Syksyn suuri puutarhatapahtuma SYYSPUUTARHA avaa ovensa Espoon Marketanpuistossa lauantaina 21.8. Sunnuntaihin kestävästä kaksipäiväisestä puutarhanäyttelystä löytyy kaikki tarvittava pihan syystöihin ja leppoisaan loppukesän viettoon omassa puutarhassa. Juuri nyt eletään muun muassa parasta monivuotisten kasvien istutusaikaa, eivätkä tunnelmalliset kesä- ja syysillat puutarhasta nauttien vielä ole ohi, toteaa Pekka Leskinen Viherympäristöliitosta.
Leskisen mukaan Syyspuutarha-näyttelyssä on hyvä käydä katsastamassa oman loppukesän viettoon tarvittavat taimet, tarvikkeet, koneet, laitteet, kalusteet, pihakivet ja -valot.
– Uuden pihan suunnittelijoille ja vanhan kunnostajille on Syyspuutarha-näyttelyssä luvassa runsaasti vinkkejä ja ammattilaisten apua. Joka osastolta löytyy oman alansa asiantuntijoita. Lisäksi Viherympäristöliiton osastolla päivystävät Viheraluesuunnittelijoiden jäsenet vastaavat kaikkiin puutarhasuunnitteluun ja rakentamiseen liittyviin kysymyksiin, toteaa Leskinen.
Näyttelypäällikkö Seppo Närhen mukaa kolmatta kertaa Espoon Marketanpuistossa pidettävä ViherTek-tapahtuma on viheralan kattavin ammattilaisille suunnattu näyttelytapahtuma.
– Hyvin näyttelyiden pitopaikaksi sopivassa puistossa on mukana näytteilleasettajia kaikista viheralan tuoteryhmistä.
– Tuoteryhmistä esillä ovat mm: betoni- ja luonnonkivituotteet, alan koneet ja lisälaitteet, työvälineet, nurmikkosiemenet, niittysiemenet, koristepuut ja -pensaat sekä perennat, mittauslaitteet, viherrakentaminen, erittäin monipuolisesti kalusteet ja leikkivälineet, huvimajat ja muut puuvalmistuotteet, luettelee Närhi.
– Uutuustuotteita näyttelyssä on monilla osastoilla. Huomattavan paljon uusia tuotteita on ulkoympäristön kalusteissa. Tämä kuvastaa hyvin toisaalta viherrakentamisen, toisaalta yleisen vaatimustason kasvua. Tuotteilta vaaditaan, paitsi käyttöön liittyviä ominaisuuksia, kuten helppoa huollettavuutta ja kestävyyttä, myös muotoilulta, väreiltä ja materiaaleilta monipuolisuutta.
Närhi kertoo, että viherrakentaminen on mennyt viime vuosina nopeasti eteenpäin Suomessa. – Tämä näkyy erikoistuotteiden ja -laitteiden määrän lisääntymisenä mm. ViherTek-näyttelyssä. Rakentaminen on entistä teknisempää ja ”digitaalisempaa”. Rakentamiseen liittyvät apuvälineet – muun erilaiset mittauslaitteet – ovat kehittyneet tarkoiksi ja työtä nopeuttaviksi. Väläyksen näistä mittalaitteista saa ViherTek-näyttelyssä.
– Yksi ehkä eniten kasvaneista tuoteryhmistä on betoni- ja luonnonkivituotteet. Oikein näitä tuotteita käyttäen ympäristön laatutaso kohoaa merkittävästi. Betoni- ja luonnonkivituotteiden valikoima on nopeasti Suomen markkinoilla monipuolistunut. Käyttö tulee vielä lisääntymään, uskoo Närhi.
ViherTek-näyttelyn järjestävät yhteistyössä Marketanpuiston ystävät ry ja Viherympäristöliitto ry. Pääsymaksu on 8 euroa, parkkimaksu 2 euroa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Espoon Marketanpuistossa vietetään 23.8. viher-, kiinteistö- ja puutarha-alan ammattilaisille suunnattua näyttely- ja luentopäivää. Mukaan on ilmoittautunut yli 50 näytteilleasettajaa, jotka esittelevät nimenomaan ammattiväelle tarkoitettuja tuotteita ja palveluja. Esillä on muun muassa puisto- ja kadunkalusteita, leikkivälineitä, kiinteistöpihojen ympäristötuotteita, koneita ja laitteita sekä koristepuita, pensaita ja perennoja. – Mukana Marketanpuiston ammattipäivässä ovat alan merkittävimmät yritykset ja yhteisöt.
Keväisessä Marketanpuistossa järjestetään 16.-18.5. nyt kuudetta kertaa Viherympäristö-puutarhanäyttely. Tasaisesti vuosi vuodelta kasvanut näyttely keräsi viime vuonna lähes 200 näytteilleasettajaa ja yli 15 000 kävijää. – Vähintään samaan päästään varmasti myös tänä keväänä, uskoo näyttelypäällikkö PEKKA LESKINEN. – Viherympäristö-näyttely tunnetaan jo hyvin ja se on kasvattanut tasaisesti suosiotaan sekä kävijöiden että näytteilleasettajien keskuudessa. Myös Kehä III:n
Lauantaina 9.6. järjestetään Espoon Marketanpuistossa Puutarhamarkkinat. Markkinoilta voi puutarhamessujen tapaan hankkia taimet ja tarvikkeet, kysellä neuvot ja ideat ja samalla tutustua Suomen suurimpaan näyttelypuistoon. Lapsille alueelta löytyvät ulkoleikkivälineiden valmistajien parhaat vipeltimet ja vempaimet. Marketanpuiston markkinat ovat avoinna klo 10-15. Sisäänpääsymaksua ei ole, mutta suunnistusseura Lynx kerää omilla autoilla tulevilta 2 euron pysäköintimaksun. Puutarhamarkkinat järjestää puistoa
Espoon Marketanpuistossa 1.-2.9. järjestettävässä viher- ja kiinteistöalan ViherTek-ammattinäyttelyssä nähdään taas alan mielenkiintoisimmat uutuustuotteet ja työmenetelmät. Tämän vuoden erikoisuus on ehdottomasti koneellisesta kiviladonnasta järjestettävä näytös. Työtä tehdään Marketanpuiston katualueella läpi koko näyttelyn. Aihetta käsitellään myös hotelli Kuninkaantiessä ennen näyttelyn avautumista järjestettävässä miniseminaarissa. Koneellinen betonikivien asennus on kovaa vauhtia tulossa Suomeen. Keski-Euroopassa sitä on käytetty jo pitkään
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.