutkimukset Irlannissa ja Isossa-Britanniassa ovat olleet lupaavia. Food Dudes -ohjelmassa supersankareiden tehtävänä on pelastaa maailma pahisjengin ilkeältä suunnitelmalta, jonka tarkoituksena on tuhota maailma varastamalla kaikki hedelmät ja vihannekset. Ohjelman sankarit (Food Dudes) saavat yliluonnollisia kykyjä aina
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.