Ensimmäiset syyskylmät muistuttavat tänään tulevasta talvesta. Lehtien haravoinnit ja kompostoinnit ovat vielä edessä.
Talvella komposti tarvitsee erityisen paljon energiaa ja ravinteita hajotustoiminnan ylläpitämiseksi. Biolanilta on tullut uutuustuotteena Talvikuivike. Siihen on lisätty kompostoitumista nopeuttavaa typpeä. Typen lähteenä on kasviperäinen rypsirouhe.
Biolan Talvikuivike on valmistettu suomalaisista raaka-aineista, kuituhampusta, havupuun kuoresta ja turpeesta. Kuivikkeessa hamppu ja turve imevät tehokkaasti kosteutta itseensä ja tasaavat kompostimassan kosteuseroja. Kuivikkeen sisältämä havupuun kuori pitää kompostimassan ilmavana, mikä on hajuttoman kompostoitumisen edellytys.
Biolan Talvikuivikkeen pakkauskoko on 30 litraa ja sen kuluttajahinta on noin 11 €. Talvikuiviketta on saatavana puutarha-, rauta- ja maatalouskapoista lokakuun alusta lähtien.
Kompostorin tulee olla kauttaaltaan lämpöeristetty.
Biojätettä viedään kompostoriin mahdollisimman usein.
Kuiviketta lisätään aina biojätteen viennin yhteydessä.
Kompostoria tulee tyhjentää myös talvella! Jatkuvatoimisen kompostorin, kuten Biolan Pikakompostorin, pohjalla on kaikkein vanhin osa kompostimassaa. Se on käynyt läpi kuuman vaiheen ja on jo jäähtynyt. Kerralla tyhjennetään korkeintaan kolmasosa kompostorin tilavuudesta.
Jäähtynyttä kompostia voi virkistää tuomalla kompostoriin ulkopuolista energiaa seuraavilla tavoilla:
o Sekoita noin kolmeen litraan Biolan Talvikuiviketta 0,5−1 l kiehuvaa vettä tai esimerkiksi keiton ylimääräinen liemi. Sekoita tämä massa kompostin pintaosaan. Laita pinnalle vielä kerros kuiviketta.
o Hautaa kompostin pintaosaan kuumalla vedellä täytetty iso vesiastia, esimerkiksi 10 l kanisteri. Vaihda kuumaa vettä kanisteriin muutaman päivän ajan.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kotikompostointi on ekologinen tapa käsitellä keittiön biojätteet. Koska biojätettä syntyy ympäri vuoden, on tärkeää valita kompostori, joka toimii myös talvella. Säännöllinen kompostorin täyttö ja oikeanlainen kuivike auttavat pitämään kompostorin lämpimänä. Pakkasessa hyytyneen kompostorin sulattaminen onnistuu kuumavesikanisterilla. Kompostoitumisen onnistumiseksi tärkeintä on valita lämpöeristetty kompostori, joka on tarkoitettu Suomen olosuhteisiin. Myös kompostorin kannen ja pohjan pitää olla…
Kekkilän Koti & Piha -tuoteperheen uutuustuote Vihervalo on valittu vuodenpuutarhatuotteeksi Ruotsissa. Maan tärkeimmän puutarha-alan palkinnon jakaavuosittaisten Elmia Garden -messujen asiantuntijaraati, ja se on osoitus kyvystätuoda alalle uusia innovaatioita. Tyylikkäästi muotoiltu Vihervalo mahdollistaa taimikasvatuksen jo varhainkeväällä, kun luonnonvaloa ei ole riittävästi. Oikeanlainen valon taajuus tekeetaimista vahvoja ja kestäviä. Viherkasvit viihtyvät Vihervalon alla hyvin myös pimeinä vuodenaikoina.Säädettävän…
Kekkilän Koti & Piha -tuoteperheen uutuustuote Vihervalo on valittu vuoden puutarhatuotteeksi Ruotsissa. Maan tärkeimmän puutarha-alan palkinnon jakaa vuosittaisten Elmia Garden -messujen asiantuntijaraati, ja se on osoitus kyvystä tuoda alalle uusia innovaatioita. Tyylikkäästi muotoiltu Vihervalo mahdollistaa taimikasvatuksen jo varhain keväällä, kun luonnonvaloa ei ole riittävästi. Oikeanlainen valon taajuus tekee taimista vahvoja ja kestäviä. Viherkasvit viihtyvät Vihervalon…
Oma PIHAn uudessa numerossa (1/2016) on juttu Honkapään harmoniasta, mutta kyllä siellä sattuu ja tapahtuukin. Oheisena on isännän kertomus mehiläisten karkaamisesta. Kertomuksen lopussa olevat kuvat on ottanut – siihen saakka kunnes parvi pääsi valloilleen – yli 30 vuotta sitten vihitty isännän vaimo. PARVI Lämpimänä heinäkuisena kesäpäivänä yli 30 vuotta sitten vihitty vaimoni tuli kasvimaalta sisään.…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.