Lauantaina 9.6. järjestetään Espoon Marketanpuistossa Puutarhamarkkinat. Markkinoilta voi puutarhamessujen tapaan hankkia taimet ja tarvikkeet, kysellä neuvot ja ideat ja samalla tutustua Suomen suurimpaan näyttelypuistoon. Lapsille alueelta löytyvät ulkoleikkivälineiden valmistajien parhaat vipeltimet ja vempaimet.
Marketanpuiston markkinat ovat avoinna klo 10-15. Sisäänpääsymaksua ei ole, mutta suunnistusseura Lynx kerää omilla autoilla tulevilta 2 euron pysäköintimaksun. Puutarhamarkkinat järjestää puistoa ylläpitävä Marketanpuiston ystävät ry.
Kesäkukkia, taimia ja tarvikkeita
Puutarhamarkkinoilta löytyvät kotipihan tekotarpeet. Erityisesti esillä on kesäkukkia – uskaltaahan nyt jo halloja pelkäämättä istuttaa ulos arkojakin kukkijoita. Erikoisuuksien bongaajat voivat hankkia kotiinsa muun muassa harvinaisia pelargoneja, perennoja ja havukasveja. Kävijöiden katsastettavan on myös laaja valikoima puutarhakalusteita ja -tarvikkeita.
Osana Marketanpuiston markkinoita järjestetään Trädgårdsmarknad-tapahtuma, jossa on myös tarjolla neuvontaa ja myynnissä erilaisia puutarhatuotteita. Tapahtuman järjestävät Svenska Trädgårdsförbundet rf jäsenjärjestöineen sekä puutarhaoppilaitos YI Sydväst. Trädgårdsmarknad pidetään Marketanpuiston kupeessa sijaitsevan oppilaitoksen kahvilan ja kasvihuoneiden välisellä nurmikentällä.
Suomen suurin näyttelypuisto
Puutarhamarkkinoiden pitopaikka Marketanpuisto on Suomen ensimmäinen ja suurin näyttelypuisto. Seitsemän hehtaarin alueella on jatkuvasti esillä yli 110 yrityksen ja yhteisön piha- ja puistorakennelmia. Näiden näytepuutarhojen kasvisommitelmista, kiveyksistä ja rakenteista saa pihavinkkejä kotiin viemisiksi varsinaisten markkinatuomisten lisäksi.
Marketanpuisto sijaitsee Espoossa Kehä III:n vieressä Röylän liittymän kohdalla.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Ensi viikonloppuna vietetään leppoisaa lauantaipäivää Espoon Marketanpuiston puutarhamarkkinoilla. Upea puisto on nähtävyys sinänsä, ja markkinapäivänä 11.6. sen antia täydentävät lukuisat puutarhayritysten ja järjestöjen näyttelyosastot, jotka nousevat puiston nurmikentille ja puiden katveeseen. Markkinoilta löydät kesäkukkien sekä mauste- ja koristekasvien taimet istutettavaksi parvekkeelle, pihaan tai kesämökille. Kotiin viemisiksi voi hankkia myös muita hauskoja ja hyödyllisiä puutarhan tuotteita
Syksyn suuri puutarhatapahtuma SYYSPUUTARHA avaa ovensa Espoon Marketanpuistossa lauantaina 21.8. Sunnuntaihin kestävästä kaksipäiväisestä puutarhanäyttelystä löytyy kaikki tarvittava pihan syystöihin ja leppoisaan loppukesän viettoon omassa puutarhassa. Juuri nyt eletään muun muassa parasta monivuotisten kasvien istutusaikaa, eivätkä tunnelmalliset kesä- ja syysillat puutarhasta nauttien vielä ole ohi, toteaa Pekka Leskinen Viherympäristöliitosta. Leskisen mukaan Syyspuutarha-näyttelyssä on hyvä käydä katsastamassa
Espoon Marketanpuistossa 1.-2.9. järjestettävässä viher- ja kiinteistöalan ViherTek-ammattinäyttelyssä nähdään taas alan mielenkiintoisimmat uutuustuotteet ja työmenetelmät. Tämän vuoden erikoisuus on ehdottomasti koneellisesta kiviladonnasta järjestettävä näytös. Työtä tehdään Marketanpuiston katualueella läpi koko näyttelyn. Aihetta käsitellään myös hotelli Kuninkaantiessä ennen näyttelyn avautumista järjestettävässä miniseminaarissa. Koneellinen betonikivien asennus on kovaa vauhtia tulossa Suomeen. Keski-Euroopassa sitä on käytetty jo pitkään
Keväisessä Marketanpuistossa järjestetään 16.-18.5. nyt kuudetta kertaa Viherympäristö-puutarhanäyttely. Tasaisesti vuosi vuodelta kasvanut näyttely keräsi viime vuonna lähes 200 näytteilleasettajaa ja yli 15 000 kävijää. – Vähintään samaan päästään varmasti myös tänä keväänä, uskoo näyttelypäällikkö PEKKA LESKINEN. – Viherympäristö-näyttely tunnetaan jo hyvin ja se on kasvattanut tasaisesti suosiotaan sekä kävijöiden että näytteilleasettajien keskuudessa. Myös Kehä III:n
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.