Rymättylästä alkanut vesimelonin kasvatus on edennyt pitkin rannikkoamantereen puolelle Varsinais-Suomeen saakka. Pohjoinen vesimeloni onerittäin kiitollinen kasvatettava, helppo ja tuottava. -Parhaimpinavuosina olen saanut satoa 50 000 kiloa hehtaarilta, mutta tänä vuonnasadon määrä jäänee 5 000-6 000 kiloon, puntaroi maanviljelijä ERKKILIITOLA varhaisperunoistaan ja silakoistaan tunnetusta Rymättylästä.
Kotimaisen vesimelonin korjuukausi alkoi elo-syyskuun vaihteessa ja jatkuuparisen viikkoa, kunnes ensimmäiset pikkupakkaset puraisevat kasvustoa. – Korjuukausi alkaa, kun ensimmäiset kasvit alkavat tuleentua, siitä parasaika on kahdesta kolmeen viikkoon, Liitola sanoo.
Osa Liitolan vajaan yhden hehtaarin vesimelonisadostaan on vielä korjaamatta. Joinakin vuosina vesimeloni on tuottanut valtaisan sadon, ja suurimmat yksilöt ovatpainaneet 8,5 kiloa. Välillä satoa ei ole saatu lainkaan.
Erkki Liitola myy meloninsa tukkujen kautta. Asiakkaina ovat olleet InexPartners ja Kesko, joiden kautta kotimaiset melonit leviävät ympäriSuomea. – Tukkukauppojen kannattaisikin panostaa enemmän kotimaiseenvesimeloniin, sillä maultaan nämä ovat erinomaisen hyviä, makeita jamaukkaita, Liitola perustelee. Kuljetusmatkojen lyhentyessä tuotteetvoidaan kerätä kypsinä, jolloin niiden maku tuoretuotteena onparhaimmillaan.
Viljelytekniikka muistuttaa avomaan kurkkua
Vesimeloni on vaatimaton peltokasvi, joka soveltuu erinomaisestiluomuviljelyyn. Lannoitteeksi riittää karjanlanta. Luontaisia tuholaisiasillä ei ole. – Viljely on helppotöistä. Itse olen kasvattanut siemenistätaimet, jotka on istutettu juhannuksen maissa ulos samalla tavalla kuinavomaan kurkku, Erkki Liitola kertoo.
Vesimeloni vaati riittävästi lämpöä, ei kuitenkaan niin paljon kuin tänäkesänä. Nimestään huolimatta kasvi ei pidä sateesta, mutta liikakuivuuskaan ei tee hyvää. Hedelmät kypsyvät vaiheittain, joten korjuu onhelppo jaksottaa. Suurin työ onkin Liitolan mukaan kauppakunnostuksessa.
– Vesimeloni on kannattava kasvi. Sen viljelykulut ovat pienet ja satotoisinaan suuri, Liitola luettelee. Hyvä tuottajahinta, jokaparhaimmillaan on ollut 2,60 markkaa kilolta, kielii myös tuotteen hyvästämausta ja laadusta. Liitola kasvattaa vesimelonen lisäksi varhaisperunaaja avomaan kurkkua. Lisäksi hänellä on lihakarjaa.
Vesimeloonista uusi terveyskasvi?
Yhdysvaltojen maatalousministeriön maataloustutkimuslaitoksen (Agricultural Research Service, ARS) tutkimusten mukaan vesimeloni sisältää lykopeenia yhtä paljon tai jopa enemmän kuin raaka tomaatti. Vesimelonin lykopeenipitoisuuteen vaikuttavat lajike ja kasvatusolosuhteet. Keskimäärin vesimelonissa on kuitenkin noin 40 prosenttia enemmän lykopeenia kuin raa¤assa tomaatissa. ARS:n tutkimusten mukaan vesimelonin lykopeeni imeytyy hyvin ihmiselimistöön. Lykopeeni on tärkeä sydän- ja verisuonitautien ennalta torjuja.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Yhdysvaltojen maatalousministeriön maataloustutkimuslaitoksen(Agricultural Research Service, ARS) tutkimusten mukaan vesimelonisisältää lykopeenia yhtä paljon tai jopa enemmän kuin raaka tomaatti.Vesimelonin lykopeenipitoisuuteen vaikuttavat lajike jakasvatusolosuhteet. Keskimäärin vesimelonissa on kuitenkin noin 40prosenttia enemmän lykopeenia kuin raa¤assa tomaatissa. ARS:n tutkimustenmukaan vesimelonin lykopeeni imeytyy hyvin ihmiselimistöön. Kuopion yliopistossa kesäkuussa 2001 julkistetusta tutkimuksesta ilmenee,että tomaatin ja tomaattivalmisteiden syönti vähentää muun muassa riskiäsairastua
Maatiaiskasvien suosio kasvaa yhtä tahtia uuden viljelyinnostuksen myötä. Maatiaisten ja muiden vanhojen, kulttuurisesti arvokkaiden alkuperäislajikkeiden eteen vuosikymmeniä työskennelleitä Hyötykasviyhdistystä ja Maatiainen ry:tä kehitys ilahduttaa, sillä viljeleminen on ainoa keino pitää vanhat lajikkeet hengissä. Maatiaisen makuun pääsee kylvämällä vielä tänä syksynä maahan esimerkiksi talvivalkosipuli Aleksandraa, jota on viljelty Suomessa lähes sata vuotta. Alun perin Pietarista tuotu
Kasvihuone- ja avomaakurkku ovat todennäköisesti peräisin Afrikasta. Sieltä kurkku on kauan sitten siirtynyt Aasian puolelle, missä kurkun geneettinen kehitys on jatkunut. Viljellyn kurkun kantamuotoa esiintyy luonnossa Pohjois-Intiassa Himalajan vuoriston etelärinteillä. Kantamuodon (Cucumis sativus ssp. agrestis) hedelmät ovat pieniä ja jokseenkin karvaan makuisia. Kurkku on ollut ihmisravintona käytössä koko ihmiskunnan historian ajan. Intiassa kurkku on ollut
Palsternakalla on esihistorialliselta ajalta periytyvä mahtava menneisyys, joka sittemmin hiipui. Nykytiede on löytänyt palsternakasta monia terveyttä edistäviä aineita, vahvoja aromiaineita ja arvokkaita ravintoaineita, joten mahdollisuudet sen uudelleen tulemiseen ovat lupaavat. Olisi vain löydettävä muutamia osaavia tuottajia, jatkojalostajia ja markkinoijia, jotka voisivat muodostaa vahvan ketjun tuotannosta kuluttajalle. Kotimainen tutkimuskin voisi tuoda soppaan omat mausteensa. Tuottoisat paikat
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.