Turussa oleva Kauppilan piha- ja puutarhakeskus tunnetaan jatkossa nimellä Flör. Samalla yritys ottaa merkittävän askeleen trendikkäämmäksi ja entistä laajempaa kohderyhmää palvelevaksi.
Kauppilan puutarha myytiin syyskuussa 2015 Kuntec Infralle. Kuvassa Antti Kauppila, Karri Knaapinen ja Inkeri Kauppila-Numminen
– Flör-brändi yhdistää Kauppilan 70 vuoden perinteet ja ammattitaidon tämän päivän trendeihin. Uusi brändi viestii raikkaudesta ja entistä visuaalisemmasta yrityksestä, mutta ei poista tärkeintä eli ammattitaitoamme, sanoo toimitusjohtaja Karri Knaapinen.
Kukat ja kasvit ovat estetiikan ja tunteen asioita. Sitä Flörin uusi ilmekin viestii.
– Olemme siirtyneet brändissä bloggareiden trendikkääseen maailmaan. Meillä on uusi ilme ja edelleen sama tinkimätön ammattitaito sekä laaja valikoima sisältäen alan erikoisuuksia, Knaapinen lisää.
Vihersisustaminen on kasvava trendi
Vihersisustaminen on jatkuvasti kasvava trendi. Työympäristöjen on oltava viihtyisiä, kotien kauniita ja pihojen näyttäviä ja monimuotoisia.
– Vihersisustamisella on entistä suurempi rooli, sanoo Flörin myymäläpäällikkö Tommi Lammervo. Hän lisää, että Flörin kahdessa toimipaikassa Skanssissa ja Kaurakadun piha- ja puutarhakeskuksessa käy yli 100 000 henkilöä vuodessa ja määrä on jatkuvasti kasvussa.
– Joillekin kasvit ovat harrastus, toisille estetiikkaa, yksille mielenrauhaa. Meille flöriläisille ne ovat kaikki kaikessa, hän lisää.
Flör on kotien ja yritysten kumppani, joka tekee piha- ja vihersuunnittelua niin sisä- kuin ulkotiloihin. Henkilökuntaan kuuluu kukkasidonnan ammattilaisia, puutarhureita, hortonomeja ja viherrakentajia. Flör toimittaa myös postimyynnillä taimia ja tarvikkeita koko Suomeen. Flörin valikoimista löytyy taimikaudella lähes 2000 lajiketta ja paljon erikoisuuksia.
Turun Seudun Kuntatekniikka Oy eli Kuntec Infra osti runsas vuosi sitten Kauppila Oy:n koko osakekannan.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Floralia-puutarhanäyttely on avoinna yleisölle tulevana viikonloppuna 28.–29.3.2015 klo 10–17. Näyttelyyn odotetaan 5000–6000 kävijää. Tänä vuonna näyttelyn teemoina ovat aistit puutarhassa ja kivirakentaminen. Näyttelyhallissa on esillä visuaalisia elementtejä, joita voit katsoa, kosketella, kuunnella sekä tuntea tuoksuja. Opiskelijoiden ideoista rakennettu näyttely on oiva näyte puutarha-alan tunnepitoisesta voimasta. Kivirakentaminen on ollut jo pitkään suosittua, koska kivi on kestävää…
Suomen Kukkakauppiasliitto ry:n uusi puheenjohtaja Jouni Seppänen on aloittanut yhdistystoiminnan remontin. – Kukkakauppiaiden tulee arvostaa itseään ja työtään. Yltäkylläisen kukkatarjonnan keskellä kotimaisuus voidaan nostaa lisäarvoksi, sanoo Seppänen uudessa Tukkutori-lehdessä (6/2008). Kotimainen ruusuntuotanto on uhattuna energian korkeiden hintojen vuoksi. Monet perinteiset ruusutarhat ovat lopettaneet tuotannon tai vähentäneet sitä merkittävästi. Kukkakauppiasliiton puheenjohtaja Jouni Seppänen toivoo omalla esimerkillään…
Lupiner färgar vägkanter, oodlade åkrar och oskötta massplanteringar i blålila, rosa och vitt. Under några dagar eller veckor är det kanske vackert men snart är de vissnande fröställningar kvar som sprider sina frön för att täcka ännu större områden nästa sommar. Lupin är den mest utbredda och därmed mest problematiska invasiva arten. Börja med att…
Sininen, valkoinen, keltainen – siinä on kevään vuokkoihanuuksien kukintajärjestys. Vuokonkukkien monimuotoisuus voi innostaa ryhtymään kasvikeräilijäksi. Valkovuokkomeren hohtava valo ja vuokkokimppu, onnekkaasti kohdattu keltavuokkolaikku ja sinivuokkojen salaperäinen sinisyys kuuluvat kevääseemme. Nämä näyt ovat piirtyneet lähtemättömästi muistiin usein jo lapsuudessa, ja myöhemminkin moni haluaa istuttaa kevätkukista juuri vuokkoja ihaillakseen niiden yltäkylläistä loistoa pihamaalla. Sini-, valko- ja keltavuokot…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.