Siirry sisältöön

Miljoonat muuttolinnut lähtevät Euroopasta näihin aikoihin talvehtimisalueilleen Afrikkaan. Muuttolintuihin halutaankin kiinnittää erityistä huomiota BirdLifen EuroBirdwatch-tapahtumassa tulevana viikonloppuna 1.–2.10. Tapahtuma järjestetään 37 Euroopan ja Keski-Aasian maassa.

Suomessa järjestetään linturetkiä, muutonseurantaa ja muita tapahtumia eri puolilla maata.

EuroBirdwatch-tapahtuman tarkoitus on edistää linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. Valtioiden rajoista välittämättä matkaa tekevät muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. BirdLifen tavoite on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.

EuroBirdwatch on järjestetty joka syksy vuodesta 1993. Viime vuonna tapahtumaan osallistui noin 60 000 ihmistä ympäri Eurooppaa 34 maassa ja viikonlopun aikana havaittiin lähes kolme miljoonaa lintuyksilöä

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *