Oma PIHAn nettisivustolla oli vuonna 2010 peräti 116 795 lukijaa. Kasvua edellisestä vuodesta oli 34 prosenttia. Marraskuussa 2010 vierailijoita oli jo 11559 lukijaa, jotka koostuivat 5769 eri tietokoneelta. Oma PIHAn nettilehteen oli vuonna 2010 yksittäisiä hakuja peräti 2,6 miljoonaa.
Oma PIHAn ja ammattilaistenPuutarha-Sanomat -nettipalveluissa on kaikkiaan yli 2000 uutista ja artikkelia.
– Ihan Pihalla -blogi on ollut suosituin nettipalvelumme osio, kertoo päätoimittaja Jouko Tikkanen.
– Nettipalvelun jutut eivät ole samoja kuin painetussa lehdessä. Painetussa Oma PIHA -lehdessä jutut ovat ainutlaatuisia, joita ei muissa tiedotusvälineissä ole, toteaa Tikkanen.
– Jokainen juttu on suomalaisen asiantuntijan tekemä, eikä käännösjuttuja muista maista ole. Myös kuvat ovat aitoja.
Oma PIHA -lehden kestotilaajat voivat lukea ilmaiseksi aiemmin ilmestyneiden lehtien digitaalisia näköispainoksia. Linkit lehtiin löytyy yläpalkin ARKISTO-linkin alta.Oma PIHAn ja Puutarha-Sanomien nettipalveluun on runsaan vuoden ajan lisätty videoklippejä. Niillä on ollut jo yli 15 000 katsojaa. Suosittuja videoita ovat olleet Paras Piha -kilpailuun osallistuneista pihoista tehdyt videot. Loppiaisen jälkeisenä päivänä ilmestyy uusi Oma PIHA -lehti, jossa esitellään vuoden 2010 Paras PIHA -kilpailun voittaja ja pihasta tehty video julkaistaan samanaikaisesti.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Mustikasta saatiin viime vuonna keskimääräistä runsaampi sato ja sitä poimittiin myyntiin lähes kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna, kaikkiaan kolme miljoonaa kiloa. Tämä käy ilmi luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulotiedustelusta (MARSI), jossa ovat mukana tärkeimmät marja- ja sienikauppaa harjoittavat yritykset. Poimintatuloa mustikasta kertyi koko maassa 4,1 miljoonaa euroa eli luonnonmarjoista eniten. Mustikan terveysvaikutukset ja myös sen hyvät vientimahdollisuudet
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) ravintotaseen ennakkotietojen mukaan suomalaiset kuluttivat viime vuonna viljaa keskimäärin 80 kiloa, vihanneksia 71 kiloa, hedelmiä 79 kiloa ja lihaa 74 kiloa. Tiken vuosittain tekemä Ravintotase on yhteenveto Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta. Tuoreiden vihannesten kulutus kasvoi 2,8 kiloa, 59,1 kiloon henkeä kohti, lähinnä avomaavihannesten poikkeuksellisen hyvän sadon
MTT:n taloustutkimuksen maa- ja puutarhatalouden kokonaislaskelman mukaanvuoden 2002 maataloustulo nousi 1,14 miljardiin euroon. Summa kuvaamaatalouden tuloa, joka jää korvaukseksi omalle työlle ja omalle pääomalleennen veroja. – Kokonaistuottoa lisäsivät lähinnä tukien kahden prosentin japuutarhatuoton viiden prosentin suuruinen kasvu edellisvuoteen verrattuna.sanoo tutkija JYRKI NIEMI MTT:stä. Edellisvuodesta maataloustulo kasvoi runsaat kolme prosenttia. Suurin yllätys MTT:n laskelmissa oli kasvinviljelyn
Pienen tontin suunnitteluun voisi ottaa kaksi punaista lankaa: selkeyden ja rehevyyden. Rakennusmateriaaleiksi on paras valita vain pari yhteensopivaa elementtiä, esimerkiksi grafiitinharmaa kivi ja salvianvihreäksi maalattu puu. Mieleen pulpahtaa saman tien liuta hopealehtisiä kasveja, jotka sointuvat niihin täydellisesti!
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.