Tapani Nieminen Mäntsälästä kertoo myyneensä jo ennen vappua kolmasosan puutarhan orvokkituotannosta eli 50 000 orvokkia.
– Monina keväinä totuttiin hyviin keleihin, mutta tänä vuonna yöpakkaset ovat hillinneet kaupankäyntiä. Orvokki on ainut mitä on vielä mennyt.
– Ilmojen lämmetessä myyntiin tulevat pelargoniat, uudenguineanliisat ja marketat. Puutarha tuottaa myös 5 – 6000 amppelia, kertoo Tapani Nieminen.
– Orvokkiamppeleita on paljon liikkeellä. Niistä on runsaasti tarjontaa, toteaa Tapani.
Jouko Frosterus Karkkilasta on tuonut orvokkien lisäksi ensimmäiset äitienpäiväruusut myyntiin.- Valmistamme ruusuja 3000 kappaletta. Kesäkukat ovat kuitenkin puutarhamme päätuotteet. Orvokeilla on päästy jo liikkeelle.
Frosteruksen mukaan orvokit kestävät yhdeksän asteen pakkasen. – Enempää en ole testannut, kun ei ole ollut enempää pakkasta. Orvokin tulee kuitenkin olla muutaman päivän karaistunut viileässä ennen kuin se kestää pakkasta.
– Jos orvokin siirtää kasvihuoneesta suoraan ulos ja tulee pakkanen, niin se ei kestä, opastaa Jouko Frosterus.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Puutarha-alan pohjoismainen markkinajohtaja Kekkilä Oy on ostanut Lassila & Tikanojan kompostoreihin ja kuivakäymälöihin keskittyvän Eco-tuote -liiketoiminnan. Kauppa täydentää Kekkilän kestävään kehitykseen pohjautuvaa liiketoimintastrategiaa. Kaupan myötä Kekkilän toiminta laajenee myös Venäjän kasvaville puutarha- ja vapaa-ajan asumisen markkinoille. Kekkilä on viime vuosina laajentanut voimakkaasti kotipuutarhureille suunnattujen luonnonmukaisten multa- ja lannoitetuotteiden valikoimaansa. Yrityksen liikevaihdosta suurin osa tulee kuluttajamarkkinoille
Työtehoseuran Kotitalousosasto on tehnyt kotitalouksien ympärivuotiseen kompostointiin tarkoitettujen pienkompostorien vertailun. Lämpökompostorivertailussa arvioitiin kompostorien toimivuutta, rakennetta ja varustusta, esite- ja käyttöohjemateriaali sekä kompostorin käyttöominaisuutta. Testissä Biolanin Pikakompostori 220 arvioitiin toimivuudeltaan parhaaksi ja se on Kuluttaja-lehden mukaan markkinoiden paras lämpökompostori. Testiin valittiin kahdeksan eri tyyppistä ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettua lämpökompostoria. Toimivuuskokeissa käytettiin jätettä, joka vastasi normaalin kotitalouden biojätettä.
Puutarha-alan pohjoismainen markkinajohtaja Kekkilä Oy on ostanut Lassila & Tikanojan kompostoreihin ja kuivakäymälöihin keskittyvän ekotuote-liiketoiminnan. Kaupan myötä Kekkilän toiminta laajenee myös Venäjän markkinoille. Kuivakäymälät ja kompostorit tulevat heti myyntiin Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Tavoitteena on tuoda tuotteet myyntiin vuoden 2014 aikana myös muualla Pohjoismaissa. Ostettavaan liiketoimintaan liittyvät L&T:n työntekijät siirtyvät kaupan myötä Kekkilän palvelukseen. Kekkilä
Puutarha-alan pohjoismainen markkinajohtaja Kekkilä Oy on ostanut Lassila & Tikanojan kompostoreihin ja kuivakäymälöihin keskittyvän ekotuote-liiketoiminnan. Kaupan myötä Kekkilän toiminta laajenee myös Venäjän markkinoille. Kuivakäymälät ja kompostorit tulevat heti myyntiin Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Tavoitteena on tuoda tuotteet myyntiin vuoden 2014 aikana myös muualla Pohjoismaissa. Ostettavaan liiketoimintaan liittyvät L&T:n työntekijät siirtyvät kaupan myötä Kekkilän palvelukseen. Kekkilä
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.