Silkkikukille (Godetia) ja pimpinellaruusun taimelle raivattu pläntti on vihreänään. Silkkikukat ovat kasvaneet ahkerasti, vaan eivät ole vielä ehtineet kukkaan. Pikku kukkapenkkiä kaunistaa kuitenkin värikäs, rehevä kukka.
Kirjopillikehän (Galeopsis speciosa) se siinä. Kirjopillikkeelle on tyypillistä odottaa maan muokkausta, jolloin siemenet vasta lähtevät itämään. Kasvupaikalle lisätty turve on auttanut kasvia kasvamaan reheväksi.
Miten kaunis kukka, eihän tuollaista voi rikkaruohoksi kutsuakaan. Kyllä kirjopillike on paikkansa ansainnut silkkikukkien rinnalla. Kun se ruusukin on vasta niin pieni.
Kauniit rikkaruohot saavat muutenkin kasvaa puutarhani sellaisilla paikoilla, mihin ne sopivat. Huussin kulmalle sopii juuri sellainen pöheikkö, minkä siinä kasvava mesiangervo (Filipendula ulmaria) muodostaa. Sen vieressä kasvaa mäkikuisma (Hypericum perforatum), joka menisi minuun ihan täydestä puutarhakasvista. Ovatko taimitarhasta ostetut kasvit muka arvokkaampia kuin luonnonkasvit?
Entäpä puna-ailakin (Silene dioica) ja niittyleinikin (Ranunculus acris) vallaton sekoitus puuliiterin kulmalla, eihän sellaista saisi suunnittelemallakaan aikaan! Luonnonkasvit saavat kasvaa minun puolestani niissä paikoissa, mihin ne kokonsa ja muotonsa puolesta sopivat.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Oulu oli toukokuun puolivälissä yksi helteisimmistä paikoista maassamme, kun lämpötila ylitti 29 astetta. Helle aiheutti ryntäyksen puutarhamyymälöihin ja Aleniuksen puutarhallakin oli vilskettä ja tohinaa. Kasvihuoneessa viljellään kesäkukkia ja amppeleita monessa kerroksessa.– Kyllähän viljely on aika tiivistä, myöntää Tuire Alenius ja kertoo, että kaikki myytävät kesäkukat kasvatetaan omassa puutarhassa. – Ruukkukasveihin otamme muualta täydennystä. Perennat ovat…
Moni perenna on syötävä ja moni vihannes kelpaa kukkapenkkiin. Hyötykasvien estetiikka ja koristekasvien hyötykäyttö, sekaviljely, hyönteiskannan suojeleminen ja mahdollisimman monipuolinen lajivalikoima pienessä puutarhassa ovat pinnalla
Ensimmäiset syyskylmät muistuttavat tänään tulevasta talvesta. Lehtien haravoinnit ja kompostoinnit ovat vielä edessä. Talvella komposti tarvitsee erityisen paljon energiaa ja ravinteita hajotustoiminnan ylläpitämiseksi. Biolanilta on tullut uutuustuotteena Talvikuivike. Siihen on lisätty kompostoitumista nopeuttavaa typpeä. Typen lähteenä on kasviperäinen rypsirouhe. Biolan Talvikuivike on valmistettu suomalaisista raaka-aineista, kuituhampusta, havupuun kuoresta ja turpeesta. Kuivikkeessa hamppu ja turve imevät…
Orkidea mielletään vaikeaksi viherkasviksi. Eksoottinen ulkonäkö vaikuttaa vaativalta. Perhoskämmekkä (Phalaenopsis spp.) on orkideoista helpoin hoidettava, miltei järjettömän vaatimaton. Muutamalla perusohjeella saa kasvin kukkimaan yhä uudestaan ja uudestaan. Vain pari asiaa on muistettava. Perhoskämmekkä ei pidä seisovasta vedestä lehtiruusukkeessaan. Jos sinne lorahtaa vettä, niin kuin helposti kasteltaessa käy, voi pieneen lätäkköön tupata talouspaperin kulman, johon ylimääräinen…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.