24.06.2025

Niittyiloa puutarhassa

Niityistä ja preeriasta inspiroituneissa puutarhoissa pääosassa kasvavat luonnonomaiset perennat.

Teksti ja kuvat Henrietta Pitkänen

Tuleentuvat heinämassat luovat niittyistutukseen hienoja kontrasteja kukkaperennojen kanssa.

Puutarhasuunnittelun maailmassa on viime vuosikymmeninä vahvistunut tyylisuuntaus, joka on nimetty uudeksi perennatyyliksi, englanniksi the new perennial movement. Nimitykseen kiteytyy kiinnostus luoda kestävien ja karismaattisten perennojen avulla puutarhatulkintoja niityistä sekä pohjoisamerikkalaisista preeriaruohostoista.

Historiaa ja suunnittelijoita

Niittytyylinen filosofia, jossa suositaan luonnonläheisiä kasvilajeja, alkoi itää puutarhoissa 1900-luvun alun tienoilla. Vauhtia tyylin kehitykseen ja leviämiseen toi varsinkin 1980-luvun ekologinen havahtuminen.

Saksalaisista taimistoviljelijöistä etenkin Karl Foerster puhui jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien kasvien kasvupaikkatarpeiden tuntemisen merkityksestä. Aiemmin kasvinjalostus oli tähdännyt usein suurikukkaisuuteen. Foerster alkoi valikoida luonnonkasvien ja luontaisten risteymien joukosta kestäviä, sopusuhtaisia ja arkkitehtonisesti näyttäviä perennoja. Niiden kasvattaminen ei ollut niin työlästä kuin esimerkiksi tiheää jakamista vaativien puutarhakukkien. Lisäksi istutuksiin saatiin herkänvoimakasta, luonnosta muistuttavaa tunnelmaa. Myös vähemmän tunnettuja kasviryhmiä, kuten heiniä ja sarjakukkaisia kasveja, alettiin nostaa esiin.

Alankomaalainen puutarhasuunnittelija Piet Oudolf toi niittytyylin suuren puutarhayleisön tietoon 1990- ja 2000-luvuilla. Hänen kotipuutarhassaan ja taimitarhallaan tekemänsä kasvikokeilut johtivat lukuisiin julkisen mittakaavan niittyistutuksiin esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Karl Foersterin kasvityön tuntenut saksalaissyntyinen Wolfgang Oehme sekä työparinsa James van Sweden ovat edistäneet tyyliä Yhdysvalloissa. Heidän esikuvanaan on toiminut sikäläinen aava preeria, joka sirpaloitui mantereen uudisasutuksen myötä.

Niittytyylisessä puutarhassa voi olla vaikuttavia yksilajisia kasviryhmiä.

Kokonaisuus tekee vaikutuksen

Niittymäisestä istutuksesta jopa puolet voi koostua heinistä. Näkymää pehmentävästä heinämerestä nousee esiin mielenkiintoisen näköisiä perennoja joko pieninä tai suurempina, usein omanlajisinaan ryhminä.

Luonnonniittyjen tapaan tällaiset istutukset tekevät vaikutuksen kokonaisuudellaan. Monivuotiset koristeheinät, perennat ja sipulikasvit rinnastetaan toisiinsa niin, että niistä muodostuu kiehtovia muoto- ja värivaikutelmia – niin vierekkäisten kasvien kuin koko istutuksen tasolla. Kasvimuodoissa ja väreissä keskitytään valtavan variaation sijaan tiettyihin teemoihin, jotka sitovat koko istutuksen yhteen. Niitty- ja preeriapuutarhaa kuvastaa usein aaltoileva ”blokkimaisuus”, kun tiettyjen lajien ryhmäistutukset toistuvat.

Omanlaisensa visuaalinen vaikutus massaistuttamisesta syntyy, kun laajat niityt koostuvat vain muutamista kasvilajeista. Piet Oudolf esimerkiksi on voimistanut heinäniityn tunnelmaa laatimalla istutuksia pääosin tai pelkästään nurmilauhasta (Deschampsia cespitosa). Tämä heinä on Suomessakin tuttu luonnonlaji, jonka röyhyt auringonvalo saa hohtamaan kauniisti.

Niittyiloa ympäri vuoden

Niittyistutusten sävyt ja muodot vaihtelevat sen mukaan, millainen kasvilajisto paikalla viihtyy. Esimerkiksi kuivempien olojen puutarhaniityn väritys voi olla pääosin hopeainen ja heinänvärinen. Niittytyylisen istutuksen ulkomuoto elää vuodenaikojen mukaan. Siinä missä aiempina tyylikausina puutarhan suurin koristevaikutus – yleensä kukinta – oli keskitetty (alku)kesään, niittyfilosofiassa puutarhasta löydetään aina jotakin kaunista. Ruohovartisten kasvien kaikissa vaiheissa on esteettisyyttä.

Puutarhan lajistoa suunniteltaessa perennavarsistojen kasvun sekä kuihtuneisuuden arkkitehtonisuus voi olla kukintaa merkittävämpi valintaperuste. Esimerkiksi heinien koristeellisuus jatkuu kasvukauden jälkeen talvituulissa kahisevin, kellastuneen sävyisin korsin. Karl Foersterin löytämä koristekastikka (Calamagrostis × acutiflora 'Karl Foerster') on yksi niittytyyliheinien suursuosikeista. Sitä käytetään sekä massaistutuksissa että perennaryhmiä monipuolistavana yksittäisheinänä ympäri Eurooppaa, ja Suomessakin tämä heinä on mainio. Se kasvattaa ryhdikkään ja selkeämuotoisen tuppaan, jonka röyhyt hehkuvat syksyä kohden tuleentuneen värisinä.

Monet niittymäiset perennat kuihtuvat hienoiksi talventörröttäjiksi. Niittytyyliin kuuluu ajatella sitäkin, miten lumihiutaleet tai kuura voivat koristella talvisen, leikkaamatta jätetyn perennaniityn pitsimäisillä yksityiskohdilla. Samoin siemenkodat luetaan puutarhan koristeiksi.

Koristeheinä-kukkaperennaniitty esillä Chelsea Flower Show -puutarhanäyttelyssä.

Kasvikirjon positiivinen vaikutus

Niittytyylisten istutusten vähemmän jalostettu kasvikirjo hyödyttää luonnon monimuotoisuutta. Esimerkiksi monien preeriavaikutteisten kasvien melko myöhäinen kukinta on hyödyksi hyönteisille.

Kun kasvit valitaan paikallisiin oloihin sopiviksi, kuluu puutarhan hoitoon vähemmän luonnonvaroja, esimerkiksi vettä ja lannoitteita. Ruohonleikkuriin ei tarvita polttoainetta, jos nurmen sijalla kukkii preeriapuutarha.

Kotimainen lajisto on hyvä niittytyylin lähtökohta. Lisäksi monista varsinkin Piet Oudolfin hyviksi havaitsemista niitty- ja preeriaperennoista – kuten värimintuista, punahatuista ja syyshohdekukista – on tullut eri maissa käytettyjä tyylin ”kulmakivikasveja”. Oudolf on yhdistellyt eri maanosista peräisin olevia kasveja, jotka viihtyvät toistensa naapureina, kun niiden ilmastovaatimukset kohtaavat.

Vakiinnuttuaan niittyistutukset alkavat yleensä elää omaa, esimerkiksi tupasmaisesti laajenevaa ja osin kaksivuotisten lajien kylväytymiseen perustuvaa elämäänsä. Tätä villihköä tasapainoa ylläpidetään joillakin hoitotoimilla, kuten rikkaruohojen tarkkailulla ja tarvittaessa poistolla.

Luonnonkaltainen estetiikka

Luonnonmaiseman kaltaisena ryöppyävä niittyistutus toimii usein puutarhan päätyylikeinona. Siihen voidaan rinnastaa joitakin voimakkaammin muotoiltuja yksityiskohtia, kuten puutarhaveistos tai pätkä havukasviaitaa. Kaupungissa niittytyyliset istutukset muodostavat vahvan kontrastin raameilleen. Luonnonkaltainen estetiikka voi näin luoda rauhoittavia näkyjä ja viestittää ekologisista arvoista.

Lontoossa järjestettävä Chelsea Flower Show -puutarhanäyttely on esitellyt niittytyylisiä puutarhoja jo pitkään. Piet Oudolf suunnitteli sinne puutarhan vuonna 2000. Istutustyylin muuttuminen villiltä tuntuvan heinäiseksi herätti ensi alkuun päivittelyä siitä, että ”tuollaiselta olen juuri estänyt puutarhaani näyttämästä”. Nykyisin yhä uudet suunnittelijasukupolvet ja kotipuutarhurit ovat kuitenkin omaksuneet luonnon ja suunnitellun rajalla kulkevan tyylin, joka on edukseen monenlaisissa ympäristöissä ja mittakaavoissa.

Ideat, Kasvuvyöhyke I, Kasvuvyöhyke II, Kasvuvyöhyke III, Kasvuvyöhyke IV, Kasvuvyöhyke V, Kasvuvyöhyke VI, Kasvuvyöhyke VII, Kasvuvyöhyke VIII, Pihasuunnittelu, Pihatarinat, Puutarhahistoria ja filosofia

Henrietta Pitkänen

Kirjoitan monipuolisesti kasvimaailmasta. Vuodenaikojen inspiroimat aiheet ovat peräisin niin puutarhastani saaristossa kuin vaikkapa kotimaan kasvikohteista sekä ulkomaisista puutarhatapahtumista. Biologitaustaisena freelancer-toimittajana on kiinnostavaa käsitellä esimerkiksi sitä, millaisilla tavoilla puutarhanhoitokin voi ylläpitää luontoyhteyttämme. Pidän paljon muun muassa niityistä, hyötykasveista, kasveihin liittyvästä perinnetiedosta, kukkapuista ja syysväreistä.