Valtaosalta hedelmiä ja kasviksia poistuvaterityisvaatimukset heinäkuun alussa. Kurkku on yksi niistätuotteista, joihin Euroopan komission uusi asetusmuutos vaikuttaa.Edelleen kurkun tulee täyttää tietyt vaatimukset, jos siitähalutaan ilmoittaa laatuluokka, kertoo ylitarkastaja Beata Meinander Evirasta.
Meinander katsoo, että olemassa oleva tilanne ei kuluttajan kannalta juuri muutu.- Tähänkin saakka on saanut pitää käyriä kurkkuja kaupan, mutta kukaan ei ole halunnut myydä kakkosluokkaa. Tuskin jatkossakaan käyriä kurkkuja tulee tarjolle, ellei niitä käytetä markkinointitemppuna.
– Koska vihanneskauppaa käydään maailmanlaajuisesti ilman, ettäostaja näkee tuotetta ennen ostopäätöksen tekoa, on sovittuyhteiset säännöt siitä, millaisia ominaisuuksia tietyn laatuluokantuotteella on. Erityisnormit on siis keino helpottaa ja yhtenäistääkaupankäyntiä, toteaa Meinander.
Erityisvaatimukset koskevat lähinnä tuotteen ulkoista laatua.Vaatimukset jäävät voimaan kymmenelle tuotteelle, joilla maailmallakäydään eniten kauppaa. Jatkossa mansikka, persikka ja nektariini,omenat, kiivi, päärynät, sitrukset, viinirypäleet, tomaatti,paprika ja salaatit tulee laatuluokitella ennen markkinoille pääsyä ja niiden tulee vastatailmoitettua laatuluokkaa, kertoo Meinander ja lisää, että laatuluokituksen vaatimus ei kuitenkaan koske ruukkusalaatteja.
– Laatuluokiteltavien tuotteiden tulee täyttää niille asetut erityiset vaatimukset, jotka koskevat lajiketta, muotoa, kokoa,ulkonäköä ja muita sovittuja ominaisuuksia.
Myös porkkanalta ja kaalilta luokittelupakko poistuu
Euroopan komission asetus 1221/2008 tulee voimaan 1.7.2009.Asetusmuutoksen myötä poistuu usealta tuotteelta erityisvaatimus kuten kurkulta, porkkanalta, sipulilta, kaaleilta ja jatkossa niitä koskevat ainoastaan yleisvaatimukset.
Yleisvaatimukset tulevat koskemaan kaikkia hedelmiä javihanneksia – myös muun muassa kiinankaalia ja punajuurta – joitaEU -säädökset eivät ole aiemmin koskeneet. Yleisvaatimus edellyttäätuotteelta lähinnä sitä, että se on ihmisravinnoksi kelpaava eli seei ole homeessa tai mätä.
Alkuperämaasta ilmoitus myös irtotuotteisiin
Lukuun ottamatta edellä mainittuja kymmentä tuotetta, voidaankaikki muut hedelmät ja vihannekset tuoda markkinoille ilmanlaatuluokittelua. Jos tuotteet kuitenkin edelleen halutaanlaatuluokitella kaupankäynnin helpottamiseksi, tuleelaatuluokittelussa noudattaa YK:n standardeja. Käyrää kurkkua eisiten jatkossakaan voi myydä laatuluokka I:n merkinnällä.
Pakollista on aina ilmoittaa kaikista tuotteista tuotanto- taiviljelymaa selkeästi maan nimellä itse pakkauksessa taiirtotuotteissa myyntikyltissä, joka on välittömästi myyntipaikanläheisyydessä.
– Alkuperän ilmoittamisen laajeneminen kaikkiin tuotteisiin on suurempi uutinen kuin kurkkujen luokittelupakon poistuminen, toteaa Meinander.
Linkki YK:n hedelmä- ja vihannesstandardeihin:http://www.unece.org/trade/agr/standard/fresh/FFV-Standards.htm
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Mansikan ja perunan alkuperän ilmoittamisessa ei havaittu hälyttäviäongelmia viime kesänä suoritetussa tehovalvonnassa. Sen sijaan etenkääntorimyyjillä ei ollut tarvittavia alkuperän osoittavia asiakirjojamukanaan. Tarkastajat olisivat lain suomilla valtuuksilla voineet asettaajopa puolet mansikoista ja kolmanneksen perunoista myyntikieltoonepäselväksi jääneen alkuperän takia. Elintarvikevalvonnanvaltakunnallisessa tehoiskussa kesällä 2001 valvottiin mansikan jaruokaperunan alkuperän ilmoittamista. EU:n asetuksen mukaan mansikan alkuperän ilmoittaminen myynnin yhteydessäon pakollista.
Kotimainen GreenCare tuo markkinoille kasvien juuristoa vahvistavat GroBiootti™ Istutusmulta ja GroBiootti™ Kasvumaa -tuoteuutuudet. GroBiootit edistävät kasvien hyvinvointia ja auttavat niitä selviytymään haastavissakin kasvuolosuhteissa. Istutusmullan hyötymikrobit vahvistavat kasvien juuristoa ja edistävät kasvin kasvua koko sen eliniän ajan GroBiootti™ Istutusmulta on erikoismulta monivuotisille koristekasveille kuten perennoille, koristepuille ja -pensaille sekä hedelmäpuille ja marjapensaille. GroBiootti™ Istutusmulta auttaa kasvia
Ilmajoen Osuusmeijeri on laajentanut Avidus-tuoteperhettään uudellaHedelmäcoctail-juomalla. Avidus-juoman herapitoisuus on lähes 90prosenttia, mutta tyypillinen heran maku on saatu pois käyttämällä heranmaitosokeri alkoholiksi. – Juoma on siinä suhteessa ainutlaatuinen, sillävastaavia juomia ei muilla ole, vakuuttaa toimitusjohtaja JOUKO HIETAMÄKIIlmajoen Osuusmeijeristä. Ensimmäinen Avidus-juoma tuotiinomenanmakuisena markkinoille viime vuoden joulukuussa. Hietamäen mukaan yleisöllä tehtyjen koemaistiaisten perusteellahedelmäcoctail on saanut paremmat arvosanat kuin
Puutarha-alan pohjoismainen markkinajohtaja Kekkilä Oy on ostanut Lassila & Tikanojan kompostoreihin ja kuivakäymälöihin keskittyvän Eco-tuote -liiketoiminnan. Kauppa täydentää Kekkilän kestävään kehitykseen pohjautuvaa liiketoimintastrategiaa. Kaupan myötä Kekkilän toiminta laajenee myös Venäjän kasvaville puutarha- ja vapaa-ajan asumisen markkinoille. Kekkilä on viime vuosina laajentanut voimakkaasti kotipuutarhureille suunnattujen luonnonmukaisten multa- ja lannoitetuotteiden valikoimaansa. Yrityksen liikevaihdosta suurin osa tulee kuluttajamarkkinoille
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.