MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) ja Kuopion yliopistonyhteistyössä tekemä tutkimus vahvistaa marjojen asemaa terveellisessäruokavaliossa. Kasviksissa esiintyvien fenolisten yhdisteiden arvioidaanvaikuttavan positiivisesti ihmisten terveyteen. Kasveissa yhdisteet toimivatpuolustusmekanismeina.
Fenoliyhdisteet ovat voimakkaita antioksidantteja eli ne muun muassa estävätkolesterolin hapettumisen ja muuttumisen sellaiseen muotoon, jossa kolesterolipääsee kerääntymään verisuonten seinämiin. Niiden arvellaan hidastavansyöpäsolujen kasvua, vähentävän kasvainten muodostumista ja hillitseväntulehdus- ja allergiareaktioita sekä bakteerien ja virusten lisääntymistä.
– Parhaiten fenoliyhdisteitä saa marja-aroniasta. Suositeltavien raaka-aineidenjoukkoon mahtuu useita marjoja. Marja-aronian jälkeen listalla ovat kaakaojauhe,ruusunmarja, metsämustikka, makeapihlajan marja, pensasmustikka ja mustaherukka,kertoo hankkeen ideoija, MTT:n vanhempi tutkija Pirjo Mattila. Turvallisenmäärän fenoliyhdisteitä saa syömällä ravitsemussuositusten mukaisesti.
Hankkeessa tutkittiin myös marja-aronian soveltuvuutta erilaisiksi tuotteiksi jafenoliyhdisteiden pysyvyyttä näissä tuotteissa. Parhaiten marja-aronia sopiimehustukseen.
Ainutlaatuinen pitoisuustietokanta mahdollistaa jatkotutkimukset
Hanke selvitti kaikkien tärkeiden antioksidatiivisten fenoliyhdisteryhmienkeskimääräiset pitoisuudet noin 180 kasvikunnan tuotteessa. Kahdenkymmeneneniten fenoliyhdisteitä sisältävän elintarvikkeen yhteenlasketutkokonaisfenolipitoisuudet vaihtelivat välillä 161-1920 mg/100g tuorepainoa.
Tärkeimmät antioksidatiiviset fenoliyhdisteryhmät ovat flavonoideihin kuuluvatantosyaanit, flavonolit, flavonit, flavanonit ja proantosyanidiinit sekäellagitanniinit ja fenolihapot. Antosyaanipitoisuudet olivat suurimmat sinisissäja mustissa marjoissa. Viljatuotteet sisälsivät fenolihappoja. Vadelmassa jalakassa oli paljon ellagitanniineja ja sitrushedelmissä flavanoneja. Useatmarjat ja sipuli sisälsivät flavonoleja. Proantosyanidiineja löytyi enitenkaakaojauheesta ja marja-aroniasta.
Hanke on luonut kansainvälisesti ainutlaatuisen pitoisuustietokannan, jokaliitetään Kansanterveyslaitoksen ylläpitämään koostumustietopankkiin Fineliin(www.fineli.fi).
– Tutkimus elintarvikkeiden pitoisuuksista mahdollistaa jatkossa entistäparemmin epidemiologisten tutkimusten tekemisen fenoliyhdisteiden saannin jasairastumisriskin välisistä yhteyksistä, sanoo erikoistutkija Riitta TörrönenKuopion yliopistosta.
Elintarviketeollisuus voi hyödyntää tutkimuksen tuloksia terveellistenelintarvikkeiden tuotekehityksessä.
Laaja, vuonna 2003 käynnistynyt maa- ja metsätalousministeriön rahoittamayhteistutkimushanke päättyi vuoden 2005 lopussa. MTT:n ja Kuopion yliopistonlisäksi tutkimusyhteistyössä oli mukana yrityksiä ja järjestöjä. MTT ja Kuopionyliopisto jatkavat tutkimuksia vielä ainakin vuoden 2006 loppuun.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Puihin ja pensaisiin jäävät marjat erottuvat syyspuutarhassa lehtien varistua. Väripilkkuja talveen valmistautuvassa pihapiirissä löytyy muun muassa ruusujen, koristeomenien, aronioiden ja happomarjojen oksilta.
Terveyteen vaikuttavien antioksidanttisten fenoliyhdisteiden määriä voidaan kohottaa marjoissa monin keinoin, filosofian maisteri MIKKO ANTTOSEN väitöstutkimus osoittaa. Mansikan fenoliyhdisteiden määriä voidaan lisätä vähentämällä lannoitusta tai vaihtamalla katemuovin väri valkoiseksi. Antioksidanttisten fenoliyhdisteiden määriin voidaan vaikuttaa myös vadelmalajikkeen valinnalla. Kasvuympäristölläkin on vaikutusta antioksidanttien määriin kaikkien tutkittujen marjojen kohdalla. Luomu- ja tavanomaisesti viljeltyjen mustaherukoiden välillä ei havaittu eroja fenoliyhdisteiden…
Tomaatti, peruna ja muut tutut kasvikset saattavat tulevaisuudessa ollalähes maidon veroisia kalsiumin lähteitä. Yhdysvaltalaisen lastenravitsemuksen tutkimuskeskuksen kasvifysiologit ovat nimittäin keksineetkeinon, jolla kasvisten kalsiumpitoisuus voitaisiin saada nousemaanhuomattavasti tavanomaista suuremmaksi. Tutkijat havaitsivat, että CAX1-nimisen proteiinin aktivoiminen pienenruohokasvin soluissa kasvatti kalsiumpitoisuutta kasvin lehdissä jajuurissa 30 – 100 prosentilla. Tutkijaryhmä pitää onnistumistaanruohokasvilla tehdyissä kokeissa rohkaisevana ja uskoo, että havainto…
Toukokuun nimikkokasvit, kullerot ja marjatuomipihlaja aloittavat kotipihojen keväisen kukinnan. Aikaisimmat kullerot kukkivat jo viikon, kahden sisällä. Marjatuomipihlaja puhkeaa täyteen loistoonsa toukokuun lopulla. Valkoisten kukkien tuoksusta tulee mieleen pihlaja, mutta terttukukinto muistuttaa tuomea. Kuukauden kasvit nimeää Taimistoviljelijät ry. Jokaiselle kasvukauden kuukaudelle valitaan omat nimikkokasvinsa, yksi puuvartinen ja yksi monivuotinen kukkakasvi eli perenna. Kuukauden kasvien valinnalla tuodaan…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.