Siirry sisältöön

Sisko Chasen kevätpuutarha on muokkautunut ajan kanssa helsinkiläisen rintamamiestalon pihaan ulkomaita myöten kerätyistä kasveista, joiden koristeellisuus perustuu kukkien sekä lehtimuotojen ja -värien moninaisuuteen. Kierrätysmateriaaleista tehdyt "ikikukkivat" mosaiikkityöt tuovat oman lisänsä puutarhan visuaaliseen ilmeeseen.

Valkovuokot monine lajikkeineen ovat Sisko Chasen keväisen puutarhan viehättäviä lehtokasveja. "Tässä kukkivat vihreänvalkoinen ’Monstrosa’ ja ’Kentish Pink'. Myös 'Vestal'-valkovuokko on levinnyt hyvin talomme edustalla", hän kertoo.
Puutarhan koristeellisuus syntyy keväällä kukkien lisäksi myös maasta puhkeavien kasvinversojen monista muodoista. Siro saniaiserikoisuus tarha-adiantumi (Adiantum pedatum) ja tiikerililjan suikealehtiset versot luovat vehreän pienoismaiseman kasvaessaan lähekkäin.
Sisko Chase on tehnyt kierrätysmateriaaleista erilaisia mosaiikkitöitä pitkin puutarhaa asetelluiksi väriläikiksi. "Morsiusleinikin kukkien sävy on niin valkea, että kasvusto hohtaa iltahämyssä kuin valaistuna!", Sisko kuvailee.
Japaninvaahterat ovat syysruska-ajan lisäksi myös kevään värikasveja. Tässä kuvassa Siskon puutarhaa värittää Acer palmatum 'Dissectum Garnet'-vaahteran hienoliuskainen lehdistö. Pyöreähkön malliseksi kasvavan vaahteran sävy sopii hauskasti rintamamiestalon pihaan.

Lisää luettavaa Sisko Chasen lehtopuutarhasta löytyy Oma PIHA-numerosta 1/2025🌸

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *