Kevään ja alkukesän viileät säät ovat hidastaneet avomaavihannestenistutuksia ja kylvöjä sekä kasvustojen kehitystä. Varhaisvihannesten satoon noin viikon normaalista myöhässä. Kuivuus ei ole päässyt kasvustojakiusaamaan, sillä sadetta on tullut useimmilla alueilla vähintäänkinriittävästi.
Kotimaista avomaan kiinankaalia on ollut tarjolla jo parin viikon ajan.Satoa on kasvatettu Ahvenanmaalla harsojen alla, mutta myös mantereella,erityisesti Mikkelin alueella kiinankaalin sadonkorjuu on ollut käynnissäviikon ajan. Kiinankaalia on tarjolla juhannusviikolla kysyntäävastaavasti, kertoo Mika Virtanen MTK:sta.
– Jäävuorisalaatin korjuu on ollut Ahvenanmaalla käynnissä reilun viikonajan. Myös Savon alueella sadonkorjuu on alkanut, ja satomäärät mantereellalisääntyvät juhannusviikolla ja juhannuksen jälkeen.
– Varhaiskaalin sadonkorjuu on myös alkanut ja kotimaista varhaiskaalia onjuhannusviikoilla kaupoissa kysyntää vastaavasti. Sateiden takiavarhaiskaalin satotaso jäänee normaalia pienemmäksi.
Useimpien kotimaisten vihannesten tuotantomäärät nousevat juhannusviikollakulutusta vastaavaksi. Samoin kotimaista kukka- ja parsakaalia on pieniämääriä markkinoilla. Näiden kaalikasvien sadonkorjuu käynnistyy todenteolla vasta kesä-heinäkuun vaihteessa.
Varhaisperunaa neljännesmiljoona kiloa päivässä
Viileä ja runsassateinen kevät on hidastanut varhaisperunan kasvua janostoa. Kotimaisen varhaisperunan määrät ovat toistaiseksi olleet pieniä,mutta määrät kasvavat tasaiseen tahtiin. Satoennusteen mukaan kotimaistavarhaisperunaa on riittävästi tarjolla juhannusviikolla. – Vielä ei päästähuippusatoihin, vaikka päätuotantoalueella nostettiin varhaisperunaa eilennoin 250-260 tonnia, sanoo MTK:n peruna-asiamies ANTTI LAVONEN.
Varastoidun, vanhan perunan kulutus on pakkaajien ja kaupan mukaanerinomaisella tasolla. AC Nielsenin tilastojen mukaan alkuvuoden aikanaperunaa on myyty neljä prosenttia viimevuotista enemmän.
Viime kesänä kasvuoloiltaan suotuisaan aikaan kasvanut runsas perunasato onhyvänä jatkuneen kulutuksen ansiosta käytetty lähes loppuun.Kylmävarastoissa on kuitenkin jäljellä perunaa vielä heinä- ja elokuuntarvetta vastaavasti. Kesäkuun alussa perunan tukkuhinta nousi, jakorotuksella korvattiin pitkää varastointiaikaa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Paitsi kasvihuonekurkku myös sen pikkuserkku avomaankurkku ansaitsee tulla esiin juuri nyt, kun sen satokausi on parhaimmillaan. Avomaankurkkua luonnehditaan aromikkaaksi, rakenteeltaan melko kiinteäksi ja maussa erottaa hivenen makeutta. Avomaankurkku sopii yllättävän monenlaisiin ruokiin. Tuoreen avomaankurkun käyttö on monille vierasta. Sen sijaan teollisuuden säilömät etikkakurkut tunnetaan, ja ne ovatkin oiva, kirpeä täydentäjä moneen muutoin tasaisen makuiseen ruokaan. Enää säilykekurkut eivät maistu
Kesäkuun puolivälistä aina syyskuun lopulle saakka Suomessa voidaan nauttia lähellä tuotettuja avomaan salaatteja. Salaattiviljelijät istuttavat pelloille uusia salaattitaimia viikoittain, joten tuoretta satoa on saatavissa koko satokauden ajan. Sipoolainen Anders Åström kuuluu suomalaisen salaattiviljelyn uranuurtajiin ja kehittäjiin. Hän aloitti 1970-luvulla jäävuorisalaatilla ja tavallisella keräsalaatilla. 1980-luvulla hän alkoi kokeilla erikoissalaatteja, esimerkiksi lollo rossoa, lollo biondaa ja tammenlehtisalaatteja.
Kuiva ja helteinen kesä söi avomaantuotantoa: vihannessato jäi 163 miljoonaan ja marjasato 12 miljoonaan kiloon. Kasvihuonevihanneksia kuitenkin tuotettiin edellisvuotta enemmän, yhteensä 75 miljoonaa kiloa. Ruukkuvihannesten määrä kohosi ennätyslukemiin eli 81 miljoonaan ruukkuun. Tiedot perustuvat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) vuoden 2010 puutarhatilastoihin. Puutarhayritysten lukumäärä on puolittunut 2000-luvulla, mutta samanaikaisesti tuotantoala on pysynyt lähes ennallaan. Vielä
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) ravintotaseen ennakkotietojen mukaan suomalaiset kuluttivat viime vuonna viljaa keskimäärin 80 kiloa, vihanneksia 71 kiloa, hedelmiä 79 kiloa ja lihaa 74 kiloa. Tiken vuosittain tekemä Ravintotase on yhteenveto Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta. Tuoreiden vihannesten kulutus kasvoi 2,8 kiloa, 59,1 kiloon henkeä kohti, lähinnä avomaavihannesten poikkeuksellisen hyvän sadon
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.