Eteläsuomalainen kesämökkipiha muuttui ryteiköstä kukkarinteeksi: sipulikukat, ruusut, pionit ja kohta alppiruusutkin lasketaan sadoissa. Kun miehellä on visio, taidot ja innostus, vain taivas – ja tontin koko – on rajana. Eivätkä oikeastaan nekään, sillä kaunis peltomaisema on lainattu pihalle.
– Varjoliljoja alkoi nousta, kun ryhdyin kaivamaan maata, Seppo Laurikainen kertoo.
Kaivamista Seppo on totisesti harrastanut. Kaivinkonetta hän ei pihalleen huoli, kaikki on lapiolla ja kottikärryillä hoidettu.
Tontti ei ole pieni, lisäksi se on jyrkässä rinteessä.
– Marraskuusta helmikuuhun raivasin tonttia, Seppo muistelee mökkipaikan ostamisen jälkeistä talvea.
Tontti oli melkoista risukkoa, mutta Seppo näki sen mahdollisuudet heti ensikäynnillä. Oikeastaan asia oli selvillä jo ennen tontille saapumista, sillä rinne näkyy kauas tielle ja ensi silmäyksellä Seposta tuntui, että tämä on se paikka.
– Mukaan lähtenyt kaveri vähän ihmetteli intoani, kun seisoimme tontin yläosassa rinteen äärellä ja vastassa oli parimetriset happomarjat ja muuta ryteikköä – näkymästä ei tietoakaan, Seppo naureskelee.
– Nyt rakastan sitä, kuinka näkymä aukeaa tästä ylhäältä. Kun tulee tähän mökin nurkalle, odottaa yllätys, sellainen sisääntulon fiilis.
Nykyään autot hiljentävät vauhtia, kun tulevat näkökantaman päähän Sepon väriä ja kukkia pulppuavasta puutarhasta.
Karjaan paikka oli Sepon kakkoskotina, mutta kun korona-aika alkoi, siitä tuli pääasiallinen koti. Täältä Uudenmaan lounaiskulmalta käsin on helppo tehdä töitä ja tarvittaessa piipahtaa Helsingissä.
Seppo muistelee, kuinka tontilla ei ollut kahdeksan vuotta sitten "tippaakaan puutarhaa". Joitakin marjapensaita oli ja omenapuita, mutta ne eivät olleet puutarhan tilasuunnittelun kannalta hyvällä paikalla ja muutenkin istutettu liian tiheästi kirsikkapuiden väliin.
– Ensi töikseni hankin lapion ja moottorisahan. Halusin siirtää hedelmäpuut sekä puskat tänne toiselle puolelle, Seppo näyttää.
– Riskillä mentiin, sillä kevättalvella päätin, että syteen tai saveen. Kaivoin ja raahasin. Nyt puut alkavat tuottaa satoa. Olen myös hankkinut uusia hedelmäpuita, sillä kyllähän tänne mahtuu.
Lähes kaikki, mitä pihassa nyt on, on Sepon istuttamaa, muutamaa vanhaa alppiruusua ja isoa atsaleaa (Rhododendron) lukuun ottamatta.
Iso kuusi pihan lounaisreunalla tuo tuulensuojaa erikoisuuksille.
– Sen olisi voinut kaataa, mutta isoa puuta on sääli tappaa; rakastan vanhojen puiden tuomaa luonnetta. Tällä pihalla ei lisäksi ole yhtään liikaa varjoa antavia puita.
Jyrkkä kaakkoisrinne tarkoittaa, että tontin eteläreunalla kasvavat männyt ja muut puut ovat liian alhaalla varjostaakseen mökkiä ja muita ylärinteen alueita. Hiesuinen rinne ei myöskään roudi. Välillä Seppoa suorastaan hävettää, kuinka hänen suotuisassa pihassaan tuntuu talvehtivan lähes kaikki, kun muilla ei.
Erikoisuuksiin kuuluvat neidonhiuspuu (Ginkgo biloba), riippahopeapäärynä (Pyrus salicifolia 'Pendula') ja siipipähkinät (Pterocarya). Usea magnolia (Magnolia) viihtyy kuusen suojassa. Sinisade (Wisteria) on tarkoitus istuttaa ruukusta maahan, sillä arka elefanttiheinäkin (Miscanthus) on talvehtinut jo seitsemän vuotta ja ehtii kasvattaa komeat röyhyt joka vuosi. Seppo ihailee heinän veistoksellista olemusta talvella.
Kuusen eteläpuolelle Seppo laittoi hyötytarhan, mikä ei jälkikäteen ajateltuna ollut kaikkein paras paikka, ainakaan kaikille kasveille.
– Tässä on todella paahteista, Seppo murehtii. – Pellolta puhaltava tuulikin kurittaa, niinpä aprikoosi- ja persikkapuut eivät kestäneet ja moni siemenkylvös ei tahdo edes itää. Mutta viiniköynnökset viihtyvät!
Kun Seppo alkoi kaivaa rinnettä lapiolla, vastaan tuli lukuisia puunjuuria, mutta myös mieluisia yllätyksiä. Vanhat portaat johtavat mökiltä alas nykyisen hedelmätarhan suuntaan. Löytyi muitakin rakenteita, kuten kivimuuri ja pengerryksiä.
– 70-luvulla rakennetun mökin ensimmäisen asukkaan on täytynyt olla puutarhaihminen, Seppo tuumii.
Aurinkoisessa rinteessä asustaa nykyään yli 400 ryhmäruusua.
– Se on summittainen arvio. Olen istuttanut noin 50 ruusua joka kevät kahdeksan vuoden ajan, Seppo paljastaa. – Poikani asuu Saksassa, ja tilaan ryhmäruusut suoraan sieltä Kordesilta ja Tantaulta.
Kordes on perinteikäs ruusujen jalostaja, jonka kehittämiä suosikkilajikkeita on muun muassa valkokukkainen Schneewittchen eli Iceberg.
Taimet saapuvat paljasjuurisina lepotilassa. Seppo liottaa niitä ensin päivän vesipaljussa ennen kuin istuttaa ne niin syvään, että koko taimi varsineen päivineen on mullassa. Yhtäkään taimea hän ei ole vielä menettänyt, ei edes tänä vuonna, kun talvi oli Etelä-Suomessa varsin hankala.
Huhtikuussa, kun Seppo istuttaa paljasjuuriset ruusuntaimet, on kylmää ja räntäistä. Kesän kukoistuksessa sitä on vaikea kuvitella. Mutta on kesässäkin vitsauksensa.
– Ruusunnuppupistiäinen on ihan mahdoton. Kun keräät niitä sata, on hetken päästä ruusuissa kaksisataa pistiäistä, Seppo manaa.
Hyvällä hoidolla ruusut kukkivat koko kesän aina syys–lokakuulle saakka, kun muu puutarha on jo luovuttanut.
Seppo kastelee vain samana vuonna istutettuja ruusuja, siitä eteenpäin niiden täytyy selvitä itse. Ja niin ne selviävätkin.
– Väitän, että ruusu on kuin rikkaruoho. Jossain vaiheessa se on ulottanut juurensa riittävän syvään ja sen jälkeen se pärjää itsekseen, täysin vailla hoitoa, vaikka heinikossa.
Seppo on perustanut pienen niityn alueelle, jossa ei viihtynyt yksikään koristekasvi. Siihenkin hän istutti pari ruusua. Pihan villimpiä alueita ja reunoja koristavat lukuisat pensasruusut, kuten kotimainen 'Ilo' sekä viileän vaaleanpunakukkainen tarhakurtturuusu 'Wasagaming' (Rosa Rugosa-Ryhmä), joka on Sepon mielestä yksi kauneimmista ruusuista.
Tontin alaosa on valoisa ja viihtyisä sekä monenlaisten istutusten kehystämä. Seppo on tarkoituksella luonut runsaan puutarhan, joka kukkii varhaiskeväästä myöhäissyksyyn.
– Vaikka tämä näyttää sattumanvaraiselta, ovat päässäni tarkat suunnitelmat, Seppo kertoo ja paljastaa tekevänsä lisää istutusalueita.
– Kun eläköidyn, en halua enää hoitaa nurmikkoa, se on työlästä ja tylsää!
Niin kutsutuille rikkaruohoillekin on tilaa.
– Pidän luonnonkasveista. Nokkosta hyödynnän ruokana ja lannoitteena. Jätän sitä sinne tänne myös perhosentoukkia varten. Vuohenputki on herkullinen ja lisäksi valtavan kaunis, siinä on herkkyyttä. Suosin sitä esimerkiksi alppiruusujen aluskasvillisuutena, sillä se varjostaa ja pidättää kosteutta maassa, jolloin alppiruusut pärjäävät kesäkuumalla paremmin.
Tuo taitaa kuvata Sepon puutarhafilosofiaa melko hyvin. Hän näkee mahdollisuuksia hankaluuksien sijaan.
Yhden myönnytyksen hän on nyt tehnyt, ja se liittyy tontille tuotaviin koneisiin.
– Istutusalueita on jo niin laajalti, ettei komposti enää riitä tuottamaan tarpeeksi multaa. Oli pakko tilata multakuorma.
Keskikesällä Sepon aika kuluu kasteluun. Nuoret kasvit kuolevat hetkessä, jos kastelu unohtuu.
Kasveja on valtavasti. Pionejakin on satoja.
– Tarkkaa lukua en tiedä, mutta määrä on 150 ja 200:n väliltä. Tuollainen määrä silti hukkuu tänne isolle pihalle, Seppo tuumaa.
Piha on värikäs ja siihen on syy: Seppo pitää väreistä.
– En halua yksiväristä puutarhaa. Mietin kyllä väriharmonioita, mutta yllätyksiä tulee. Se ei haittaa. Pieni piha voisi olla yksivärinen, mutta se ei olisi minua... tänne kuuluvat kaikki värit.
Keltaisen karsastamista ei Seppo ymmärrä ollenkaan. Etenkin suurella pihalla on hehkuva keltainen suorastaan tarpeen. Nauhukset (Ligularia) ovat lempikasvien joukossa. Myös Hansaland-ruusun vahva punainen saa häneltä kiitosta.
Koska Seppo pitää kokeilusta, hän kasvattaa monia kasveja siemenistä. Hän odottaa kiinnostuksella, millaisia kukista tulee.
– Haluan pitää jännitystä yllä enkä katso listoistani, mitä olen kylvänyt, hän paljastaa.
Keväällä Sepon rinnepuutarha on täynnä narsisseja ja tulppaaneja. Koska Karjaalla on runsaasti kauriita, ympäröi Seppo pihansa riista-aidalla. Siitä pääsevät yhä rusakonpoikaset läpi syömään muun muassa leimuja.
Luonnon eläimet ovat silti Sepon ystäviä. Rupikonnat nauttivat, kun hän kastelee niitä kastelukannulla ja nostaa huomatessaan paahteesta varjoon. Tontin alakulmassa on iso risukasa linnuille ja muille asukeille.
Samassa nurkassa on penkki ja mäntyjen väliin viritetty riippumattoja, joista käsin voi ihailla koko kukkivaa rinnettä satoine ruusuineen ja pioneineen. Niiden perään aloittavat kukinnan ritarinkannukset (Delphinium).
– Tämä on yksi lempipaikoistani, Seppo kertoo. – Tässä istun ja mietin: olen mä jotain saanut aikaan.
Tontin varjoisampaan pohjoisrinteeseen on tuloillaan rodopuisto.
– Siinä on jo 50–60 alppiruusua, viereen tulee atsaleoita, Seppo kaavailee.
Mies hengittää puutarhaelämää vuoden ympäri. Kun Seppo osallistui Suomen Paras Piha 2021 -kisaan, hän kirjoitti: "Rakastan puutarhaani valtavasti ja se antaa minulle voimia myös selvitä pimeästä vuodenajasta."
Sepolla on meneillään kahdeksas kesä puutarhaparatiisissaan. Suunnitelmat voivat tuntua lennokkailta ja suurellisilta, mutta Sepolla onkin monenkirjava tausta. Ehkä se saa myös uskomaan ja luottamaan omiin kykyihin. Tai sitten se on luonnekysymys.
– Työskentelen kulttuurin parissa ja ystävissäni on taiteilijoita, Seppo kertoo. – Pidän tällaisesta: kolmiulotteisesta hahmottelusta, paikkojen suunnittelusta. Puutarha on minulle maalaus, jota maalaan isolla pensselillä. Yllätyksellisyys on myös tärkeää.
Seppo on suunnitellut jokusen pihan tutuilleenkin.
– Tässä elämänvaiheessa pystyn toteuttamaan tätä puolta, mikä on todella antoisaa – kokea koko tämä matka; kasvukauden mitta ja puutarhan kehittyminen vuosi vuodelta. Puutarha elää ja yllättää.
Opiskelin puutarhasuunnittelijaksi ja maisema-arkkitehdiksi, mutta veri veti kirjoittamisen pariin. Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Harrastan verkkaista löytöretkeilyä ja kasvien keräilyä; hurahduksen kohteina ovat ainakin varjohiipat, narsissit, vuokot ja koiranhampaat. Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri.
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Tein eilen (6.10.) tunnin pituisen kävelykierroksen Tammisaaren vanhassa kaupungissa. Vaikka lokakuinen näkymä oli jo osittain paljas kesällä kukkivien kasvien kuihduttua sekä monien pensaiden ja puiden pudotettua lehtensä, jäljellä olleet, syksyn kirpeitä pakkasöitäkin uhmaavat kukat ja ruskanväreissä esittäytyneet pensaat loistivat sitäkin värikkäämmin.
Kesäkukkina kasvatettavat orvokit jättävät aika usein jälkeensä miniyllätyksiä. Edellisvuotisten istutusten lähettyviltä voi löytää kokonaisen katraan erisävyistä jälkikasvua. Spontaanit kukkijat ilahduttavat epätodennäköisissä paikoissa: kadunkoloissa, hiekkakentillä ja metsäisemmälläkin maalla.
Värejä ja muotoja rinnastamalla luodaan puutarha, jossa silmä lepää ja mielikuvitus leikkii. Mallia suunnitteluun voi ottaa väriopista, luonnosta ja matematiikasta.
Talvimatka Tokioon huipentuu sen puutarhoissa. Koristeelliset lumi- ja pakkassuojat herättävät ihastusta kukkivien puiden ohella.
