Tachibana-tei Ohanan huvila puutarhoineen on nähnyt maailman muuttuvan pitkän historiansa aikana. Länsimaisia vaikutteita ja japanilaisuutta yhdistävä huvilapuutarha lumoaa säistä riippumatta – tai juuri niiden ansiosta.
Japanin Venetsiaksikin kutsuttua Yanagawaa halkovat lukuisat kanavat. Riisihattuinen sendō-san lykkii matalaa turistivenettä ja kertoilee tarinoita satoja vuosia vanhasta kaupungista, jota aikoinaan hallitsi Tachibanan mahtisuku ja jonka valkeaa linnaa ympäröivät rämeiköt ja Ariakenmereen yhdistyvät kanavat. Edo-kaudelle tultaessa rämeikköä ryhdyttiin kuivattamaan hyötykäyttöön ja kanavien määrä lisääntyi niin, että verkosto yltää jo satoihin kilometreihin. Yanagawan linna paloi 1800-luvun puolivälissä, eikä siitä ole enää jäljellä kuin rauniot. Sen sijaan Tachibanan näyttävä sukuhuvila puutarhoineen on säilynyt, ja sinne päättyy veneretkikin.
Vene jättää meidät lähelle Tachibana-tein takorautaista porttia. Valkoinen ranskalaisvaikutteinen puurakennus, Seiyōkan, kohoaa näyttävänä. Sen edustalla on eksoottisia, sadan vuoden aikana täyteen kokoonsa kasvaneita japaninkruunukävykkejä eli japaninkäpypalmuja. Paraatipaikalle sijoitettuina ja tilaa vaativina ne vievät kaiken huomion, vaikka avaralla etupihalla on muitakin kasveja, kuten neidonhiuspuita, kesällä vaaleanpunaisiin kukkaterttuihin peittyviä kiinankutrioita ja värikkäitä kausikukkaistutuksia.
Vaurautta ja valtaa edustavat kruunukävykit ovat Tachibana-tein tavaramerkki lampipuutarhan koristeellisten mäntyjen ohella. Kotoisin japaninkruunukävykki on eteläisiltä Riukiu-saarilta. Palmumaisen ulkonäön lisäksi kävykkien erityispiirteenä on hidas kasvu, vuosittain ne saavat vain muutaman sentin lisää pituutta. Täysikasvuisina ne saavuttavat kolmen metrin korkeuden ja haaroittuvina ovat näyttäviä myös leveytensä puolesta. Yleensä komeita kruunukävykkejä näkeekin lähinnä merkittävissä puutarhoissa ja temppeleiden yhteydessä.
Ohanan varsinainen puutarha, Shōtō-en, avautuu kaikessa kauneudessaan avarasta japanilaistyylisestä tatamisalista. Valtavat kiviaskelmat johtavat rakennusta reunustavalta puiselta engawa-terassilta alas lammen rantaan, mutta varsinaisesti puutarhaa on tarkoitus katsella rakennuksesta käsin.
Lampipuutarhan sanotaan heijastelevan Tomoharu Tachibanan ajatusmaailmaa, ja toisille se tuo mieleen itäisessä Japanissa sijaitsevan Matsushiman kuuluisan lahtimaiseman mäntysaarineen. Sen ymmärtää hyvin. Laajaa, matalahkoa lampea täplittävät saarimaiset kivet käppyräisine mäntyineen, jotka myös kiertävät lammen rantoja. Keinotekoiset kukkulat lisäävät luonnollisen maiseman tuntua, ja puutarhaa ympäröivät muurit jäävät vehreyden peittoon. Silloin tällöin niiden takaa erottuu sendō-sanin riisihattu ja puutarhaan kantautuu laulu, jota seuraavat aplodit ja naurunremakka.
Koska Ohanan tärkeimmät puutarhakasvit ovat japaninkruunukävykki ja mänty, vuodenaikojen vaihtelut eivät ole yhtä selkeästi esillä kuin muissa puutarhoissa. Ei ole kevään näyttävää kukintaa eikä syksyn tulipunaista ruskaa, vaan muutokset ovat hienovaraisempia. Kevät tulvii nuorta hehkeyttä ja saa männyt puskemaan esiin vaaleat kukintonsa. Kesä tasaannuttaa vihreyden, joka näkyy myös muurien toisella puolella kohoavina lehtipuina. Syksyllä etupihan neidonhiuspuut värjäytyvät kullankeltaisiksi ja jokunen japaninvaahtera rävähtää täyteen punaan. Odotetuin tapahtuma Ohanassa on kuitenkin sorsien paluu Siperiasta Shōtō-enin lampipuutarhaan, missä ne viettävät koko talven. Lunta Yanagawassa sataa harvoin, mutta jäädessään hennon lumipeitteen alle on talvinen puutarha kuin sadusta.
Ehkä vuodenaikojen sijaan Shōtō-enin kiehtovuus onkin vuorokaudenajoissa ja säätiloissa, jolloin se näyttäytyy aina hiukan erilaisena. Aamuaurinko maalaa herkillä sävyillä, illan hämärä tummentaa ne. Keskipäivällä kontrastit ovat vahvoja. Sadesäällä lampipuutarhaa tarkastellaan katoksen alta, ja myöhään illalla hotellivieraille avautuvat valaistut puutarhanäkymät huoneiden ikkunoista.
Jos puutarha ja rakennukset puhuisivat, kertoisi Tachibana-tei Ohana, millaisia poliittisia mullistuksia maailmassa on ajan saatossa tapahtunut. Se rakennettiin Japanin yli kaksisataa vuotta kestäneellä eristyskaudella ja koki muodonmuutoksen sitä seuranneessa länsimaistumisen ensiaallossa. Toisen maailmansodan pommituksilta se säästyi, massaturismilta ei.
Myös viime vuosien tapahtumat ovat vaikuttaneet Tachibana-tein eloon ja oloon. Koronaa edelsivät turismin hullut vuodet, jolloin Yanagawaankin saapui laumoittain matkailijoita selfiekeppeineen etenkin muista Aasian maista. Alkuvuodesta 2020 rajat suljettiin tiukasti ja maan sisäistäkin matkailua kehotettiin välttämään. Tachibana-tei pysyi auki, mutta vierailijoita oli vähän. Rakennus lepäsi, samoin puutarha. Vasta tänä keväänä rajaliikenne normalisoitui ja turismi alkoi vähitellen elpyä.
Hiljainen huvila puutarhoineen on kuitenkin jäänyt mieleen erityisenä kokemuksena. Harvat vieraat kulkivat rakennuksissa kiireettä ja istuivat pitkään lampipuutarhan ääressä antaen katseensa ja ajatustensa vaeltaa. Vaikka entisissä asuintiloissa toimiva ryokan oli avoinna, oli uudisrakennuksen ravintola terasseineen suljettu. Museovirkailijan luvalla pääsin kuitenkin katsomaan puutarhaa ylhäältä päin. Samalla hän jutteli huvilan historiasta. Hiljaisuudesta hän ei ollut huolissaan. Vähempi väkimäärä on vanhalle puurakennukselle ja puutarhalle itse asiassa parempikin, nainen hymyili. Siihen on vierailijanakin helppo yhtyä.
Unelmieni puutarhassa yhdistyvät hyötytarha ja kauniit kukkaistutukset. Innostun unohtuneista ja harvinaisista hyötykasveista ja nautin siitä, että saan vihannekset ja yrtit keittiööni omalta kasvimaalta. Luonteeltani olen utelias kulkija. Matkoillani vierailen erilaisissa puistoissa ja puutarhoissa. Jokainen niistä on ainutlaatuinen ja jokaisella on tarina kerrottavanaan. Niistä voi myös poimia uusia ideoita, joita toteuttaa tykönään.
Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.
Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen.
Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.
Kaupunkimiljöössä parveke voi olla paljon muutakin kuin ovi ulkoilmaan. Se antaa mahdollisuuden tuoda pienen osan luontoa, vehreyttä ja kukkien kauneutta lähelle asukkaiden arkielämää.
Helmikuun neljäntenätoista juhlitaan paitsi ystävyyttä, ennen kaikkea romanttista rakkautta. Siitä ne kukkakauppojen ruusukimputkin muistuttavat. Pusu ystävän poskelle, ruusupuska rakastetulle! Kukkien kieli värikoodeineen ja kappalemäärineen voi olla hyvinkin monimutkainen, mutta ruusuilla menee harvemmin vikaan. Mikä olisi sen selkeämpi viesti, kuin sylillinen punaisia ruusuja? Intohimoisen ja romanttisen rakkauden kukkia. Kunhan nyt ei kolmeatoista ruusua sentään mene antamaan.
Pienen tontin suunnitteluun voisi ottaa kaksi punaista lankaa: selkeyden ja rehevyyden. Rakennusmateriaaleiksi on paras valita vain pari yhteensopivaa elementtiä, esimerkiksi grafiitinharmaa kivi ja salvianvihreäksi maalattu puu. Mieleen pulpahtaa saman tien liuta hopealehtisiä kasveja, jotka sointuvat niihin täydellisesti!
Syysvärikarkkipussin perukalta on etelässä löytynyt vielä viime päivinä tällaisia sävyjä. Väreistä vastaavat niin julkisten viheralueiden kuin kotipihojenkin kivijalkakasvit pensasangervot sekä tuhkapensaat. Ne viherryttävät, ja varsinkin pensasangervot myös kukittavat haasteellisempiakin kasvupaikkoja. Nyt syksyllä on ilo seurata, miten monet näistä pensaista heräävät aivan uudenlaisiksi ilotulituskoristeiksi.
Muun muassa kriinumia, valkotupsukkia tai keltakultakäpyä ei näy enää kukkakaupoissa, mutta onneksi vielä sentään harrastajien huomassa. Helsinkiläisen huonekasvikeräilijän kokoelma on vaikuttava.
Kyushun saarella eteläisessä Japanissa sijaitseva Dazaifun kaupunki tunnetaan pyhäköistään ja temppeleistään. Puutarhamatkailija löytää sieltä myös maan kauneimpiin kuuluvan sammal- ja hiekkapuutarhan.
Vanhat kujannepuut ja kortteleittain vaihtuva kasvimaailma tekevät kävelystä helsinkiläisellä Malmin hautausmaalla mieleenpainuvan. Edestäpäin löytyy aina uudenlaisia puutarhatiloja esimerkiksi amfiteatterin muotoisena.
Kuulas ja aurinkoinen syyspäivä, tihkuinen ja hämärä syyspäivä, kumpikin yhtä sopiva pieneen kävelykierrokseen puulajipuistossa.
Pehr Kalmin nimeen törmää, kun vähänkään perehtyy suomalaisen puutarhan historiaan. Kalmin matkassa Suomeen rantautuivat niin villiviinit, aitaorapihlajat, kanadanpiiskut kuin värimintutkin. Siinä sivussa innokas tiedemies opasti suomalaisia puutarhan hyötyjen äärelle aivan uudella tavalla.
Hyvänheikinsavikka, mustajuuri ja maatiaiskehäkukka edustavat ihmisten kanssa pitkään kasvanutta hyötylajistoa Ragvaldsin idyllisellä museotilalla Kirkkonummella.
