Siirry sisältöön

Hyvinkäällä sijaitseva Uudenmaan maaseutuopisto yhteistyökumppaneineen onjälleen tänä kesänä kasvattamassa avomaavihanneksia näytemaalla. Tarjollaon tietoa viljelijöille sekä tarvike- ja laitetoimittajille. Kasvamassa on160 eri vihanneslajiketta ja näytemaahan voi tutustua koko kasvukaudenajan.

Näytemaa kuuluu Avomaan vihannesviljelyn kehittämishankkeeseen (Avike).Sen kohderyhmänä ovat avomaavihannesviljelijät sekä alan tarvike- jalaitetoimittajat. Käytännön viljelijälle näytemaa tarjoaa viiveettä javaivattomasti viljelyketjun sekä koko yritystoiminnan kannalta oleellistatietoa. Laite- ja tarviketoimittajat saavat keskitetyn mahdollisuudentestata ja markkinoida tuotteitaan omalle kohderyhmälleen.

Rahoituksesta ei vielä päätöstä

Viime kesän myönteisten kokemusten rohkaisemana Uudenmaan maaseutuopistoon 2002 helmikuun alussa jättänyt Uudenmaan TE-keskukseen hankehakemuksenkoskien avomaavihannesviljelyn näytemaa-, koe- ja koulutustoimintaa. -Rahoituspäätöstä odotellaan edelleen, kertoo vs. rehtori ANNEAALTO-KALLONEN.

Uudenmaan maaseutuopiston lisäksi näytemaatalkoissa ovat mukana ainakinBerner Oy, Elomestari Oy, Hortilab Oy, HL-Vihannes Oy, Helle Oy, KekkiläOyj, Kotimaiset kasvikset ry, Laurea AMK, Lännen Plant, MTT, R. LaaksonenOy, Vaisala Oy sekä Viikki Food Centre.

Näytemaan varsinainen yleisöpäivä on 23. elokuuta. Tilaisuuteen on vapaapääsy, mutta järjestelijät toivovat ennakkoilmoittautumista, jottakenttäkeittiön tarjottavat riittävät kaikille nälkäisille. Viime kesänänäytemaahan kävi tutustumassa virallisena esittelypäivänä heinäkuunlopussa yli kaksi sataa kiinnostunutta viljelijää. Tuolloin lajikkeita oliviljelyssä noin 130.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Oma PIHA -lehteen

Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.

Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *