Lehtivihannesten nitraattipitoisuus kohoaa talvella helposti yli 3 000 milligrammaan kiloa kohti, kun sallittu raja-arvo on 4 500 milligrammaa per kilo. Karkkilalaisen Novalabin mittausten mukaan ero luomutuotteisiin on suuri: tavanomaisesti tuotetussa salaatissa on satakertainen määrä nitraattia verrattuna luomusalaattiin. Luomusalaatissa on nitraattia vain 16 – 36 milligrammaa kilossa.
Eviran kahden vuoden takaisissa mittauksissa rucolasta löydettiin jopa yhdeksän gramman eli 9 000 milligramman pitoisuuksia kiloa kohti. Myös pinaatin nitraattiarvo ylitti EU-suositukset. Jäävuorisalaatissa puolestaan oli melko vähän nitraattia.
Hyvä, paha nitraatti
Nitraattia syntyy luonnonvalon ja lannoitteiden vaikutuksesta. Tehotuotannossa lannoitteet nopeuttavat salaatin kasvua, mutta kerryttävät samalla nitraatin osuutta.
Vaikka nitraatin haitoista puhutaankin, muistuttavat niin EFSA kuin Evirakin, että kasvisten syömisen hyödyt ovat suuremmat kuin nitraatin haitat. Ruotsissa vuonna 2006 tehdyn tutkimuksen mukaan nitraatilla on myös verenpaineen säätelylle hyödyllisiä vaikutuksia. Tutkimus julkaistiin New England Journal of Medicine -lehdessä. Joidenkin tutkimusten mukaan nitraatilla on myös syöpää ehkäisevä vaikutus.
Jos 60-kiloinen aikuinen syö päivässä 70 grammaa tavanomaisesti tuotettua salaattia, hän saa suositellun päiväannoksen. Suomalaiset syövät Eviran erikoistutkijan Juha Laakson mukaan kuitenkin niin vähän salaattia, että jäävät alle kymmeneen prosenttiin suurimmasta hyväksyttävästä päiväannoksesta, joka on 3,7 milligrammaa per kilo. Italiassa ylletään keskimäärin 50 prosenttiin raja-arvosta.
Venäjälle kelpaisi vain suomalainen luomusalaatti
Eviran mukaan Venäjä tiukensi heinäkuun alusta vaatimuksiaan kasvinsuojeluaineiden, nitraatin ja nitriitin pitoisuuksista kasvikunnan tuotteissa. Venäjän lainsäädäntö asettaa nyt EU-säädöksiä tiukempia enimmäismääriä muun muassa nitraatille.
Kotimaisen luomusalaatin nitraattiarvot eivät hätyyttele sen paremmin EU:n 1997 asettamia rajoja kuin Venäjän uusia raja-arvojakaan.
Luomusalaatin tuotanto Suomessa on kuitenkin vain kahden isommassa mittakaavassa toimivan kasvihuoneen varassa. Ikaalisten Luomu Oy laajentaa parhaillaan salaattituotantoaan, mutta kolmanneksen lisäys kasvattaa salaatin tuotantoalan vasta 3 000 neliöön.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Nykyaikaisessa kasvihuoneviljelyssä kasvualustan ravinnepitoisuuksia tutkitaan yleisesti maa- ja puristenesteanalyysien avulla, mutta kasvien lehtien, hedelmien, kukkien, varsien ja juurien tutkiminen on yleistä vain alan tutkimuslaitoksissa ja käytännön koeviljelmillä. Monet lannoitukseen liittyvät asiat ovat selvinneet minulle vähitellen tutkittuani lähes 30 vuotta erilaisten kasvualusta-analyysien ravinnepitoisuuksien vaikututusta kasvien puutos- ja myrkytysoireisiin erilaisia kasvianalyysejä hyväksikäyttäen. Ihmisen ravitsemukseen pääsin paneutumaan toden…
”OECD:n ennusteiden mukaan vuonna 2050 noin puolella maapallon väestöstä on pulaa puhtaasta juomavedestä. Yhä useammin on todennäköisesti pulaa myös maatalouskäyttöön soveltuvasta vedestä. Suomessa on totuttu ajattelemaan, että meillä ei tarvitse rajoittaa maatalouden vedenkäyttöä. Päinvastainen tilanne on useilla maapallon tehoviljellyillä alueilla, joilla puhtaan kasteluveden saatavuus ja sen käytön rajoitukset rajoittavat tehoviljelyn harjoittamista. Joukkotiedotusvälineet ovat viime vuosien…
Viime kesä oli hyvä perunakesä. Se tuotti runsaasti laadukasta satoa, jota riittää kevääseen saakka. Perunaa voi syystä pitää tuoreen lähiruoan ykköstuotteena. Siitä saa täysipainoista ravintoa ja maukasta ruokaa arkeen ja juhlaan. Viikolla 7 (13.–19.2.) vietetään Kotimaiset Kasvikset ry:n Perunaviikkoa. Kun peruna on hyvää, se on hyvää ihan sellaisenaan. Aidon maun maistat, kun keität tai höyrykypsennät…
Ensimmäiset varhaisperunat tuovat kesän kielelle. Varhaisperunaa ja avomaan ensivihanneksia nostetaankin jo täydellä teholla. Kotimaiset Kasvikset ry:n mukaan varhaisperunaa alettiin juhlia Lounais-Suomen rannikkokaupungeissa 1960-luvulla. Perunasesonki osui samaan aikaan sillilaivojen paluun kanssa, minkä vuoksi uudesta perunasta ja islanninsillistä tuli erottamaton pari. Maalaistaloissa ensimmäisten varhaisperunoiden saaminen pöytään on ollut tärkeä tapaus, mutta muuta yhteisöllistä varhaisperunan juhlintaa ei ole…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.