Lokakuun 3. päivästä alkaen postin verkkokauppaan on tullut myyntiin uusi 2. luokan omakuvamerkin kehys, joka on tyyliltään graafisen yksinkertainen. Marraskuun alkupuolella tulee myyntiin myös koristeellisempi kehysvaihtoehto. Aiemmin omakuvapostimerkkejä on voinut tilata vain 1. luokan merkkeinä.
Omakuvapostimerkin kappalehinta on ensimmäisessä luokan merkissä 1,50 euroa ja toisen luokan merkissä 1,35 euroa. Merkit myydään 20 kappaleen arkeissa ja molemmissa luokissa samalle arkille voi halutessaan valita neljä eri kuvaa.
– 2. luokan omakuvapostimerkki on asiakkaiden paljon toivoma uutuus, sillä taannoinen kirjeuudistus on lisännyt 2. luokan kirjeen suosiota. 2. luokan kirjeenä kulkevat erinomaisesti esimerkiksi joulu- ja kiitoskortit ja erilaiset kutsut, Itella Postin tuotepäällikkö Eetu Salminen kertoo.
Omakuvapostimerkki halutaan joulutervehdykseen
Omakuvapostimerkki on Postin tarjoama tuote, jonka voi suunnitella itse omista kuvistaan. Yleisimmin postimerkin kuvitukseksi valitaan omat läheiset ja rakkaat. Perhepotretit, lapset vastasyntyneistä koululaisiin ja lemmikit halutaan ikuistaa kirje- ja korttitervehdyksiin. Omakuvamerkit ovat erityisen suosittuja joulutervehdyksissä, jolloin niitä tilataan tuplamäärä verrattuna kevään muistamissesonkiin.
Joulupostituksia varten merkit kannattaa tilata hyvissä ajoin, viimeistään 5.12. Omakuvapostimerkin luominen, tilaaminen ja maksaminen hoituu helposti Postin verkkokaupassa osoitteessa: www.posti.fi/ostoksille.
Lisää omakuvapostimerkeistä osoitteessa www.posti.fi/omakuvapostimerkki .
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden pakkaamiseen käytetään eniten muovia,mutta muovilaatu on merkitty vain neljäsosaan pakkauksista. Puutteellisetmerkinnät vaikeuttavat pakkausjätteen lajittelua ja kierrätystä.Pakkausmerkintöjä on tutkinut Pohjois-Savon ammattikorkeakoulussaympäristötekniikan insinööriksi valmistuva PIRJO RYTKÖNEN. Hän selvittiopinnäytetyönään pakkausmerkinnät lähes 4 400 pakkauksesta. Pakkausmateriaalimerkintä puuttui kokonaan 39 prosentissa tutkituistapakkauksista. Muovimerkintä oli ainoastaan 25 prosentissa ja muitamerkintöjä alle 10 prosentissa pakkauksista. Merkinnät ovat myöstavalliselle…
Värikäs ja monimuotoinen joulutähtemme voi olla lähes minkä mallinen tahansa, mutta jokaiselle joulutähdelle löytyy silti oma kokoluokkansa. Kokoluokka kertoo paljon paitsi joulutähden koosta, myös siitä, miten pitkään joulutähteä on kasvateltu ennen sen lähtöä viljelmältä. Puutarhurin joulu alkaa jo elokuun alussa, kun ensimmäiset joulutähdet saapuvat puutarhalle. Pikkuruiset pistokkaat juurrutetaan ruukkuihin ja ne alkavat nopeasti kasvaa pituutta.…
Kotimaisen omenan viljelyn säilymisen ja viljelyalan kasvamisenperusedellytys on hedelmän hyvä laatu, sillä laadukkaalla tuotteellariittää kysyntää. Viranomaisten tekemien pistokokeiden perusteellakotimaisen omenan ulkoinen laatu on ollut tuontiomenaa huonompaa.Kuluttajien mukaan suomalainen omena on kuitenkin maukas, terveellinen jaturvallinen, kertoo tutkija SIRKKA MALKKI Työtehoseurasta. Kotimaisenomenan voi huoletta syödä kuorineen, koska siinä ei olepintakäsittelyaineita ulkomaisten omenoiden tapaan. Työtehoseuran puolitoistavuotta sitten aloittama…
Kotimaisen omenan sesonki on lyhyt ja määrät pieniä, mikä vaikeuttaa omenan kauppaa. Markkinointi on kehittymätöntä, hinnat korkeat, ja kaiken lisäksi omenan laatu merkitsee kaupalle ja kuluttajalle eri asioita. Työtehoseura kertoi torstaina Helsingissä tuloksia tutkimushankkeesta, jossa on paneuduttu kotimaisen omenan kauppaan niin viljelijän, kaupan, suurkeittiöiden kuin kuluttajankin näkökulmasta haastattelujen ja kyselyjen avulla vuosina 2003-2004. Hankkeen päärahoittaja…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.