Espoon Marketanpuistossa 1.-2.9. järjestettävässä viher- ja kiinteistöalan ViherTek-ammattinäyttelyssä nähdään taas alan mielenkiintoisimmat uutuustuotteet ja työmenetelmät. Tämän vuoden erikoisuus on ehdottomasti koneellisesta kiviladonnasta järjestettävä näytös. Työtä tehdään Marketanpuiston katualueella läpi koko näyttelyn. Aihetta käsitellään myös hotelli Kuninkaantiessä ennen näyttelyn avautumista järjestettävässä miniseminaarissa.
Koneellinen betonikivien asennus on kovaa vauhtia tulossa Suomeen. Keski-Euroopassa sitä on käytetty jo pitkään suurten yhtenäisten betonikivialueiden rakentamisessa. Meillä koneellista ladontaa on tänä kesänä kokeiltu muutamalla työmaalla. Valmiudet sen nykyistä laajempan käyttöön paranevat koko ajan, kun betonikiviä valmistavat tehtaat siirtyvät tarjoamaan eri kivityyppejä koneladontaan sopivassa muodossa.
Betonikivien koneellinen ladonta helpoottaa merkittävästi kivien asennustyötä ja alentaan kustannuksia. Se mahdollistaa myös betonikivien käytön aiempaa suuremmilla pinta-aloilla.
Ammattiväki kohtaa alan tuotteiden äärellä
Nyt neljättä kertaa järjesetettävästä ViherTek-näyttelystä on nopeasti muodostunut yksi viher- ja kiinteistöammattilaisten tärkeimmistä vuosittaisista kohtauspaikoista. Tänäkin vuonna näytelyvieraat pääsevät tutustumaan kaikkiin viheralan tuoteryhmiin koneista taimiin. Erityisen paljon uutuustuotteita löytyy leikkivälineistä ja ulkokalusteista. Esimerkiksi saksalaisen Spiel-Baun leikkivälineet esitellään meillä ensimmäistä kertaa. Monien taimistojen osastoilta löytyy myös uutuuskasveja.
Työnäytöksissä perehdytään koneellisen kiviladonnan lisäksi muun muassa siementen nestekylvöön. Sen avulla kylvö nopeutuu ja varmistuu suurilla pinta-aloilla, esimerkiksi tieluiskissa ja golfkentillä. ViherTek-näyttely on avoinna 1.9. klo 12.00-17.00 ja perjantaina 2.9. klo 9.00-15.00. Näyttelyyn pääsee sisään asiakaskutsukortilla tai kirjautumalla sisään näyttelyportilla. Marketanpuisto sijaitsee Kehä III:n varrella Turun- ja Porintien välillä, ajo Röylän liittymästä.
ViherTek-näyttelyn yhteydessä järjestetään myös ammattiseminaareja. Seminaareista lisää www.vyl.fi.
Lisätiedot:
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Syksyn suuri puutarhatapahtuma SYYSPUUTARHA avaa ovensa Espoon Marketanpuistossa lauantaina 21.8. Sunnuntaihin kestävästä kaksipäiväisestä puutarhanäyttelystä löytyy kaikki tarvittava pihan syystöihin ja leppoisaan loppukesän viettoon omassa puutarhassa. Juuri nyt eletään muun muassa parasta monivuotisten kasvien istutusaikaa, eivätkä tunnelmalliset kesä- ja syysillat puutarhasta nauttien vielä ole ohi, toteaa Pekka Leskinen Viherympäristöliitosta. Leskisen mukaan Syyspuutarha-näyttelyssä on hyvä käydä katsastamassa
Keväisessä Marketanpuistossa järjestetään 16.-18.5. nyt kuudetta kertaa Viherympäristö-puutarhanäyttely. Tasaisesti vuosi vuodelta kasvanut näyttely keräsi viime vuonna lähes 200 näytteilleasettajaa ja yli 15 000 kävijää. – Vähintään samaan päästään varmasti myös tänä keväänä, uskoo näyttelypäällikkö PEKKA LESKINEN. – Viherympäristö-näyttely tunnetaan jo hyvin ja se on kasvattanut tasaisesti suosiotaan sekä kävijöiden että näytteilleasettajien keskuudessa. Myös Kehä III:n
Espoon Marketanpuistossa vietetään 23.8. viher-, kiinteistö- ja puutarha-alan ammattilaisille suunnattua näyttely- ja luentopäivää. Mukaan on ilmoittautunut yli 50 näytteilleasettajaa, jotka esittelevät nimenomaan ammattiväelle tarkoitettuja tuotteita ja palveluja. Esillä on muun muassa puisto- ja kadunkalusteita, leikkivälineitä, kiinteistöpihojen ympäristötuotteita, koneita ja laitteita sekä koristepuita, pensaita ja perennoja. – Mukana Marketanpuiston ammattipäivässä ovat alan merkittävimmät yritykset ja yhteisöt.
Ensi viikonloppuna vietetään leppoisaa lauantaipäivää Espoon Marketanpuiston puutarhamarkkinoilla. Upea puisto on nähtävyys sinänsä, ja markkinapäivänä 11.6. sen antia täydentävät lukuisat puutarhayritysten ja järjestöjen näyttelyosastot, jotka nousevat puiston nurmikentille ja puiden katveeseen. Markkinoilta löydät kesäkukkien sekä mauste- ja koristekasvien taimet istutettavaksi parvekkeelle, pihaan tai kesämökille. Kotiin viemisiksi voi hankkia myös muita hauskoja ja hyödyllisiä puutarhan tuotteita
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.