Kesällä on onni istahtaa puun alle puolivarjoon, nuuhkaista kesäilman raikkautta, popsia mansikoita ja siemailla samalla viiniä. Kotimaiset marjaviinit, joiden valmistus oli tauolla kieltolaista aina vuoteen 1995 asti, sopivat mainiosti tähän tarkoitukseen.
Lepaan viinitila oli yksi ensimmäisistä vuonna 1995 toimintaluvan saaneista. Samalla Lepaalla alkoi tilaviiniyrittäjän koulutus, josta moni viiniyrittäjä on sittemmin ponnistanut alkuun. Kesän matkareittiin onkin syytä merkitä ainakin yksi viinitilalla käynti. Tiloja on Ahvenanmaalta Saariselälle asti.
Nyt Lepaan viinitilalla tuotetaan 35 000 litraa viiniä vuodessa. Kävijät saavat opastetun kierroksen lisäksi tutustua viininmaisteluun. Viinihaitari ulottuu kuivasta kuohuvaan ja punaisesta valkoiseen. Juomien valmistukseen käytetään viinimarjan lisäksi karviaista, variskenmarjaa ja marja-aroniaa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2027
Pihakalenteri on täällä taas!
Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.
Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.
Tilaviinit pääsevät kilpailemaan rypäleviinien kanssa jo gourmet-ravintoloiden ruokalistoille. Ravintola Nokka esittelee uuden HelsinkiMenun viiniohjelman rinnalla ensimmäistä kertaa myös kotimaisen marjaviiniohjelman. – Haluamme tarjota asiakkaillemme mielenkiintoisen kotimaisen vaihtoehdon, ravintolapäällikkö HELI MÄKELÄ sanoo. – Marjaviineissä on meille suomalaisillekin eräänlaista eksotiikkaa, ja ulkomaalaiset asiakkaat ovat olleet niistä erityisen kiinnostuneita. Ulkomaalaisia vieraita isännöiville HelsinkiMenu ja suomalaiset tilaviinit tarjoavatkin mahdollisuuden…
Kahdeksannessa Lepaan Vuoden Tilaviini -kilpailussa Vuoden tilaviiniksi valittiin Viini-Pihamaa Oy:n Pihamaan Rosé mansikkaviini, joka sai kilpailun historian ensimmäisen kultamitalin. Voiton ratkaisi viinin hyvä happo-sokeri-alkoholi -tasapaino sekä raikkaus ja mansikkaviinille sopivat ominaisuudet. Viini-Pihamaa Oy sijaitsee Asikkalan Kalkkisissa. – Ensimmäisen kultamitalin lisäksi myös hopea- ja pronssimitaleita jaettiin aikaisempia kilpailuja enemmän, kertoo kilpailun sihteerinä toiminut tilaviinikouluttaja ja projektipäällikkö…
Monet kuluttajat haluavat ruuan lisäksi myös viiniltäänluonnonmukaisuutta, ja luomuviini onkin tehnyt hyvin kauppaansa viimevuosina. Mutta kuinka moni luomuviinin ystävä tietää, että pullon sisällöntekee luomuksi rypäleiden viljelytekniikka eikä viinin valmistusprosessi? Alkon hyllyillä on tällä hetkellä 11 luomuviintä ja valikoima kasvaa kokoajan, kertoo ostopäällikkö KATJA ANGERVO Alkon osto-osastolta. Suomessamyytävät luomuviinit ovat pääasiallisesti EU:n sisällä tuotettuja, mukanaAlkon valikoimassa…
Kotimaanmatkailun ennakoidaan nousevan taloudellisen taantuman aikana kukoistukseen. Tähän luottavat myös Suomen viiniyrittäjät, jotka uusivat tänä vuonna seitsemän vuoden takaisen Suomalainen viinimatka -kampanjansa, jossa kerätään leimoja 18 kampanjaan osallistuvalta viinitilalta. – Tavoitteemme on houkutella suomalaisia ottamaan viinitilat matkakohteikseen. Moni käy vuoden mittaan parilla kolmella tilalla, mutta annamme porkkanan käydä neljännellä ja viidennelläkin tilalla, kertoo Suomen Viiniyrittäjät…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.