Siirry sisältöön

Juhlan tunnun saa aikaan hyvin vähillä konsteilla. Hieman kultaa tai hopeaa riittää. Ainekset löytyvät usein kaapin pohjalta.

Leuto syksy on jättänyt monet kukat puutarhaan. Säiden vaihtelusta kärsineinä ruusuissa on ruskeita laikkuja, mutta ne vain syventävät kukkien punaa. Kosteina päivinä terälehdillä kimaltelevat vesipisarat kuin jalokivet. Näky on niin kaunis, että se täytyy tuoda sisään.

Ruusu kuivataan pää alaspäin riiputtamalla. Kukan kuivuttua siihen voi varovasti suihkuttaa glitterilakkaa tai sipaista läpikuultavan kimalteista kynsilakkaa terälehtien reunoille. Jos ruusuja on useita, sidotaan kuivat kukkavarret löyhästi yhteen samettisella ruusukkeella tai satiininauhalla.

Kimalletta voidaan myös yhdistää eläviin kukkiin. Maljakon veden pinnalle ripotellaan hilettä suoraan purkista, jolloin se jää kellumaan. Kun kukan varsi työnnetään maljakkoon, tarttuvat hileet siihen kiinni ja painuvat veden alle muodostaen kukkaan kiillevarren. Kukan varren on oltava kuiva veteen laitettaessa, muuten hileet eivät siihen tartu.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *