On syytä valita huolella pihapiirin ja kukkamaan köynnökset, kasvattaapa ne siemenestä itse tai ostaa torin taimikauppiaalta. Taimien on oltava melko suuria ja hyväjuurisia, jotta ne ehtivät kukkimaan runsaasti ja ehkä kehittämään myös siemeniä tulevien kesien tarvetta varten.
Olen viljellyt sekä Uppsalassa että Turussa vuosikausia kaikkia lajeja kesäköynnöksiä, joita näkyy siemenhinnastoissa ja torien taimimyynnissä. Kaikkia lajeja ei voi suositella aloittelijalle, jos ei ole vankkaa rutiinia viljelyyn. Muutamat lajit suostuvat kukkimaan vasta elokuulla, kun vuorokauden pimeän ajan pituus on riittävä, kuten köynnöspavut. Lehtimassaa ja varsia tulee kyllä, mutta kukinta ilmestyy rankoihin harmittavan myöhään.
Kaikille köynnöksille, joita viljelet pihalla, on paras lapioida harjumainen penkki puutarhan mullasta, noin 30 cm korkea ja vähintään metrin levyinen alaosastaan, kapeampi ylhäältä. Harjupenkissä maa lämpenee nopeasti sekä pysyy lämpimänä ja liikaa vesi valuu sateiden ja kastelun jälkeen juuristosta alemmaksi. Ruohosilppu nurmikentiltä katteena harjun molemmin puolin pitää kosteuden tasaisena, jos kesä on sateeton. Tukiverkolla varustetun harjupenkin pitäisi olla pohjois-eteläsuunnassa, niin pilvisinäkin päivinä saadaan pyydystettyä auringon vähäiset säteet kasvien hyväksi. Viljely on onnistunut joka vuosi, jos vain taimet ovat olleet kunnollisia istutettaessa kesäkuun ensimmäisellä tai toisella viikolla.
Hyvällä mullalla täytetyt, tilavat laatikot ovat myös hyvä ratkaisu köynnösten kasvupaikaksi. Otetaan tavallista pelto- tai puutarhamaata ja sekoitetaan siihen noin kolmasosa runsasravinteista säkkimultaa ennen taimien istuttamista. Isokasvuisille kesäköynnöksille laatikot saavat olla vähintään 40 cm korkeita, 30–40 cm leveitä ja 1,50 metriä pitkiä. Tietysti laatikko voi olla pidempi, jos taimia halutaan paljon tai tila vaatii pitkän kesäköynnösseinän. Laatikoissa on oltava hyvä ojitus pohjassa tai alhaalla sivuilla, niin että liika vesi pääsee esteettä pois.
Laatikon etuihin kuuluu se, että multa lämpenee nopeasti toukokuun alkuviikoilta kesäkuulle. Avomaan multa voi vielä kesäkuun alussa olla liian kylmää lämpöä vaativille kasveille.
Oma lukunsa ovat rehevät ja nopeakasvuiset kurkunsukuiset köynnökset, joiden hedelmiä voi käyttää ruuan tekoon. Lajeja on monta ja ne ovat kokeilemisen arvoisia sekä helppoja viljellä. Kylvö tehdään huhtikuun loppupuoliskon aikana ruukkuihin lämpimään paikkaan. Kun idätyspaikan lämpötila on 20–24 astetta, siemenet itävät helposti ja kasvu alkaa hyvässä valossa. Kylvä 2–3 siementä samaan noin 10 sentin ruukkuun, niin taimet saavat hyvän alun.
Taimet voi muuttaa suurempaan ruukkuun yhdessä, mutta taimia ei pidä erottaa toisistaan eikä rikkoa juuristoa ja häiritä kasvua. Taimien tyvet ovat niin ohuita, että heti alussa on tarpeen olla tukikepit, joihin kurkkukasvit voivat tarttua kärhillään. Kun taimet vahvistuvat hyvässä valossa ja kasvavat reippaasti, latvan voi katkaista kolmannen lehtiparin jälkeen, jotta saadaan taimi haarautumaan ja enemmän varsia samasta taimesta, mutta tämä ei ole välttämätöntä.
Runsas valo on välttämätöntä, muuten köynnöskurkkujen taimet jäävät honteloiksi ja kasvuun lähtö ulkona viivästyy. Myös ajoissa tehty karaisu on tarpeen, samoin huippuvarovainen istutus ulos siirrettäessä kohopenkkiin tai isoon astiaan parvekkeella.
Herkkuhyppykurkku eli korila (Cyclanthera pedata) on uudempia, pienihedelmäisiä, köynnöstäviä kurkkukasveja. Muitakin on, mutta on hyvä aloittaa ensin yhdellä kurkunsukuisella köynnöksellä koemielessä, niin oppii köynnöksen kasvutavan. Taimia täytyy olla pari kappaletta ruukkua kohti. Pari esikasvatettua taimiruukkua tekee neljä tainta metrille istutettuna. Istutus aurinkoiseen kohopenkkiin ja heti harva tukiverkko valmiiksi, koska kasvu on hurjaa alkuun päästyään. Jos hedelmiä käytetään ruuan tekoon, ne on kerättävä hieman keskenkasvuisina ennen kuin siemenet ovat muuttuneet mustiksi kurkun sisällä. Käytä pieniä saksia tai veistä, kun poimit hedelmät varsista, älä revi satoa irti ja vahingoita köynnöstä kesken kasvukauden.
Viidakkokurkku, ”guadaloupekurkku” (Melothria scabra) on meksikolainen keittiövihannes, jota käytetään wokkiruokiin ja salaatteihin. Kolme senttimetriä pitkät, raidalliset hedelmät alkavat kehittyä heinä–elokuulla, ja satoa saadaan syyskylmiin asti. Tarvitaan isot taimet ja lämmin paikka, harvasilmäinen lammasaitaverkko riittää kasvutueksi. Kasvutapa on niin köynnöstävä, että varsien on saatava kasvaa ylös 2–3 metriin. Verkko on tuettava kunnolla ja hyvä on, jos lähellä pohjoisen puolella on jotakin lämpöä keräävää, kuten seinä tai tuuheita havupuita.
Liuskamiinanköynnös eli ”espanjanlippu” (Ipomoea lobata) on varmimpia kesäköynnöksiä. Se sopii sekä pihalle että puolivarjoiselle parvekkeelle. Hontelot taimet on aluksi ohjattava käsin tukiverkkoon kasvamaan eikä pidä istuttaa tyvelle mitään toista kesäkukkaa, jotta aurinko pääsee valaisemaan koko kasvia ja tappaa haitalliset sienirihmastot, ennen kuin ne saavat otteen ohuista varsista. Miinanköynnöksen puna-valko-keltaiset kukat sojottavat ylöspäin jäykissä varsissa ja kestävät hyvin sadetta. Valoisalle parvekkeelle jännitetty verkko on hyvä kiipeilyalusta miinanköynnökselle.
Ruusupapu (Phaseolus coccineus) on helppo kasvattaa siemenestä ja se kasvaa todella nopeasti tukiverkkoon. Taimikasvatus aloitetaan toukokuussa. Ruukkuihin, joiden halkaisija on 10–15 cm, kylvetään kaksi siementä jokaiseen. Taimia ei saa erottaa toisistaan, toistan: ei saa erottaa toisistaan, muuten juuret kärsivät. Kaikilla herne- ja papukasveilla on erittäin arka juuristo, jota ei saa ruhjoa mitenkään, kun paakut otetaan ulos muoviruukuista ja istutetaan joko laatikkoon parvekkeelle tai avomaan penkkiin. Kastele multapaakut ennen ruukkujen poistoa. Jos taimet revitään erilleen, kasvu pysähtyy moneksi päiväksi, vaikka sää olisi suotuisa ja lämmin.
Punakukkainen ruusupapu on yleisimmin viljelty, mutta saatavana on myös valkea- ja roosakukkaisia lajikkeita. Kukinta alkaa yleensä vasta elokuulla. Jos taimet ovat vahvoja ja valossa kasvatettuja, ruusupavut voivat kukkia jo heinäkuulla. Jopa 4–5-metrisiä pavunvarsia kasvaa normaalin kesän aikana hyvässä puutarhamaassa. Parvekkeella kasvu voi olla etelämaisen rehevää, jos hoitotoimet osuvat kohdalleen, parvekkeethan ovat lämpimämpiä kasvupaikkoja kuin avomaa. Keskenkasvuiset ruusupavun palot ryöpättyinä ja oikein valmistettuina eivät ole huonoa syötävää.
Meksikontuliköynnös (Pseudogynoxys chenopodioides) on uutuus, jonka toivoisin leviävän parvekekansan käyttöön runsaammin, helpon lisättävyyden ja kauniiden kukkien takia. Kasvin voi talvettaa tavallisessa asuinhuoneessa, kunnes ilmat ovat niin lämpimät, että ruukun voi siirtää parvekkeelle täyteen valoon kehittämään suuria, päivänkakkaramaisia, titonian kaltaisia, tulenvärisiä kukkiaan. Riittävässä valossa talvetettu köynnös kukkii koko kesän. Jos aurinko paistaa parvekkeelle puolikin päivää, nuppujen kehitys ei lopu latvoissa.
Varret on sidottava pitkiin tukikeppeihin tai parvekkeella saa olla harva, muovitettu tukiverkko. Lammasaitaverkosta leikattu kaistale on sopiva. Se voidaan puhdistaa syksyisin sidoksista ja kasvinjätteistä, kun emotaimi siirretään sisälle suojaan pakkasilta. Samalla voi ottaa pistokkaita vesilasiin, jos liian suureksi kasvanut emokasvi heitetään pois. Emokasvin voi myös leikata 20–40 cm:n korkeudelta. Näistä varrentyvistä tuliköynnös alkaa taas kasvaa vähitellen talven aikana.
Sinipunavaula (Asarina scandens) on varma kukkija ja näyttävä köynnös moneen tukiverkkoon sekä parvekkeelle että pihalle. Hentoiset taimet koulitaan ainakin pari per potti ja tuetaan pikku tikuilla pystyyn heti alkuun. Kasvu on ripeää ja latvat voi katkaista, kun pituutta on 20 cm. Tämä kaunislehtinen ja siro köynnös, jonka leijonankitamaiset kukat voivat olla sinisiä, punertavansinisiä tai valkoisia, on suosikkejani jo 1970-luvulta Uppsalan kasvitieteellisestä puutarhasta.
Köynnökseen ehtii useimmiten kypsyä siemenpalloja riittävästi, niin että tulevien kesien jälkikasvu on turvattu. Jos siemeniä on yhtenä kesänä saatu runsaasti, niitä ei pidä tuhlata, vaan säilyttää seuraavia kesiä varten. Harva tukiverkko on tarpeen ja mielellään tuuleton kasvupaikka kohopenkissä, niin kasvussa ei ole moittimista.
Taimikasvatus on aivan tavanomaista: kylvetään, tuetaan, karaistaan ja annetaan riittävästi valoa kasvatusaikana. Syksyllä vaulaköynnöksen alaosan voi pelastaa kylmältä isoon ruukkuun talvetushuoneeseen, jos sellainen on käytettävissä.
Kitavaula (A. antirrhiniflora) on samantapainen köynnös kuin sinipunavaula.
Punavaula (A. erubescens) on suurikukkainen, karvalehtinen kesäköynnös. Siemenluetteloissa näkee myös synonyyminimiä Maurandya erubescens ja Lophospermum erubescens. Kukat ovat lähes yhtä suuria kuin kelloköynnöksellä, joka on kukkaharrastajille tutumpi. Koska punavaula on melko rajukasvuinen, on taimikasvatus aloitettava jo maaliskuulla.
Taimille valitaan valoisa, tuuleton seinusta tai muu kasvupaikka puutarhasta. Tukiverkon on oltava valmiina heti taimia ulos istutettaessa, koska kasvu on nopeaa. Samoin on kasveja irrotettaessa ruukusta oltava varovainen, multaan siirrettäessä ei saa painella rikki juuripaakkua, kuten usein näen tehtävän. Taimet kastellaan istutuspäivänä kunnolla. Taimet on tietenkin karaistu ajoissa ennen ulos istuttamista.
Elämänlangat ja kierrot (Ipomoea ja Convolvulus) tuntuvat olevan laiskoja kukkimaan, koska lyhyenpäivän kasveina ne innostuvat avaamaan kukkansa vasta loppukesällä. Moni kasvattaja ei saa ennen pakkasia yhtään kukkaa köynnöksiinsä, vaikka kasvu on valtavaa. Malttia kasvatukseen näille lajeille.
Tuoksuherne eli hajuherne (Lathyrus odoratus) on perinteinen kesäköynnös, jota kauppapuutarhat viljelivät ennen aikaan leikkokukkia varten. Kukanvärejä on runsaasti. Viljely onnistuu yleensä hyvin alkuun, mutta usein taimet lakastuvat kesken kasvukauden. Tämä johtuu mullassa leviävästä sienitaudista, joka mädättää herneen tyvisolukon. Herneiden tyvialue onkin jätettävä vapaaksi muista kasveista, sillä kuivuminen yökasteen jälkeen aamuisin on tärkeää, etteivät sienitaudit pääse pesiytymään. Kukkimista jatkuu syyskylmiin saakka, jos taimet ovat runsaassa valossa ja ympärillä on tilaa. Hajuhernelajikkeita on kymmenittäin, suurin osa korkeita ja köynnöstäviä, mutta osa on matalia kasvultaan. Esikasvatettuja taimia on melkein joka torilla myynnissä.
Köynnöskrassi (Tropaeolum majus) on jokaisen vanhemman puutarhaviljelijän tuttu. Klassinen pihapuutarhojen runsaskukkainen värittäjä vain kiihdyttää kukintaa päivien lyhetessä, kunnes syksyn pakkaset lopettavat väriloiston. Jos krassi halutaan kasvamaan ylöspäin, varret on ohjattava tukisäleikköön. Krassi voi myös levitä ruukustaan ympäristöön laajasti rönsyillen sekä kavuta muiden kasvien, kuten pensaiden oksiin kiinnittyen.
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Parveketarhurikin pääsee upottamaan sormensa multaan ja nauttimaan kasvien kanssa puuhailusta. Isot istutusastiat mahdollistavat vihannesten sekä monivuotisten hyöty- ja koristekasvien kasvattamisen.
Ensimmäinen oma pihamaa herättää hykerryttäviä ja malttamattomiakin tunteita. Mielessä saattaa olla monta ideaa odottamassa toteuttamista. Kuitenkin jos kasvintuntemus on vielä lapsenkengissä, kannattaa ennen taimihankintoja ja istutustöihin ryhtymistä tutustua kasvien maailmaan.
Muovin määrää vähennetään pihassa ja puutarhassa tietoisilla valinnoilla. Luonnonmateriaalit miellyttävät silmää ja ovat ympäristön ystäviä.
Sininen, valkoinen, keltainen – siinä on kevään vuokkoihanuuksien kukintajärjestys. Vuokonkukkien monimuotoisuus voi innostaa ryhtymään kasvikeräilijäksi. Valkovuokkomeren hohtava valo ja vuokkokimppu, onnekkaasti kohdattu keltavuokkolaikku ja sinivuokkojen salaperäinen sinisyys kuuluvat kevääseemme. Nämä näyt ovat piirtyneet lähtemättömästi muistiin usein jo lapsuudessa, ja myöhemminkin moni haluaa istuttaa kevätkukista juuri vuokkoja ihaillakseen niiden yltäkylläistä loistoa pihamaalla. Sini-, valko- ja keltavuokot
Ruusuja täytekakun päällä, kehäkukkia salaatissa… mutta entäpä kuunliljaa ja neilikkaa? Luonnossa ja puutarhassa on hurja määrä syötävää, jos kukkasatoa vain raaskii korjata.
Kannat tuovat kesäiseen puutarhaan tropiikin tuulahduksen ja kukkapenkkiin eksoottista väriä. Rehevä kannapehko elävöittää istutusaluetta, kesäkukkaryhmää, terassia ja parveketta. Tärkeintä kannassa ovat suuret, vihreät tai purppuraiset lehdet.
Kevätkesällä luonto täyttyy huumaavasta tuoksusta. Metsän aluskasvillisuuden seasta erottuvat siistin soikeat, pitkäruotiset lehdet ja satamäärin pieniä, pulleita, posliininvalkoisia kukkia. On kielojen (Convallaria majalis) aika jälleen loistaa.
Kevätauringon säteet herättävät kasvit, jotkut nopeammin kuin toiset. Pitkän talven jälkeen on virkistävää poimia tuoreita lehtiä, herkkiä herkkuja lautaselle. Pienet vihreät versot ravitsevat myös silmiä ja sielua.
Lökväxterna står för färg och blomsterprakt i trädgården från tidig vår ända in i juni då de senaste tulpanerna blommar. Många lökblommor är också fina som krukväxter under vårvintern för att inte glömma julens väldoftande hyacinter.
Våren och försommaren är full av dofter och smaker. Passa på att fånga dem!
